Viime viikko oli varsin touhukas,oikein itsekin ihmettelen energiaani ja innostustani touhuta harvasepäivä jotakin.Eräänä innostukseni lähteenä tosin pidän aidanmaalaustalkoita kotonamme.En voinut osallistua niihin kuin kokin ja lapsenvahdin muodossa ja jälkimmäinen osoittautui varsin haastavaksi,kun kaksi remonttireiskaa olisi sutinut maalit mielellään kaikkialle muualle paitsi aitaan.Yhden päivän tuota menoa katsoessani ja kurkku suorana huutaessani,totesin että seuraavaa maalailupäivää me ei olla todistamassa.Eikä oltu!
Ennen talkooporukan saapumista,me olimme jo kaukana.Kaunis aurinkoinen päivä antoi enemmän kun aihetta lähteä tutkimaan kotikaupunkimme kotiseutumuseota.Esikoisellani tosin oli toiveena piipahtaa myös vieressä sijaitsevassa kirkossa,sillä hän oli viime vuonna kerhossa värittänyt kirkon kuvan,mutta ei yhtään tiennyt miltä siellä näytti sisällä.
Niinpä parkkeerasin auton kirkon taakse ja retki saattoi alkaa.
En ollut lainkaan tietoinen oliko kirkko edes auki,mutta tällä kertaa meillä kävi säkä ja portit aukenivat edessämme.Niin vaikuttava oli tuo Herran huone,että pojat olivat sanomattakin hissukseen ja hiippailivat pitkin käytävää ihmeissään.Kuopus olisi halunnut ostaa meille kaikki oranssit tuolit parvelta ja esikoinen vaatimattomasti alttaritaulun olohuoneeseemme.
![]() |
Nokian kirkko sisältä. |
Museon pihapiiri avautui meille aurinkoisena ja täynnä jonkinsortin hengellisiä ihmisiä liikkumassa hitaasti ja hiljaa.Meidän mukana venettylevä retriitti sai korviinsa linnunlaulun ja hiljaisuuden lisäksi iloista kiljuntaa keppihevosten kisaillessa ja vasaran korvia supistavaa kilkatusta,kun luovat jälkeläiseni uurastivat robottia ja vesijototeosta.Olimme kuitenkin ihan luvalla saaneet touhuta ja tämä hiippaileva seurakunta oli siellä täysin omalla vastuulla ja todellakin ihan omalla vastuullaan.
![]() |
Hinttala 5.8.2015 ja keppihevoskilpailut. |
Museon puoli tarjoili meille tuulahduksen vanhaa aikaa ja lasteni mielestä se oli erittäin hieno paikka jopa puisia crocseja myöten.
Päivä sai arvoisensa päätöksen,kun kotona pääsi kokeilemaan rakentamaansa kulkupeliä ja leikkimään itse tehdyllä robotilla sekä vesijohdoilla.
![]() |
Esikoiseni ja minun yhteistyössä tehty kulkupeli kierrätysmateriaaleista Hinttalan kotiseutusemuseossa 5.8.2015 |
Sade ja pilvinen päivä keskeyttivät maalausurakan,onneksi.Sain yhden ihanan kotipäivän ja puolitoista litraa vadelmia leikkimökin takaa.
![]() |
Tapio -Festivaali Tehdas 108 7.8.2015 Ihan eteen en kehdannut mennä naamottamaan,mutta onhan se Sami:) |
![]() |
Tehdas 108 terassialue 7.8.2015 |
![]() |
Kirjaimellisesti valaistunut pallinaama ja ukko-rakas! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti