Putkinäköinen virkamiesvalta!

Kirjoitin tämän tekstin myös paikallislehteen ja se oli siinä viime viikolla. Jaan sen nyt myös tänne!

Nyt kun asumistukia on opiskelijoiden kohdalla uudistettu, mielenkiinnolla odotan, kuinka järjestely tulee käytännössä toimimaan.
Yhdessä asuvat mies ja nainen katsotaan automaattisesti avopariksi eli yhdeksi ruokakunnaksi, vaikka heillä olisi erilliset vuokrasopimukset asunnosta, ja todisteet vain kämppiksinä asumisesta. Kuinka asettuu tähän uuteen säädökseen nais- ja miesparit? Saavatko he olla rauhassa, kun kivikautinen olettamus on, että vain heteroparit katsotaan avopuolisoiksi. Ryntääkö Kela pyytämään selvitystä, ja saako täällä enää asua edes ystävän kanssa sukupuoleen katsomatta ilman, että kategorisoidaan heti ”joko tai” -ryhmään tai lykätään yhteiseksi ruokakunnaksi pyytämättä ja kysymättä? Aletaanko nyt epäillä kaikkia, ja kuinka paljon se rikkoo meidän jokaisen ihmisoikeuksia?
Kelan on otettava aimo harppaus kivikaudelta tähän nykyiseen moderniin sivistysyhteiskuntaan, jollainen tämä maa ei todellakaan vielä ole, mutta esimerkillä muutkin seuraisivat perässä, ja toivoa sen toteutumiseen olisi taas enemmän.
Riippuen Kelan vaatimuksista selvitysten suhteen, on tässä monelle myös oiva porsaanreikä tukien kalasteluun, ja valitettavasti aina on ne jotka sen löytävät ja sitä käyttävät.
Ei varmasti ole olemassa mitään yksinkertaista ratkaisua tähän tilanteeseen, ja kaikki ratkaisut tullaan kokemaan jollakin tasolla yksityisyyttä rikkoviksi. Mielestäni sen pitäisi riittää, että jokainen opiskelija jolla on erillinen vuokrasopimus ja oikeudet tuen saamiseen, saa myös tuen. Vastuuta voisi myös siirtää kohtuullisesti vuokranantajille, mutta vain kohtuullisesti. Ei niin, että vuokraisäntä voisi sen turvin päästä liian helposti eroon vuokralaisesta, jos vaikkapa kemiat eivät ihan kohtaa tai muuten naama ei miellyttänytkään.
Vuokranantajalla voisi esimerkiksi olla velvollisuus ilmoittaa selvät rikkeet suoraan Kelaan, ja sen jälkeen Kelalla olisi vastuu selvittää tilanne. Ehdotukseni on varsin vajaa vielä monelta kantilta, mutta karvalakkimallinakin ehkä toimivampi kuin nykyinen, jossa yksi virkailija vain asetuksiin vedoten pyörtää tuet, tutustumatta tilanteeseen inhimillisesti. Meillä vallitsee jo vastuunsiirtämiskulttuuri ja putkinäköinen virkamiesvalta. Korkeammalta sälytetään vastuu virkamiehille, ja sen jälkeen yksi ihminen on kykenevä pilaamaan toisen ihmisen elämän suppeisiin ja lyhytnäköisiin asetuksiin vedoten. Vastuunsiirtokin voi toimia, jos se tehdään oikein ja lopussa seisoo taho, joka todella kantaa vastuunsa.
Joka tapauksessa emme voi enää tähän maailman aikaan elää vain heteroiden maailmassa. On perin noloa joutua sellaista enää edes ääneen korostamaan, sillä homot eivät ole ihmeellisiä, homot ovat ihmisiä! Meidän on otettava huomioon homo- ja lesboparit tasa-arvoisesti tai muutoin ihmisoikeudet eivät pääse toteutumaan nykypäivän, ja sivistyneen yhteiskunnan mukaisesti.
Tämä sama asia koskee myös vanhuksia, erityisesti laitoshoitoa tarvitsevia, ja se koskee ihan kaikkia vanhuksia myös seksuaalivähemmistöihin kuuluvia. On sanomattakin selvää, että jokaisen laitoshoitoa tarvitsevan pariskunnan on päästävä samaan laitokseen ja heidän on saatava ehdoitta jakaa yhteinen huone. Olen kuullut naisparista, jotka hakivat yhdessä paikkaa vanhustentalosta, ja vieläpä hyvissä ajoin. Heille sanottiin, ettei ystäviä noin vain majoiteta samaan huoneeseen tai edes samaan laitokseen ja päälle hieman naurahdettiin ivallisesti. Heiltä ei edes vaivauduttu kysymään mahdollisuutta muuhunkin kuin vain ystävyyteen. Henkilökohtaisesti tällainen kohtelu hävettää minua niin, että on vaikeaa olla ylpeä nykypäivän Suomesta.
Kenelläkään ihmisellä ei ole sellaista valtaa, että hän voisi erottaa vuosikymmeniä yhdessä olleita pariskuntia. Itseasiassa on aivan sama, onko pari ollut yhdessä vuoden vai puolivuosisataa. Ketään ei mennä erottamaan ilman asianomaisten tahtoa.
Joissakin kohdin tämä toimii ja pariskunnat (heterot) pääsevät samaan huoneeseen. Joissakin kohdin vedotaan täyteen taloon. Paljon on töitä edessä, että samaan huoneeseen pääsevät kaikki pariskunnat. Mielestäni nämä ovat vain järjestelykysymyksiä ja täysin mahdollisia toteuttaa, jos vain ryhdytään toimeen ja laitetaan asiat tärkeysjärjestykseen.
Sen enempää nyt tässä kohtaa laitoshoidon hoidon tasoon puuttumatta, väitän kuitenkin, että yhdessä vietetty aika rakkaimman kanssa auttaa jaksamaan myös ne vaikeudet ja puutteet, joita väistämättä laitoksissa joutuu kohtaamaan. Puhumattakaan siitä, että vierellä olisi aina se rakas jonka käteen tarttua ja jonka kanssa jakaa ajatuksia, vaikka ilman sanoja.
Minun ihannemaailmassani myös ystävykset keskenään saisivat jakaa huoneen viimeisessä asumuksessaan. Mutta kunhan nyt ensin saadaan elämänkumppanit pidettyä yhdessä siihen asti, kunnes kuolema heidät erottaa, ollaan jo sillä tiellä millä kuuluukin, ja minä tyydyn toistaiseksi siihen!

---