Sateinen päivä satuillen!

Olen kirjoittanut tämän seuraavan tekstin vuonna 2013 kustantajani sivuille blogiin,mutta nyt kun kuopukseni toistaa historiaa laitan sen tännekin.Ihmetteln vain,että kuinka hän sai kirjan käsiinsä...?

Iltasatuja päivällä

Tapahtuipa eräänä arkipäivänä;Vanhempi poikani tuli suuri ja painava kirja kainalossaan luokseni ja pyysi lukemaan sen,kokonaan.

Meillä on ollut tapana lukea iltaisin ennen nukkumaan menoa muutama sivu jotakin lastenkirjaa tai sitten minä olen kertonut keksimiäni satuja pyydetyistä aiheista.Aiheet ovat vaihdelleet sankari marsuista,lentokoneisiin ja puhuvista traktoreista Juolupukkiin.Haluan olla äiti,joka näkee jokaisessa arkipäivässä ripauksen satua ja jakaa sen lapsilleen.Mielestäni on avartavaa nähdä arjessa palanen satua kuin saduissa arkea.

Niin kaavoihini kangistunut äiti en halua olla,joka ei voisi lukea iltasatuja myös päivällä.

Äitinä minulla on myös valta päättää koska luetaan ja mitä luetaan.Niinpä päätin lukea iltasatuja päivällä.

Poikani käpertyi sohvalle kainalooni ja avasin kirjan.Selasin kirjaa ja pohdin vaihtoehtoja.Mikään ei tuntunut sopivalta sadulta luettavaksi.Eikä ihme,kirja jonka poikani toi ja jota mitä selasin ei ollutkaan mikä tahansa satukirja vaan Grimmin satukirja.

Poikani odotti ihmeen kärsivällisesti, sillä välin kun minä vaivuin muisteloiden syövereihin.

Olin saanut tuon kirjan vuonna 1986 syntymäpäivälahjaksi.Grimmin satuja on siis luettu minulle neljän vanhasta enkä tuon ikäisenä käsittänyt satuja,kuin väärin.Lumikin kuultuani en uskaltanut syödä punaisia omenoita pitkään,pitkään aikaan.Satu Juutalaisesta orjantappurapensaassa sai minut luulemaan,että Keskutorin harjoja myyvä vanha mies hirtettäisiin,luulin häntä kerjäläiseksi.Epäselväksi jäi myös kahden todella erilaisen Tuhkimon tarina,joilla kummallakin oli kyllä onnellinen loppu elämässä ja joista toinen oli poika,mutta saduilla ei ollut mitään tekemistä keskenään.

Poikani on vasta kolmen vanha,miten hänen pieni päänsä käsittäisi nämä sadut joissa onkin totta toinen puoli?

Ajatukset laukkasivat ja suljin kirjan.Katsoin kainalooni,pienet silmät tapittivat minua ja vuoroin kirjaa,kysyvästi.Hymyilin ja avasin kirjan uudelleen.Olin lukevinani, vaikka tekstiä tulikin se tuli minusta ei kirjasta.Lapselleni sadut saisivat olla satuja onnellisine loppuineen.Hirttäjäiset,kerjäläiset ja elämän kurjuus jäivät Grimmin satukirjan väliin ja kirja päätyi kirjahyllyn ylimmälle hyllylly odottamaan muutamaksi vuodeksi,ehkä aikuisuuteen.

Vielä ei ole lapseni tehtävä huolehtia elämän kurjuudesta tai pohtia asioita joita hän ei ymmärrä.Hänen tehtävänsä on pohtia vain,mitä kirjaa luetaan seuraavaksi vai leikitäänkö sittenkin!

Lääkkeet lokeroissa!

Kiertelen paljon kirpputoreja ja tapaan paljon mielenkiintoisia ihmisiä niillä reissuilla.Todella usein tapaan sellaisia tätejä ja setiä,jotka ovat kirpputorilla vain etsiäkseen jotakin tiettyä,jotakin mitä keräilevät.Aika usein se on astia,mutta yhtä hyvin myös jokin koriste-esine,kello tai vaikka vanhat aikakausi lehdet.
Olenkin aina tavallaan ihmetellyt sellaisia ihmisiä,jotka jaksvat määrätietoisesti kulkea Mariskoolien perässä,jotta takan reunalla sitten olisi ne kaikki värit rivissä tai ihmistä,joka juoksee kukkopillien kanssa pitkin keräilymessuja haaliakseen kaikki pillit takkahuoneensa lasikaappiin.Maksoi mitä maksoi!
Olenkin aina tavallaan ollut vähän ylpeä itsestäni,kun minulla ei ole mitään tuollaista keräilyn kohdetta tai niin ainakin olin luullut vielä pari päivää sitten.
Alkuviikosta siivosin eteisen kenkähyllyä ja kaappia,jossa on pelkkiä kenkiä.Viisi henkisen perheen kenkätelineessä oli yli puolet minun kenkiäni ja loput lasten sekä isännän.Surin,kun ainakin kolmet balleriinat olivat kokeneet hikisten lenkkareiden alla kiduttavan tukehtumiskuoleman ja yhdet avokkaat jouduin heittämään roskiin,kun kosteus tai hiki niistä mieslenkkareista oli tuhonnut tekonahan pinnan käyttökelvottomaksi(ja se on jo paljon,että tekonahan saa tuhottua).Tennarit sentään olivat ehjiä,mutta painuksissa ja parhaimmat korkokengät sekä nahkasaaappaat olin onneksi säilönyt kaappiin,johon kenenkään hikiset,vetiset saati tyylittömät monot eivät ulotu.
Tuossa tuoksinnassa tulin yhtäkkiä tulokseen,että olenkin keräilijä,pahemman luokan kenkäkeräilijä.Tosin kenkien keräämisessä ei ole mitään pahaa,en sentään asettele vagabondejani takanreunalle enkä maailman kauneimpia korkkareita tyynylleni,mutta haluan silti,että ne säilyvät jatkossa paremmin ja paremmassa kunnossa.
Kenkiä ei koskaan voi olla liikaa,mutta tilaa niiden säilömiseen voi todellakin olla liian vähän.
Mieheni vitsailee kenkieni paljoudesta alvariinsa,mutta ostaa silti minulle ihan pyytämättä lahjaksi kenkiä ja vieläpä sellaisia,joista todella pidän.Se onkin yksi niistä syistä miksi olen naimisissa hänen kanssaan.

Se,että omistaa/keräilee kenkiä,on myös järkevää henkisen tasapainon kannalta.Huono päivä pelastuu kauniilla kengillä,pää painuksissa kulkeminen saa aivan uuden tarkoituksen,kun masentunut  kyyry ja sumuiset silmät paikantavat leopardikuosiset balleriinat.Sen jälkeen ei enää huvitakaan nostaa katsettaan maasta,kengistä nyt puhumattakaan.
Huono tukkapäivä pelastuu myös kengillä ja kuinka niin?Vastaan taisteleva rasvaletti vaan letille,hattu päähän ja jalkaan lempi tennarit tai persoonalliset sandaalit.Näin ollen kukaan ei kiinnitä huomiota hatun alla piileksivään harakan perseeseen vaan, niin sinä kuin muutkin ihastelevat kenkiä,jotka jo pelkällä olemassaolollaan saavat ryhtisi suortumaan ja itsetuntosi kateutta herättämään.
Saattaa myös olla,että kengät eivät olekaan mikään keräilyn kohde,vaan silkka lääke.Lume tai ei,mutta kenkien kokeilu ei aiheuta ikäviä sivuvaikutuksia,riippuvuutta kyllä.
 

Todettuani itseni kenkäkeräilijäksi,satuin eräänä päivänä kirppikseltä löytämään aseen,joka todella poistaa pulman kenkien säilömisessä.
Puinen viinipullojen teline maksoi ainoastaan 1,5€ ja löysi välittömästi paikkansa eteisen rappusilta.Kätevä kun olen,tuunasin telineeseen lempivärini ja nyt siinä lepää ei pelkästään kenkäni vaan myös silmäni.
Asiasta niin kovin innostuneena,hankin seuraavalla kirpputorireissulla myös lapsille omat telineet,mutta ne ovat hiukan erialiset.Niistä kuvia myöhemmin.

Teline on maalattu Sateenkaari Perinnetaidon lakkaöljymaalilla,sävy on vanha vihreä.Maalin valinta oli silkkaa kierrätystä,koska sitä oli jäänyt yli enkä halunnut heittää pois!

Nyt on sellainen kutina,että intoiluni uusien keksintöjen parissa ei suinkaan jää kenkiin ja vaikka jäisikin,niin on minulla vielä kenkiä,jotka eivät suinkaan mahtuneet tuohon telineeseen.Nekin poloiset saattavat tarvita paikan oleiluun...
Kunhan tässä nyt saan päivässä tunnit riittämään kaikkeen siihen mitä haluan tehdä niin teen vielä paljon, sillä onhan minulla lääkkeet siihen jo valmiina!