Vanhuus ei ole mediaseksikästä!

Koko pirkanmaa ja vähintään puoli Suomea kiehuu delfiinien ympärillä.
Olihan tuo touhu perin kummallista ja lähes jokaisella on oma mielipide asiasta, toisilla jopa paljon parempia ehdotuksia kuinka asiat olisi pitänyt hoitaa.
Niin, asiat voi hoitaa niin monella tapaa ja jälkiviisaus kai niistä se pahin/paras on...Itsekin syyllistyin siihen pohtimalla delfinaariosta toiseen siirtelyn syitä, järkevyyttä ja mahdollista kärsimyksen määrää. Mielestäni huolissaan saa ja pitääkin olla, mutta tyhmä ei tarvitse olla!
Jossakin sentään pitäisi kulkea mouhoomisen rajat. Jos näin paljon ihmisiä mouhoaa delfiinien puolesta ja näin paljon mediahuomiota sillä saadaan; ajatelkaa jos kaikki nämä ja vielä pari muuta sanaisen arkkunsa avaajaa pistäisvät hanttiin vanhusten kohtelulle! Ajatelkaa mitä kaikkea voitaisiin saada aikaiseksi!
Mutta delfiinejä oli neljä ja ne olivat Suomessa harvinaisia, ne eivät kuuluneet vankeuteen ja niille piti taata olosuhteet joissa voi elää kuin delfiini, vai kuinka se meni...?
Vanhuksia on monta sataa tuhatta, he eivät ole harvinaisia, MUTTA hekään eivä kuulu vankeuteen saati huonosti hoidetuiksi. Vanhuksetkin kuuluvat ympäristöön, jossa huomioidaan tarpeet ja luodaan elämiselle moitteettomat olot.
Toisinaan asiat saavat käsittämättömät mittasuhteet, niin nytkin. Monet vetoavat kaupungin omistamaan yritykseen ja plää,plää,plää! Niin, mitä sitten? On kaupungilla vanhustenkotejakin joiden sisällä tälläkin hetkellä paljon, paljon arvokasta ihmiselämää!Ja nyt saa suuttua ne jotka sen aiheelliseksi kokevat, mutta minusta ihmiset tulevat aina ennen eläimiä. En tarkoita, että eläimiä pitäisi huonosti kohdella tai tappaa, otetaan kuitenkin järki käteen ja mietitään mikä tämän elämisen jatkumisen kannalta on tärkeämpää, ihmiset vai eläimet?
Ja nyt joku varmasti kokee tarpeelliseksi joko ajatella tai jopa sanoa ääneen sen, että ovathan vanhuksetkin "katoava luonnonvara". Ehkä näin, mutta aikanaan ovat enemmän ihmiselon eteen tehneet kuin esimerkiksi delfiinit ja näin ollen ansaitsevat minusta huomattavasti paremman kohtelun kuin mitä nyt saavat!

Minun oma mummoni on 77 vuotias, vielä hyvässä kunnossa ja asuu omillaan. Hän soitti viime viikolla ja kertoi, kuinka aikoi mennä kotikuntansa järjestämään iltaan puhumaan, kysymään ja kyseenalaistamaan vanhusten kohtelua omassa kunnassaan. Mummo oli kuullut, kuinka vähäosaiset, kotihoidon piirissä olevat vanhukset saivat kerran viikossa apua suihkuun ja sen jälkeen heille oli puettava likaiset vaatteet takaisin. Kukaan ei päässyt/ehtinyt heille pyykkiä pesemään ja ihmispolot pyörivät likaisissa vaatteissa viikosta toiseen, kaikesta muusta puhumattakaan!
Mummoni oli reippaana ihmisenä ottanut asian esille jo paljon ennen kunnantalolle menoa ja saanut naapurit keräämään laatikoittain ylimääräisiä vaatteita, puhtaita vaatteita ja he olivat kärränneet ne laatikot kotihoitajille autoihin. Näin hoitajat voivat sitten ottaa puhtaat vaatteet vanhuksille suihkun jälkeen. Tämä ei itse ongelmaa poista, mutta auttaa kuitenkin, hetken!

Tämä oli nyt yksi esimerkki, valitettavasti totta, siitä kuinka paljon epäkohtia esimerkiksi vanhusten hoidossa on. On suorastaan naurettavaa, että nyt nämä delfiinit saavat kaiken sen huomion, joka ihan oikeasti kuuluisi toiseen osoitteeseen!
 Uskon, että tämä johtuu siitä, että vanhukset eivä ole söpöjä ja mediaseksikkäitä niin kuin delfiinit! Sairasta ja totta!

Minusta kaikkien siellä kaikista heikoimmassa asemassa olevien niin vanhusten, lapsien kuin eläintenkin kuuluu saada huomiota ja huolenpitoa, mutta hyvänen aika, laitetaan nyt se huoli ja huolenpito edes johonkin tärkeysjärjestykseen ja tasapainoon, kiitos!

Oopperajuhlista sukujuhliin osa 3

Hetki on vierähtänyt, kun viimeksi kirjoitin tänne. On niin monta rautaa ollut tulessa, että jostakin kohtaa on ollut aivan pakko karsia.
Jatkan matkapäiväkirjaa nyt!

Imatralta lähdettiin levännein fiiliksin. Imatran yö olikin ainoa yö, jolloin todella nukuttiin koko reissussa. Vaikka ei kai kukaan reissuun lähde pelkästään nukkumaan, en minä ainakaan. Myöhemmin sitä yleensä katuu, kun seuraava viikko kotona menee nukkuen pystyyn ja sumussa vaeltaen. Päivääkään/yötäkään en silti toisin eläisi reissustamme jos sen nyt uusiksi tekisin!

Meillä oli tarkoitus mennä suoraan Imatralta Lappeenrantaan. Suoraan ja suoraan, minun kanssa mihinkään ei mennä suoraa.
Matkaa ei ollut taittunut vielä montaakaan minuuttia, kun kaarsimme lennosta Joutsenoon vievälle rampille. Halusin nähdä sen paikan keskustan ja ihailla kirkon, ulkoa vaikka, mutta ihailla kuitenkin. (Tykkään katsella eri paikkakuntien kirkkoja, niissä on niin paljon historiaa ja arvokkuutta yhdessä ainoassa rakennuksessa)
Kirkko oli kaunis ulkoa päin, sisälle en päässey sillä kertaa. Torin laidalla oli myös Minimani, jonne upotin puolen tunnin tonkimisen tuloksena yli puolet lomakassastani. Mutta hei, siellä oli ihania vaatteita, reppu ja kroketti peli. Kaikkea tarpeellista minulle ja suvullekin.
Matka jatkui ja nälkä kasvoi. Vielä ei kuitenkaan ollut lounaan aika ei. Tarkkana tyttönä olin pongannut Lappeenrannasta spr:n Kontin. Sinne oli aivan pakko päästä seikkailemaan. Mies oli jo hitusen puhki, sillä juuri ennen konttia olin raahannut hänet jollekin suur-kirppikselle, sovittanut kolmea mekkoa, vatvonut pojille vaatteita ja vieläpä surusilmäisenä pyytänyt lisää rahaa, jotta maailman kaunein retromekko pääsi sieltä kanssani kotiin. Se pääsi ja silmäni hymyilivät taas.
Kontin jälkeen minunkin oli pakko jo puhua lounaan perään. Lappeenrannassa kun kerran olimme, halusin tietysti satamaan syömään tai torille tai vielä parempaa, torin laidalle laivaan syömään.
Kävelymatka ei ollut paha, joskin tuulinen ja pisaroiva.
Laivoja kellutteli torin laidalla useampi, tuulen takia en halunnut ulos jäädä syömään. Niinpä marssimme yhteen niistä puikuloista ja tilasimme muonaa tyhjän vatsan mieliksi.
Jotakin ruoan tasosta kertoi se, että tilaamani valkoviini oli parempaa kuin ruoka ja yleensä en edes pidä valkoviinistä. No, ei se mitään, mahat oli täynnä ja matka saattoi jatkua.

Paatti, minä ja täysi maha, sekä Savonlinnasta ostettu ihana hippi-hame!

Meidän oli ollut tarkoitus olla Lappeenrannassa siihen asti, että sieltä suoraa matkaisimme Luumäelle suvun helmaan. Suunnitelmat muuttuivat, kun emme saaneetkaan aikaa kulutettua enää siellä ja ehdotin josko ajaisimme Kouvolaan katselemaan paikkoja? Ja me lähdimme, Kouvolaan siis.
Kouvola ei ole minulle mikään tuttu paikka ja olinkin aina hieman ihmetellyt Henkka Hyppösen Kouvolaa mollaavaa puhetta ja asennetta. Kaupunkihan näytti vallan kivalta ja sopivan kokoiselta.
Auto saatiin parkkihalliin ja sitten alkoi se jo minun kanssa hyvinkin tuttu vessan metsästys. Kouvolassa ei vissiin käydä vessassa missään muualla kun kotona. Tai jos käydään, se maksaa. Kouvolaan kannattaa siis lähteä taskunpohjat täynnä euroja, jos mielii käydä pissillä jossakin muualla, kun puiston reunalla. Kuvitelkaa, Sokoksellakaan ei ollut vessaa ja joo, nyt todella joutuu kuvittelemaan! Tosin ei siellä Sokoksella ollut paljon muutakaan, Taika-astiastot, deodorantit ja pikkutakit olivat kaikki samassa kerroksessa ja samalla osastolla. Kouvolassa on Sokos, yhdessä huoneessa! Harmittelin, kun en ottanut yhtään kuvaa Kouvolassa, toisaalta edellä mainittu on syöpynyt ikikuvaksi kallooni, eikä lähde sieltä painamalla "poista" nappia. Tässä on nyt vaarana, että se saattaa syöpyä myös nyt jonkun teistä päähän, olen pahoillani jos näin käy, mutta yhden huoneen Sokos on kyllä valokuvaakin parempi "matkamuisto". Koittakaa kestää, huumorilla siitä tulee siedettävämpää :)
Toivuttuani vessajärkytyksestä ja edelleen pissat lähes housuissa(minulla ei ollut yhtään kolikkoa), päätin pidätellä niin kauan että löytyi Alko ja pääsisimme ajamaan pois koko kaupungista. Alko olikin sitten aivan yhtä helppo löytää kuin ne vessatkin. Puhelimen navigaattorit kädessä näytimme pokemoneja metsästäviltä huppanoilta, kun kävelysovellukset päällä suunnistimme lähimpään Alkoon. Se oli yhtä suuri kuin keskustan Sokos. Vessaa siellä ei ollut, viiniä kyllä!
Aloin ymmärtää Hyppösen Henkkaa, todella!
Autossa alkoikin olla jo melkoinen kiire vessaan. Mies etsi googlesta lähintä Prismaa ja sehän löytyi parin minuutin ajomatkan takaa.
Prisman vessa oli ilmainen, olin onnellinen!
Kaupassa oli hiljaista ja me hiihtelimme kärryn kanssa sinne tänne pitkin kauppaa. Sukujuhlille täytyi varustautua pikkunaposteltavin, juomien ja makkaran kansssa. Kyllä siellä ruokaakin oli tarjolla, mutta yönälkä oli paha yllättäjä, jos ei siihen saanut makkaralla loppua pian. Mies jäi jossain kohtaa jälkeen, kun löysin uimapuku osaston ja halvat hinnat. Siellä sitten hipelöin uikkareita ja tissiliivejä, kun samalla puhuin puhelimeen tätini kanssa hänen juuri kadonneista liiveistään ja suureen ääneen totta kai.
Ihana kokouimapuku pilkisti erään rekin välistä ja sieppasin sen käsiini, sitä oli pakko koittaa ylle. Samassa sekunnissa toisistamme tietämättömät sukulaiset hyökkäävät takaani kauppaan sisään ja jälleennäkemisen riemu on todella kuuluvaa. Miehenikin löytää minut pelkän äänen perusteella. Uimapuku jää ostamatta, kun kiire yllättää. Meidän piti pukeutua juhlia varten ja sitten ne mokomat sukulaiset hiihtivät yllättämään. Ei ollut mitään mahdollisuutta jäädä heidän kanssaan kauppaan kierteleen, kun yllätys meinasi mennä pieleen.
Äitini ja tätini kanssa oli sovittu treffit Uttin ABC asemalle, siellä vaihdettiin vaatteet hieman parempiin, ei meillä serkkujuhlia joka vuosi ollut, ei edes joka toinen vuosi, asuun panostaminen oli vähintä mitä saattoi tehdä kunnioittaakseen muita!

Kuva puhukoon puolestaan :)

Kun oli kuteet kunnossa ja tukka ojennuksessa, matka jatkui kohti Luumäkeä ihanien serkkujen luokse! <3
Jatkuu....