Talvinen kokko ja mattopyykki!

Viimeistä viedään,nimittäin vuoden 2014 päivää.Turhan nopeasti kulkevat vuodet,kun tuntuu ettei mitään ehdi tehdä,paitsi muutaman lapsen.
Päivien kulku on ympäri vuoden aika lailla sama,sisältö hieman vaihtelee.Joitakin huippuhetkiä kuluneesta vuodesta on toki jäänyt mieleeni,mutta tärkeimpänä ehkä se aivan perus arki.Tai mitä se perus nyt on?Olkoon mitä hyvänsä ja minkälaista vain itse kullakin,niin oma on ainakin kultaakin kallimpaa.Arjesta se elämä syntyy ja arjessa on paras juhla.Vähän ehkä klisee,mutta totta kun kirkon rotta.

Välipäivät menivät hujauksessa,en edes tajunnut siinä olleen oikeitakin arkipäiviä.Syömisen lisäksi olen kokeillut makoilua sohvalla eri asennoissa ja liikutellut raajojani jopa metsässä appiukon kokolla ja kerran lumitöissä omalla pihalla.Huh,huh!Ei sitä liikaa pidä rehkiä,väsähtää vain suotta.

Tänäkin aamuna oli pakko nukkua yhdeksään ja voin vaikka vannoa,että eiliset lumityöt olivat siihen syy.Lapset ahkeroivat kokoonsa nähden enemmän ja siksi kai heilläkin uni riitti yhdeksään asti.
Viime sunnuntaina isäntä pakkasi peräkärryyn pihalla muutaman kuukauden lojuneet rakennus sälät ja yhden vanhan telkkaritason.Telkkaritaso ei vain ollut tarpeeksi vanha ja siksi se sai lähteä,tilalle kun löytyi mummulan vinniltä vielä vanhempi versio olohuonetta somistamaan.Ei siihen aikaan ollut edes televisioita,mutta hyvin tuo asiansa ajaa,on jopa lukolliset kaapit sivuilla ja avain tallella.Sellaisista herkuista tämä äiti kiittää.
Peräkärryn sisältö tyhjeni vaarin ja isännän ansiosta mukavasti traktorin kyytiin ja minun ei tarvinnut kuin lämpimikseni käsiä heilutella vieressä.
Kokko oli turvallisesti pellolla talon takana ja matka sinne taittui jalan.Isommat lapset pääsivät traktorin kyydillä ja hyvä niin,sillä lumipeite oli varsin petollinen.Hienot mustat talvilenkkarinikin upposivat mutaan ja ovat nyt kaikkea muuta kuin hienot.
Onneksi kenkien katastroofin selvitti vauvojen pyllypyyhkeet,ne kosteat lappuset eivät petä koskaan.Niillä pyyhkii kätevästi niin vauvan pyllyn,kuraiset kengät kuin auton kojelaudankin sekä muut muoviset osat auton sisällä.Jälki on nuhteeton.
No,kokollekin päästiin.Koska oli kyse niinkin isosta nuotiosta,ei aivan yllätyksittä selvitty.Sankan savun takia lapset joutuivat lähtemään vaarin kanssa pois ja minä jouduin roinaa kantamaan.En ihan sillain ollut ulkoiluani suunnitellut,mutta elämä on yllätyksiä täynnä.

Traktori kyyti pellolta pois ja oman isännän polvella vielä, haihdutti kyllä pettymyksen pois alta aikayksikön.Vielä kun olisi ollut kesä ja päällä kukkamekko niin olisimme olleet kuin suoraan Suomi filmistä.Talvi,pilkkihaalari ja mutaiset toppalenkkarit tuskin riittävät kuvaamaan edes huonoa kotivideota.Mutta oli siinä silti jotakin taianomaista,isännän polvella savunhajuisena istuessa!

Taisin mainita siitä meidän suuresta joulusiivouksesta silloin juuri ennen joulua.
Silloin,viikko ja kolme päivää sitten keittiön ja olohuoneen matotkin pääsivät tuulettumaan.Siellä ne tuulettuvat edelleenkin.Ei siis pidä olettaa,että suursiivouksen tulos olisi täydellinen.
Toisaalta,minähän pidän kaikesta vanhasta ja perinteistä.Eikös ennen vanhaan mattoja pidetty pakkasessa ja hinkattu sen jälkeen lumella?Meidän matot nauttivat viikon pakksesta ja lumesta,vaikkakin ilman hankausta.Nyt näyttäisi,että saavat vielä huuhtelunkin kaupan päälle.Keväällä onkin mukava asetella puhtaat matot takaisin pirttiin ja siemailla talven tuoksuja niistä...Tai sitten ei,pienemmät matot pääsevät kai piakkoin pesukoneeseen ja siemailevat tuoksua omosta.Isomman joudun näillä näkymin urheilemaan juuriharjalla ja mäntysuovalla puhtaaksi.Aina ei ihan pelkällä käsien heiluttelulla saa mieleistään tulosta,eikä puhtaita mattoja!

 

Läskistä ikkunat 2015!

Se on sitten aina,kun alkaa jostakin avautua niin semmonen juttu,että joku kokee tarpeelliseksi avautua sinulle ja yleensä jostakin mikä ei edes liity sinun avautumiseesi,mutta haluaa joko avautua kanssa tai tehdä vain kiusaa.Oli niin tai näin,aion nyt avautua muutamasta asiasta.
Minä en ole ihminen joka mäkättää,minä en valita en ainakaan turhasta ja jos valitan valitan ensin hiljaa itsekseni ja sätin ympärillä olevia,kun he eivät näe ja tajua,vaikka en puhuisikaan mitään.Minun kanssani pitäisi olla kai vähintäänkin selvännäkijä tai todella hyvä tunteideni tulkki.Minun kanssani pärjää,kun osaa täydentää lauseet ja tarjota olkapäätä,kun sitä en pyydä.Minun kanssani oppii olemaan,kun antaa minun ensin pauhata pääni sisällä kiristävät asiat ja antaa sitten myös rauhassa paasata ne ilmoille,kun sen aika tulee ja tuleehan se!
Viime aikaiset hermojeni kiristelijät ovat olleet parkkipaikkojen maanomistaja-sielut ja mopopojat.En tiedä kummat ovat katkoneet enemmän verisuonia herkässä päässäni,mutta molempien takia olen joutunut punomaan suunnitelmia.
Muutamia kertoja olen nieleskellyt paikallisen marketin pihalla,kun perheparkki silmissäni olen joutunut pakittamaan jonkun maasturin tieltä,jonka kuski ilmeisesti vain itselleen ja egolleen tarvitsi astetta suuremman ruudun.Sellaisen,joka astuu autosta burberryt olalla,(olkoon huivi tai kassi,pahinta jos takkikin)kamalan kiireisen näköisenä viuhottaa kauppaan ja nappaa muka ohi mennen autonsa lukkoon vasta kaupan ovilla,vilkaisee kuitenkin ympärilleen,että varmasti joku näki tuon suurenmoisen mersun olevan hänen.
Sisällä kaupassa tuo merkkien henkari kasaa fiinit ostoksensa käsivarrelleen,olisihan se kovin noloa jos tuoreet viikunat ja pala parmesania joutuisivat kosketuksiin korin kanssa.
Minä ohittelen ruutu varkaan kaupassa mulkoillen ja huokaillen suurieleisesti,Kotona sitten pauhaan ja märisen kohtaloani kolmen lapsen äitinä,jolla ei ollut pokkaa vain painaa mondeon kaasua ja ohjastaa ohi mersun,paikalle jolle minä pesueineni kuuluin.
Vaikka olen minä joskus huokailun sijasta avannut sanaisen arkkuni,mutta silloin paikkani on vienyt mies jonka hiukset olivat kuin Mauri Pekkarisella,takki nupukkinahkaa ja jalassa loskasta huolimatta miesavokkaat.Mersun sijasta oli Saabi ja sehän riitti jo itsessään avautumiseen.Hän pahoitteli lasteni lukumäärää ja minä sen sijaan autonsa merkkiä,olimme kai molemmat tyytyväisiä.

Muistan lukeneeni jostakin,että tiet ovat kohteesta toiseen siirtymistä varten,eivät huviajelua.
Vielä kun sen muistaisivat ihanat teinipojat,jotka ovat päättäneet alvariinsa ulkoiluttaa mopojaan meidän ikkunoiden alla.
Vaikka aitamme vieressä onkin bussipysäkki ja bussille tarkoitettu kääntöpaikka,ei se tarkoita sitä,että pysäkin vieressä ja takana olevat talot asukkaineen haihtuvat olemattomiksi vain sen pysäkin takia,ei.
Täällä me asumme ja lapsiamme nukutamme,vaikka maailma nuorukaisille pelkkänä bussipysäkkinä avautuukin.
Ajattelinkin ystävällismielisesti ehdotaa noille sulokkaille miehen aluille,että he saavat toki rässiä ikkunoidemme alla iltaisin ja karjua kirosanoja tuuletusikkunoista,kunhan minä saan mennä vuoroin kummankin kotiin aamu viiden ja seitsemän välillä(mieluiten viikonloppuna,kun koulut ovat taas alkaneet) harjoittelemaan viulunsoittoa ja rälläköimään.Ja sillä ei ole mitään väliä,että osaan käyttää rälläkkää paremmin,kuin soittaa viulua.
Minulla on itsellänikin kasvamassa kaksi poikaa ja tiedän hyvin,että ainakin toinen ellei molemmat vaadi jossakin vaiheessa omaa mopoa.Saatan heille sen suodakin,mutta sitä ennen soisin heille kunnon yöunet ja kasvattaisin kunnioittamaan muita ihmisiä.Näin ollen saisin heidät ehkä ajelemaan niillä mopoillaan hiljaisille metsäteille tai lopettamaan kaasuttelun ihmisten aikoihin.Tosin silloin saattaa bensa olla jo niin kallista,että mopot lienee haaveita vain.Eikä sähköisestä kai koskaan niin lujaa ääntä lähdekkään?

Olen aina ollut huono lupaamaan(lupaan silti aina jotakin) mitään uutena vuotena,kun en sitten enää seuraavana päivänä muista mitä olin luvannut.Voisin silti nyt tehdä poikkeuksen ja luvata kyylätä vieläkin enemmän ikkunoissa ja opetella valittamaan ääneen ihan siinä hetkessä.Ja tällä nyt ei olisi edes niin väliksi vaikka en sitä muistaisikaan enää seuraavana päivänä!

Hyvää uutta vuotta 2015!

 

Joulu yö,juhla yö,mökki yö!!!

Siinä se sitten meni,joulu meinaan.Kun miettii sitä odotuksen määrää,on aika epäreilua,ettei se joulu kestä hieman pidempään.Muutama päivä ja kuukausien odotus on ohi hetkessä.Mutta toisaalta,enää puoli vuotta kesään ja silloin voi jo hyvillä mielin rueta miettimään ja hankkimaan ensi joulun lahjoja.

Öinen rantamökin edusta.Valkoinen joulu,sittenkin!

Meidän jouluaatto oli kyllä mitä onnistunein.Lapset olivat aivan liian kilttejä ja rauhallisia ottaen huomioon heidän ikänsä kuitenkin.Uskomatonta itsehillintää 8,4 ja 2 vuotiailta.En joutunut yhtään kertaa huutamaan enkä edes korottamaan ääntäni.Ei tarvinnut uhkailla joulun peruuntumisella eikä lahjamäärän pienenemisellä(eihän me tietenkään niitä aiemminkaan olla jouduttu käyttämään,eipä juu).Ei tarvinnut kun katsella,kuinka 4v. katselee telkkaria ja leikkii itsekseen,8v.pelaili kännykällä ja haahuili pitkin mummulan pirttiä,2v.nukkui kunnon päikkärit,että jaksoi paremmin iltaan asti ja aikuiset laittoivat ruokaa sekä nauttivat glögistä.Mahtavaa!
Ruoan jälkeen jossakin vaiheessa pientä hysteriaa joulupukin tulosta saattoi aistia.Lapset olivat vain jo niin tottuneet odottamaan,että joulupukki hiihteli sisään pirttiin hieman varkain,lasten leikkiessä kammarissa.Voi sitä riemua,kun he tajusivat.Sähköurut raikasivat yksisormisia joululauluja ja kaikkien piti laulaa.Paketit kiisivät ympäri pirttiä,kun kuudet pikkujalat säntäilivät niiden kanssa.
Olin sitä itsekin kai hieman kiltti ollut,kun aika monta toivetta toteutui.Painekattila niistä paras.Vaikkakin aika tasoissa pyörii jalkakylpy,jota olen jo useana vuonna toivonut,mutta minua ei ilmeisesti otettu tosissaan koska tuo vehje ei ole ollut muodissa sitten yhdeksänkymmentä luvun?

Joulun ihme oli kuitenkin se,kun isännän kanssa pääsimme mummulan rantamökkiin yöksi.Lapset halusivat ehdottomasti nukkua mummun ja vaarin kanssa,joten yllättävä juhlahetki koitti ja se lienee yksi parhaista lahjoista tänä jouluna.Mikään ei tietenkään päihitä lasten riemua ja uskallankin väittää,että kaikkein paras lahja oli juuri se lasten riemu ja onni.
Mökillä oli vain +17 astetta,kun saavuimme sinne,mutta takka lämmitti mukavasti ja nopeasti,tunnelma kynttilät nekin saivat lämpöä aikaan ihan vain paljoudellaan.Evääksi meille riitti punaviinipullo,ruisleipä ja kylmäsavulohi sekä tietenkin toisemme.Kuinka romanttista...

Romanttinen ilta,viini ja kynttilät.Valvira saattaa pahastua tuosta pullosta,mutta mitä sitten?Se on harvinaista herkkua,elämää!

Joulupäivä avautui mökillä +19 sisälämpötilassa ja -17 pakkasessa.Tuolloin ainoa asia mikä lämmitti,oli ulkohuussin styroksinen istuin rengas.Olo oli silti mahtava.Läheisyyttä reilun metrin lervyisessä sängyssä ja noin kuusi tuntia unta ilman herätyksiä.Pienestä syntyy se juhla ja vieläpä juhlan keskellä.Tästä riittänee voimia pitkälle ensi vuoteen.

Takka ja elävä tuli,ei voi kun tykätä!

Nämä menneet kolme päivää ovat olleet iloisia ja onnellisia.Meillä kaikilla on ollut kivaa,vaikka isäntä joutuikin hakemaan aaton aattona antibiottikuurin ja kuopukselle nousi kuume viime yönä vain 39 asteeseen.Sairastelut kuuluvat elämään,eivätkä ne katso oliko tuolloin juuri juhla vai arki.Tärkeintä on,että niiden kanssa osaa elää ja ainakin nämä taudit ovat ohimeneviä,joten senkin suhteen saa olla onnellinen!

 

 

Nyt juhlitaan!

Meille joulu ei ole pelkästään joulu,vaan monen muunkin juhlan iso suma.Se on aina ollut niin ja aina tulee olemaan.Vuonna 2006 joulusta tuli vielä enemmän yhtä juhlaa.
Pikku-siskoni on syntynyt 23.12,joten juhlinta alkaa viimeistään silloin/tänään.
Tänä vuonna tuo pikku-sisko täyttää pyöreitä vuosia ja juhlaan lienee hieman suurempi syy.Vaikka eihän juhlimiseen nyt koskaan mitään erityistä syytä tarvitse olla,mutta hyvän syyn kanssa se tuntuu erityisemmältä ja sen eteen viitsii nähdä enemmän vaivaa.
Minun ja aika monen muunkin mielestä on ihanaa,kun sisareni on syntynyt niin lähellä joulua.Hän itse on ainakin ollut joskus pikkuisen eri mieltä.Ei varmasti ole ollut lapsena kivaa,kun jotkut ovat omasta mielestään niin kätevästi yhdistäneet joululahjan ja synttärilahjan.Kyllä ne ovat päivinä aivan eri asia ja todellakin lapsen mielestä aivan eri asia.Minusta ne ovat aikuisenkin ajatuksella eri asioita.Puhumattakaan siitä,miltä tuntuu kun joulun takia kaikki eivät pääse syntymäpäiville,oli sitten lapsi tai aikuinen.
Muistan aina lapsuudesta kuinka joulun odottaminen oli työlästä ja aika tahtoi vain madella,mutta siskon syntymäpäivät toivat hetkeksi muuta ajateltavaa ja silloin aikakin tuntui juoksevan.Oli mahtavaa kun talossa oli lapsia,joiden kanssa leikkiä ja herkkujakin sai,eikä tarvinnut odottaa joulua saadakseen suklaakalenterin lisäksi muutakin namia.
Täysi-ikäisyyden kynnyksellä luulen,ettei siskoni paljon nauttinut tilastaan olla vuoden viimeisiä.Onneksi hänellä oli pari vuotta vanhempi sisko.Sen onnen voi jokainen kohdallaan päätellä itse:)

Vuosi 2006 meni todellakin odottaen.Pikku-sisko odotti tuolloin esikoistaan ja laskettuaika oli jotakin joulukuun puolivälissä.Pikku prinsessa päätti kuitenkin pitää koko sakkia jännityksessä ja syntyi muistaakseni kuusitoista päivää yliaikaisena,25.12 joulupäivänä.
Joulun pyhät ovatkin saaneet sen myötä hieman eri merkityksen.Pidän silti edelleen hyvin tärkeänä,että siskon tyttö saa syntymäpäivä lahjansa erikseen ja oikeana päivänä.En missään nimessä anna hänelle joululahjojen kanssa myös sitä synttärilahjaa,eikä niin pitäisi tehdä kenenkään,koskaan!

Meillä joulut ovatkin siis yhtä syntymäjuhlaa.Kolme päivää juhlitaan milloin siskon,milloin Jeesuksen ja milloin siskon tytön synttäreitä.Voin kertoa,että eipähän ole tylsää ja päiviin mahtuu niin paljon iloa,että sitä voisi jakaa muillekin.
Kaikki eivät ole saaneet tällaista juhlan lahjaa,mutta joulu on silti kaikille yhtä juhlaa,näin ainakin toivon.

Mietin tuossa juuri aamulla,kun isäntä tykitti stereoista joululauluja raskaaseen malliin,että mikä todella on se minun lempi joululauluni?Sitä ei kauaa tarvinnut miettiä,sillä jo lapsena käsikarvat ja poskinukat sojotti pystyssä,kun sitä kuuntelin.
"En etsi valtaa loistoa",siinä lienee koko joulun sanoma yhdessä laulussa!Suosittelen kuuntelemaan sen jos jostakin syystä ei sanoja muista.Siitä saa sydämeensä todellakin hyvän fiiliksen ja Jaakko Ryhäsen laulamana vielä kyyneleet poskille.Mutta ne kyyneleet eivät ole surua!
Liikutuksen ja onnen kyyneleet hiipivät väkisin silmiini myös niistä kaikista kiitoksista,joita olen saanut lelujen eteenpäin toimittamisesta.Lähetimme mm.Ukrainaan pienelle tytölle barbeja,barbien vaatteita ja bonuksena vielä villasukat.Hänen isänsä on suomalainen ja blogini lukija,hän kirjoitti minulle ja kertoi heidän olevan enemmän kuin iloisia(heidän taloudellinen tilanne on todella paha),jos lähettäisimme ehjiä ja siistejä barbeja pienelle tytölle.Näin teimme ja reilulla kahdeksalla eurolla lähti paketti postista.Pieni raha siitä onnesta ja joulumielen tuottamisesta,jonka toivomme paketilla tulevan.
Poikien ehjiä ja siistejä leluja olemme lahjoittaneet hyvinkin lähelle ja hieman kauemmaksi,mutta joskus on syytä pitää silmät ja korvat auki,sillä ihan läheinenkin ihminen voi olla avun tarpeessa,mutta avun pyytäminen on liian suuri kynnys ,vaikka kyseessä olisi omien lasten joulun "pelastaminen".Eikä siitä avun antamisesta tarvitse tehdä mitään suuri eleistä,riittää kun auttaa jos näkee sille tarvetta ja omien voimiensa mukaan.
Olen ollut myös todella otettu,kun muutamat ihmiset todella ottivat haasteeni vastaan kierrättää leluja ja toimittaa ne itse niille,jotka tarvitsivat.Käytetynkin lelun saa pakattua todella kauniisti,kun näkee hieman vaivaa ja silloin sen lelun mukana menee myös ajatus ja tunne.
Nythän tämä kirjoittaminenkin meni pelkäksi itkuksi(kun kuvittelin kaikkien auttamieni lasten riemua paketin saadessaan),joten voi olla syytä rauhoittua ja hiljentyä joulun pariin.Kas,se vaan ei vielä onnistu,jouluradio soittaa Ryhäsen laulamaa sylvian joululaulua,voihan kyynel...
Rauhoitun sen jälkeen! :)

 
 
 

Pinkki Ikea joulu!

Nyt jos jotkut ovat olleet tehokkaita niin me ainakin.Meidän mittapuulla mitattuna.En muista,että olisin ikinä tehnyt joulun eteen näin paljon hommia.On se joulu aina tullut muutenkin ja näyttää nytkin tulevan,mutta jostakin syystä olemme riehaantuneet siivoamaan lähes koko talon.Suurempia konflikteja välttääksemme otimme mieheni kanssa kummatkin omat kerrokset ja vastasimme niistä.Minä huseerasin yläkerrassa ja ukko alakerrassa.Muutaman kerran meinasi sopu säröillä ihan vain minun toimesta,mutta suuremmalta itkulta ja hampaiden kiristykseltä vältyttiin.Lapset saattavat olla toista mieltä,heidän olonsa oli kyllä pelkkää huutoa ja tappelua.
Siivous siis hoidettiin hyvissä ajoin,eilen.Joten tänään onkin ollut aikaa tehdä kaikkea muuta oikeasti kivaa.Kuten koristella kuusi,leipoa pipareita ja tehdä piparkakkutalo.
Nuo kaikki edellä mainitut olivat varmasti ainakin lapsista kivaa,mutta meistä vanhemmista hyvinkin vaihtelevaa sen kivan suhteen.
Piparkakkutalon ostin jo monta viikkoa sitten Ikeasta.En edes yritä olla mikään super-äiti ja tehdä koko taloa alusta asti itse.Minulle,kun pelkän valmiin taikinan osto on jo työlästä,saati siitä leipominen ilman selkeitä muotteja,joten kokoamista vaille valmis talo oli kyllä just se minun juttu ja sitä myöten myös lasteni juttu.
Ostin kyllä tuolla samaisella reissulla myös saman puljun taikinaa,jotta saatiin käyttöä myös niille keittiöosastolta löytyneille metsän eläin- muoteille.
Tänä jouluna Ikea on näytellyt aika suurta osaa meidän piparitouhuissa,mutta hyvä niin,saa köyhäkin ostella edes jotain uutta jouluksi.Oli ne nyt sitten vaikka ne muotit,mutta olivatpahan kuitenkin.

Tänään tosiaan testasimme noita Ikean ihmeitä ja kyllä,taipui se taloksi,se kummallinen kasa seiniä ja kattoa.Hieman vino siitä tuli ja katossa sentin railo,mutta kuopuksen koristelun jälkeen ei pieniä virheitä huomaa.Isommat lapset keskittyivät yksittäisten kakkujen koristeluun.Tosin ei niistäkään enää sen karkkivuoren jälkeen näe onko kyseessä siili,orava vai kenties kettu?

Kolme purkkia koristelumössöä ja kolme säkkiä namia hukkui noihin kakkusiin ja taloon,ei huono,sanoisin!
Ihan tapaturmattomasti ei kuitenkaan nämä riennot sujuneet,mutta jos niin olisi ollut,olisi kyseessä silloin jonkun muun lapset kun meidän.
Kuopus tippui tuolilta ja halkaisi huulensa,kun raukka luuli vissiin jäävänsä ilman karkkia(jota tuolloin oli vain kolme avaamatonta säkkiä nenän edessä).Kuusikin kärsi koristekadon muutaman pallon lennettyä ohi oksien,sälää taisi päätyä mm.isännän kämmenestä läpi ja poikien sukista jalkapohjiin.Onnettomuudesta silti selvittiin pelkän mahtavan kuusen ansiosta.Kuusi komeilee olohuoneessa ja näyttää enemmän saksalaiselta bortellin "vastaanotolta",kuin perus suomalaisen olohuoneelta,mutta meille se istuu,kuin kissa hedelmä asetelmaan.
Ja täytyy myöntää,että aluksi ehkä hieman lasteni innostuksen alla kuusen ostoon myöntyneenä ja sen hienouttta hieman,mutta vain hieman epäilleenä,täytyy nyt todeta,että on se vaan aika rock!

Perinteistä en suostu luopumaan,mutta omansalainen saa olla,niin kuusen kuin pipareidenkin kanssa.

Toivotan jo varmuuden vuoksi nyt hyvää ja rauhallista joulua kaikille lukijoilleni ja niillekin,jotka eksyvät vain ehkä tämän yhden kerran blogia lukemaan!Siksi jo nyt,että en yhtään tiedä kuinka laiskaksi tunnen itseni huomenna, aatosta nyt puhumattakaan,että jos en saakaan tänne mitään kirjoitettua...Nähtäväksi jää!

Hyvää joulua!

 
 

Vaatimuslista = onni !

Ensimmäistä kertaa kohta viiteen vuoteen huomasin olevani aamulla keittiössä,yksin!
No,en minä nyt koko aamua ollut yksin,kun laitoin ensin tytön kouluun kahdeksaksi,mutta siitä eteen päin noin tunnin ajan huomasin lamaannuttavan hiljaisuuden ja tyhjyyden.
Pojat nukkuivat sängyssämme vieretysten ja minä haahuilin alakerrassa,kuin metsään eksynyt suunnistaja.Kartasta ja kompassista ei olisi ollut paljon apua,kun ympäristö oli kyllä tuttu,mutta tilanne ei.
Ajatella,että kerrankin olisin voinut käydä vessassa yksin ja rauhassa.Kerrankin olisin voinut keittää kahvit ja syödä aamiaisen rauhassa,sekä juoda kahvin kuumana.Kerrankin olisin saanut lukea kirjaa kahvini kanssa aivan ajatuksella ja kerrankin olisin voinut vaikka vain olla!
Mutta EI,minä tyttö se odottelin alakerrassa tepastellen,että pikkuväki heräilisi.Kiertelin levottomana ympäri huoneita ja siirtelin tavaroita hiljaa paikasta toiseen mm.isännän pyyhe päätyi kylpyhuoneen sijasta keinutolin selkämykselle roikkumaan ja tyhjä limsapullo olohuoneen pöydälle.Meillä kun tällaisina odottavina aamuina on tapana liikutella tavarat ihmeellisiin paikkoihin,jotta sitten tsembaloiden koittaessa olisi hieman lisää haastetta ja puuhaa sen normaalin kaahottamisen lisäksi.Just!

Yhdeksän maissa aamulla yläkerrasta kuului pienet töpöttävät askeleet.Hilppasin portaisiin ennätys vauhdilla,en usko että olen koskaan kipittänyt mihinkään niin nopeasti,matkalla nimittäin kaatui tuoli ja lehtikori,kun sinkosin niiden ohi/päältä portaisiin.
Portaiden yläpäässä minua odotti vielä unesta tihrusiläinen kuopus kädet ojossa.Kaappasin hänet syliin,enkä muista koska olisin ollut yhtä onnellinen!
Alakertaan päästyämme,kuului toiset töpöttävät askeleet ja kohta sylissäni sohvalla istui kaksi unilämmintä ja pöperöistä tuhnuttajaa.Liikutuksen ja onnen kyynel vieri poskella.
Pienen hetken sain kahmittua tuota tunnetta sydämeeni,kunnes pojat alkoivat olla hereillä tähän päivään.
Oli onni,että olin säästänyt sen vessahädän juuri tuohon hetkeen,en saanut olla siellä yksin enkä varsinkaan rauhassa.Kaiken huipuksi vaatimuslista alkoi kasvaa kasvamistaan ja ennen kuin ehdin pois pytyltä,oli heti sillä sekunnilla saatava leipää,mehua,smurffi-paita ja robotti sukat.Toinen juoksi alasti pitkin kämppää ja etsi joulukalenteriaan,joka sittemmin löytyi,mutta lähes tyhjänä.Voihan itku.
Tilanne alkoi pikkuhiljaa normalisoitua ja kahvin keitettyäni istuin alas,huokaisin.Niin sen olla pitikin,olin taas omissa nahoissani ja juoksin kesken kahvinjuonnin pyyhkimään pyllyä,kuivaamaan kaatuneet mehut ja puhaltamaan kolhittuun varpaaseen.

Tämän yhden aamun "kokeilun" jälkeen tulin siihen tulokseen,ettei minulla ole mitään tarvetta nousta lapsiani aiemmin puuhailemaan aamuaskareita rauhassa,kun en mitään kuitenkaan aikaseksi saa.Olen toimeliaampi pienessä kaaoksessa ja sitäpaitsi nukkuminen on aina parempi vaihtoehto,kuin hilluminen alakerrassa vailla suuntaa ja päämäärää!
Yhdessä tekeminen on varmasti sitten se meidän juttu?Tai minun juttu.Saattahan olla,että pojat haluaisivat useastikin olla ihan rauhassa,äiti pois iholta,mutta kyllä sekin aika vielä koittaa.Tuskin minua ainakaan armeijaan päästetään mukaan?Tai voihan se olla,etteivät mene armeijaan...eihän sinne ole pakko mennä ;)
 

Finnejä ja oravannahkoja!

Pikku-joulut ne tulla jolkottaa,perjantaina pitäisi olla kuosissa.No,minähän en kuosiin ehdi siihen mennessä,en vaikka kuinka ahertaisin.
Tukka on kun petolinnun perse.Kesäinen ruskea sävy on nyt jouluisesti harmaa ja harva.
Vaatekaappi huutaa uutta sisältöä, vaikka siellä onkin tavaraa enemmän kuin pienessä putiikissa,niin ei koskaan mitään päälle pantavaa,ei ainakaan pikku-jouluhin sopivaa.
Kenkiäkin on noin 50 paria,mutta ei yhtiäkään jotka sopisivat ei minkään kanssa.Haluaisin uudet kengät,vielä kun tietäisin,että minkälaiset ja kuka ne maksaisi.
Puuterikin on loppu,ripsiväri myös,muista kauneus tuotteista nyt puhumattakaan.Ai niin,eihän minulla juuri muita olekaan...eli siis,pikku-joulut koittaa kohdallani alasti ja ilman kenkiä.Harmaat harvahapset letillä,jos löydän ponnarin ja naama luonnon tilassa,väriä edustaa leuan ja otsan kaksi finniä,jes!
Mutta en suostu ottamaan edes tästä stressiä,otan sen haasteena.Tiedän jo nyt etten ehdi enää kunnolla kaupoille,joten kaappien perusteellinen kaivelu on nyt paikallaan.Aina ja korostan ihan aina,on kaapista löytynyt joku ripsivärin jämä,jonka tilkalla vettä olen saanut toimimaan vielä kerran.Puuteria en ehkä edes tarvi,finnit kun voin raastaa pois jo tänä iltana hammastahnalla ja hiekkapaperilla.
Tennarit toimii aina ja jos en muuta keksi,niin lahjoille tarkoitettu juuttisäkki niiden kanssa on varmasti jo ensi vuoden vallitseva kevät trendi.

Mikä ihme siinä onkin,että tässä yltäkylläisyyden maailmassa on aina vailla jotakin?Eikö sitä nyt voisi vaan kerrankin olla tyytyväinen juurikasvuun,vanhoihin vaatteisiin ja luonnon kauniiseen naamaansa?Miksi aina täytyy haluta lisää ja jotakin uutta,vaikka kaapit pursuilevat vaatteista ja kengät lojuvat lähes käyttämättöminä eteisessä,pihalla lasten kanssa ei oikein viitsi korkkareilla hyppiä,kun keli kumpparit vaatii?
Turhamaisuus kai...se meitä vaivaa.Eikä siinä mitään pahaa ole,sillä eihän tämä maailma pyöri niin,että me vaan ollaan aina tyytyväisiä!Kyllä kai tämä maailmaa pyörii juurikin siksi,että me halutaan aina jotakin uutta,ollaan kiinnostuneita uusista asioista ja ennen kaikke luodaan sitä uutta.
Uskoisin näin maalaisjärjellä,että jos jokainen meistä tyytyisi vain yksiin kenkiin ja sen jälkeen vielä paikkaisi niitä itse oravan tai krokotiilin nahoilla,loppuisivat työt suutareilta aika äkkiä.Juuttisäkistä mekoksi ja kesällä loput rievut siitä hatuksi,kaataisi varmasti myös ne halvimmatkin rytkyketjut.Naaman töljääminen pelkällä mudalla ja merivedellä,ei pelkästään kaataisi Lumenea vaan ne kaikki muutkin ja kansoittaisi kadut finnisillä ja epähygienisillä ihmisillä,hyi!

Ihmisten elämä olisi pelkkää selviytymistä hengissä,rumina ja rahattomina,oravannahat jalkapohjissa eikä lompakoissa.Ainoa lämmike olisi ne sadat kanssa selviytyjät työvoimatoimiston aulassa,toisiinsa painautuneina,eivät läheisyyden kaipuusta vaan kylmyydestä.Tänä päivänä paluu kivikaudelle ei ehkä luonnistuisi ihan tuosta vain,kun olemme jo tottuneet hyvään.Ehkä jos se paluu tapahtuisi pikku hiljaa,kuin ilmastonmuutos,emme välttämättä enää hapettomassa ja harmaassa maailmassa huomaisi halujamme ja kulutustarvettamme?En tiedä...
Niinhän se joku viisas(en jaksanut kaivella wikipediaa,että kuka)on joskus sanonut,että rahaa ei saisi säilöä sukanvarteen,ei edes vähäisiä rahoja,vaan raha pitäisi aina laittaa kiertoon.Niin se maailma sitten pyörii.
On siis aivan inhimillistä ja jopa suotavaa haluta uusia asioita ja myös hankkia niitä.Kohtuus kaikessa kuitenkin!

Korkkarit kattoon ja raha kiertoon,tervetuloa pikku-joulut!

 
 

 

Pulled fork!

Minulla ei mielestäni ole mitään kauheeta joulu-stressiä,ei ainakaan tietoisesti.Olen toistaiseksi nauttinut kaikesta puuhailusta hankinnoiden parissa ja ruokasuunnittelukin on mennyt vielä nappiin.
Alitajuntani on kaiketi eri mieltä,niin kummallisia unia olen viime yönä nähnyt,että aika paljon joutuu kaivelemaan sielunsa sopukoita,jotta edes vähän ymmärtäisi mistä on kyse?
Viime öinen uni menikin jo kokolailla yli hilseen.
Uni alkoi melkoisella paniikilla.Ajelin autolla tyhjässä kaupungissa yksin ja yritin etsiä auki olevaa kauppaa.Päivästä en ole varma,mutta luulen sen olleen jopa jouluaatto,kun kaupunki oli tyhjä ja kaupat kiinni.

Jonkin aikaa siinä ajeltuani ja panikoituani,ohjauduin kuin itsestään Löytöliiterin pihaan.Liiteri oli vieläpä auki.Yritin juosta sisään,mutta jalkani olivat,kuin valettu betonisiin porsaisiin,raahasin itseni sisään.Kärryjä oli vaikea työntää käytävillä,kun lattiat olivat täynnä haarukoita,hackmania ja kertakäyttöistä.Tuntui,kuin haarukat olisivat repineet minua kengistä ja sukanvarsista.Raivolla vyöryin silti eteenpäin.
Kärryni täyttyivät leluista,joissa ei ollut mitään järkeä.Muistan unestani ainakin vesipyssyt,jalkapallon,metrin mittaisen nuken ja kasan pehmeitä apinoita.
Anoppikin oli jostakin pyyhältänyt apuun ja lastasi takanani toista kärryä tyynyillä ja muovisilla pöytäliinoilla.Pöytäliinoissa ei edes ollut jouluista kuosia ja anoppikin näytti ilmielävältä Paula Koivuniemeltä.

Jostakin syystä Paula jäi vielä Löytöliiteriin ja minä löysin itseni SPR:n kirpputorilta penkomasta -80 luvun iltapukuja.Tottahan sitä nyt jouluna iltapuvun jokainen tarvitsee,enkä nähtävästi halunnut olla se ainoa,jolla sitä ei ole.Löysin kuin löysinkin rekistä tumman vihreän iltapuvun ja vieläpä todella muhkeilla olkatoppauksilla.Olin onnellinen.
Kirpputorilla pyöri myös naapurin Tommi,joka etsi koiralleen pärekoria,epäselväksi jäi,oliko tuo kori tarkoitettu nukkumiseen vai tuhottavaksi,sillä kesken keskutelun mieheni ilmaantui paikalle kiinalaisen maljakon kanssa ja aikoi ostaa sen Paula Koivuniemen näköiselle äidilleen lahjaksi.En pitänyt maljakosta,sillä siitä oli yksi kukka kulunut pois kyljestä ja lommo yläreunassa.Hieman ihmettelin lommoa,sillä maljakko oli keraaminen ja hieman ihmettelin myös mieheni intoa ostaa tuo rupunen maljakko,mutta yhtään en ihmetellyt,että anoppi oli Koivuniemi!
Mutta ei siinä vielä kaikki.
Jätin taakseni porukkaa,kun siirryin unessa paikasta toiseen hirveen sujuvasti,mutta vailla minkäänlaista järkeä.
Kirpputori oli jo kaukana,kun huomasin olevani suuressa varastorakennuksessa,kaunis tummanvihreä iltapuku päälläni ja keskellä kesää.
Varastohalli oli avara ja tavaraa vain siellä täällä.Pahvilaatikoita ja pressuilla peiteltyjä kasoja,joista suurinosa jäi minulle arvoitukseksi.Kävelin hetken varastossa ja katselin ympärilleni,sitten istuin erään pahvilaatikon päälle ja ikäänkuin odottelin jotakin.
Siinä istuessani eteeni ilmestyi aivan yhtäkkiä Pate Mustajärvi,alasti.
Pate selitti kiireellä,että joku hullu jahtasi häntä ja näin ollen myös nyt minua,joten meidän pitäisi heti kiiruhtaa pois siitä rakennuksesta.

En kysellyt enkä ihmetellyt miksi minuakin jahdattiin,enkä lainkaan ihmetellyt Paten alastomuutta,oli niinkuin hän olisi aina kulkenut alasti.
Kauaksi emme kerinneet,kun takaa alkoi kuulua huutelua ja askeleita.Pate kantoi minut iltapuvussani kuin sadun prinssi turvaan erään laatikkopinon taakse ja jäi itse päivystämään etäämmälle.Suuren pahvilaatikkopinon  vieressä seisoi muhkea tekokuusi.Kuiskailin Patelle,että tulisi äkkiä luokseni.Annoin kauniin iltapukuni Patelle ja kehotin häntä seisomaan tekokuusen takana,näin häntä ei löydettäisi,sillä tummanvihreän puvun ansiosta hän sulautuisi kuusen sävyyn ja hukkuisi taustaan.
Itse piilottelin edelleen laatikoiden takana,mutta en alasti,niin kuin joku nyt saattaisi luulla.Ei,minulla oli iltapukuni alla kätevä valkoinen paituli jossa jostakin syystä luki Särkänniemi,helmassa oli myös pieni delfiini,jota tuijottelin,kun tajusin,että olin jäänyt kiinni.
Poliisin sekä vartijan asuun pukeutunut Toni Nieminen talutti minua käsipuolesta autoon ja ainoa huolenaiheeni tuolla hetkellä oli mieheni löytämä rupunen kiinalainen maljakko sekä hänen aikeensa antaa se lahjaksi äidilleen!

Muistan,että jotakin vielä tapahtui tuon autoon laittamiseni jälkeen,mutta tarkkaan en muista mitä.
Melkoinen seikkailu,mietin,kun heräsin.Aika äkkiä aloin myös miettiä,miksi nuo kuuluisat tyypit seikkailivat kanssani unessa?
Enhän ole edes nähnyt ketään julkisuuden henkilöä pitkään aikaan,kun eivät ne täällä meidän metsissä lenkkeile.Paitsi viikonloppuna eräässä kauppakeskuksessa käveli Olli Herman ja viime perjantaina Possessa oli vieraana Pate Mustajärvi,mutta vaatteet päällä.
Ei sinänsä apua tuostakaan...

En edelleenkään sressaa joulua,mutta alitajuntani ja sen sisältö aiheuttavat nyt kyllä ylimääräistä stressiä,ihan joulunkin edestä!

Pelataan leikisti!

Tuossa juuri menneen täysikuun korvalla valvoessa,tuli pää taas täyteen yhtä ja toista.Ajatuksia ja muisteloita.
Mietin linnanjuhlia ja suurta tavoitettani päästä niihin edes kerran elämässäni.Ei minua niinkään se virallisuus kiinnosta,mutta haluaisin omin nahoin astia sen ahtauden,maistella kuulun boolin ja kokeilla miltä tuntuu syödä herkkuja seisten,kun toisessa kädessä on boolilasi ja toisessa sekä kahvikuppi että lautanen äärimilleen pursuilevia postimerkin kokoisia makupaloja.
Olen jo suunnitellut pukunikin ja vaihtuvista muotitrendeistä huolimatta se on aina vihreä sekä kierrätetty.Olen jopa miettynyt hääpukuni värjäämistä ja tuunaamista,se kun on niin kaunis,että ihan hirvittää ajatella ettei sille ehkä enää koskaan tule käyttöä...
Olen siis vakaasti päättänyt tehdä jotakin niin merkittävää,että jopa presidentti sen huomaa.Tai sitten mieheni vain on joku vuosi vuoden yrittäjä tai keksii jonkin maailmaa mullistavan laitteen.Sillä ei ole merkitystä,kumpi sen kutsun saa,mutta jos se on mieheni,vain sillä on merkitystä,että olemme silloin yhä naimisissa.

Linnan juhlista olikin luontevaa siirtyä ajattelemaan lasteni toiveita joulupukilta.Kuopus on ihastunut pippu piipuleihin(Little people)ja toivoo kovasti niitä.Esikoinen rakastaa turtleseja ja robotteja,hän toivoo niitä.Ei mitään mahdottomia toteutettavia ja vieläpä niitä oli saatavillakin.Ainoan melkein paniikin aiheutti silppuri,eräs hahmo turtleseista.Kaikista verkkokaupoista loppunut,kaikista Ideaparkin lelukaupoista loppunut.Mutta kunnon äiti ei kovin helpolla luovuta vaan kävi vielä tonkimassa minimanin leluhyllyn ja löysi kuin löysikin yhden silppurin,kaikkien hahmojen takaa.
Stressi hieman hellitti,mutta vain hetkeksi.
Kahdeksan vuotias(ihan kohta yhdeksän)lahja tytär hieman meidät yllätti,sillä hän toivoi barbien taloa.Oli siinä listalla kännykkäkin ja kynsistudio,mutta minä liikutuin kyyneliin asti,kun toinen toivoi vielä barbien taloa.
Tuntuu nimittäin,että nykyään lapset lopettavat leikkimisen ja varsinkin tytöt,paljon aiemmin,kuin ennen.Tai sitten minusta vain tuntuu siltä,kun vertaan omaan lapsuuteeni.Ehkä nykyään on enemmän kaikkia muita virikkeitä,jotka ikävä kyllä syrjäyttävät sen ihan oikean leikkimisen.Ei tietokoneella pelaaminen ole mitään leikkiä,ei vaikka siellä kuinka puettaisiin barbeja virtuaalisesti tai tehtäisiin Monster high-nukeille kampauksia.Eikä kännykässä asuvan kissan hoitaminen ole mitään verrattuna oikeaan kissan hoitamiseen.Mutta tällaiset asiat ovat ajaneet sen oman mielikvituksen käyttämisen ohi ja syrjäyttäneet leikit lähes kokonaan jo ainakin tuollaislta kahdeksan ja kymmenen vanhoilta tytöiltä.En nyt tarkoita,että he eivät enää koskaan leiki,mutta radikaalisti se on vähentynyt.En myöskään tarkoita,että pelaamisessa olisi jotakin perin pahaa,mutta ei sen tarvitse olla koko elämä ja vapaa-aika.
Kaikki lapset osaavat leikkiä,aivan kaikki,jollakin tasolla.Kaikki eivät osaa,kaikki eivät saa ja kaikki eivät välttämättä halua pelata.Silti pelaaminen on enemmän cool,kuin leikkiminen.Miksi?Jos joku osaa vastata niin saa vastata!
 
Lasten maailma on vain hyvin raadollinen,siellä täytyy ikäänkuin olla tietoinen kaikesta,omistaa samoja tavaroita kaverin kanssa ja tietää kaikista uusista trendeistä,koskivat ne mitä tahansa tai muuten jää jalkoihin ja joutuu pahimmillaan kiusatuksi sen takia.
Muistan itse omasta lapsuudestani,kuinka kaksitoista vuotiaana vielä leikin hevosta ja työntelin nukenrattaita pihalla.Ihmettelin,kun jotkut minua nuoremmat tytöt eivät koskeneet enää edes barbeihin.Hieman nolotti jos erehdyin ehdottamaan piireissä leikkiä,kun muiden mielestä oli paljon hauskempaa vaan "hengailla".Ihmettelin,kun paljon kivempaa olisi ollut rakentaa poneille tallia yhdessä tai pistää pystyyn barbien kampaamo.Leikin sitten pikku-siskoni kanssa,onneksi minulla oli hänet.

Minä en pelkästään leikkinyt vaan myös käytin sujuvasti Muumi-college asua,tummansinistä,jonka paidan keskellä komeili koko Muumi perhe ja Nuuskamuikkunen.Toinen lempi asuni oli hiihtarit ja keltainen muumi paita.Keltaisessa paidassa oli vain Niiskuneiti,ei koko perhettä,mutta hieno se oli silti.Niin kauan nuo Muumiasut olivat minusta ihania,kunnes tajusin,että muut kaksitoista vuotiaat tytöt käyttivät farkkuja(leviksiä),spagettiolkaimisia toppeja ja päällä hieman liian kireitä neuletakkeja.Minulla sen sijaan oli valkoiset tennissukat,tennarit ja muumipaidan alla asterix t-paita,ei harjoitus rintaliivejä.Muilla tytöillä oli hiukset kauniisti ponnarilla tai auki,minulla oli itse leikattu otsatukka ja ylikasvanut polkka,jonka päälle survoin lippiksen tai topatun hiuspannan.Naamaani koristi myös silmälasit,jotka olivat äitini mielestä tosi hienot,minun mielestä ne olivat kuin Mikko Alatalolla,mutta ruskeat.

Samoin sain kokea,kuinka nimipäivälahjaksi mummolta saamani vaalean sininen nalleterotin,tupsukynät ja minnihiirivihkoni heitettiin ojaan,jonka juurella olin vuosikausia pitänyt etsivätoimistoa noiden samojen tyttöjen kanssa.Minulle naurettiin,kun itkien keräsin noita läpimärkiä aarteitani ojan pohjalta.Samaan itkuun loppui yksi aikakausi elämässä.Etsivätoimisto sulki ovensa ja minä puuhailin salaa kotona barbeilla ja askarteluvälineilläni.Hengailupiireissä en juuri puhunut vaan nyökyttelin mukana,kun puhuttiin leviksistä ja meikeistä.En käyttänyt enää muumipukua,mutta en myöskään kivipestyjä leviksiä.Minulla oli vihreät levikset ja ruudullinen kauluspaita,en saanut hillua kireissä topeissa edes takapihan kentällä.Mutta en edes tainnut haluta,pidin vielä tuolloin mukavista vaatteista.
Minä koin,että putosin niistä piireistä tuolloin ja aika syvälle.Jouduin kiusatuksi,koska leikin ja pidin muumeista.Minä selviydyin niistä ajoista enkä mielestäni ole saanut terapiaa vaativia traumoja,mutta pelkään,että lapseni joutuvat kokemaan saman.
Pelostani huolimatta hankimme tytölle sen talon.Lapsen pitää saada leikkiä niin kauan kun hän haluaa ja minusta siihen pitää vielä kannustaakin.Leikki ei koskaan ole pahasta eikä sitä pidä hävetä.Olen onnellinen,kun hän vielä haluaa leikkiä ja aion leikkiä hänen kanssaan.Minulla ei koskaan ollut barbien taloa,joten uskon laskeutuvani hetkessä yhdeksän vanhan tasolle ja olevani ainakin kohtalainen leikkikaveri.
Tyttö on onneksi vielä sen verran pieni,että ei ehkä joudu koulussa pilkan kohteeksi talonsa takia,mutta varmuuden vuoksi halusin turvata hänen seliustansa ja hommasimme myös hienoja vaatteita(niinkuin hän sen sanoo) ja kynsistudion.
Koko elämää ei voi suojella,eikä ehkä pidäkään,mutta kultaisen keskitien löytäminen näissä asioissa olisi kyllä monelta draamalta ja traumalta pelastava tekijä!
Niin kuin eräs television suosikkihahmo toivoi:"Annetaan kaikkien olla omia persoonias".
Sillai kai!
 

Sisältö kauppareissuun!

On tullut vietettyä hieman hiljaiseloa kirjoittamisesta,kun perheessä on sairastettu,vietetty appiukon kuusikymppisiä ja sairastettu lisää.
Nämä sairastelut yllättävät joka talvi,kuin lumi autoilijan.Hyvin tiedetään,että joka vuosi ne jossain vaiheessa tulee,mutta koskaan niihin ei osata varautua.

Meillä kävi kuitenkin viime viikolla mahtava tuuri sairastelun sattuessa.Tai no tuuri ja tuuri,mutta kerrankin tuntui että myötäeläjiä ja empaattisia ihmisiä oli ympärillä ja aivan todella yllättävässä paikassa.
Olin poikien kanssa paikallisessa Lidlissä(yksin),kun sisälle päästyämme esikoinen alkoi todella yllättäen ja pyytämättä oksentaa keskelle lattiaa.Kaksi annosta siihen puhallettuaan minä vasta tajusin tilanteen.Kaikki kävi vain niin äkkiä.
Ennen kuin ehdin paljon miettiä,eräs asiakas toi jo pussia poikani käteen ja toinen sanoi vahtivansa poikiani,kun kipasin kassoille kertomaan näytelmästä joka jäisi toivottavasti yhteen esitykseen.

Kaikki myyjät olivat kiinni kassoilla,mutta eräs nainen lupasi tulla niin pian kuin mahdollista.
Odottavan aika on pitkä,sanotaan.Ja niin oli tässäkin tapauksessa.Pari minuuttia tuntui tunnilta ja niinpä loikkasin hakemaan talouspaperia hyllystä ja siivosin suuremmat pois.
Samalla hetkellä myyjä jo kipittikin kohtauspaikalle.Hän torui minua siitä,että olin itse ruennut siivoamaan,se oli kuulema ehdottomasti heidän tehtävänsä.Siinä siivotessaan hän vielä silitti poikaani päästä ja toivotti pikaista paranemista.Olin kuin ratapöllillä päähän lyöty,lamaantunut ja ihmeissäni,mutta kuitenkin niin pohjattoman iloinen siitä kohtelusta,huomiosta ja empatiasta,jota saimme osaksemme.
Joka taloudessa ja julkisillakin paikoilla esitettävä näytelmä ei ollutkaan vielä ihan loppuun kulunut,se yllätti,mutta tällä kertaa hieman positiivisemmin kuin aiemmin.Pieni häpeän siemen silti kulki mukanani loppukauppareissun(hienosta kohtelusta huolimatta,olen kuitenkin vain jäyhä suomalainen),vaikka silloin ei enää tarvinnut pelätä uusintaa,kun isäntä oli hakenut esikoisen kotiin potemaan.
Kuopukseni kanssa haahuilimme kaupassa vielä tovin ja kauppalistakin taisi mennä aivan uusiksi,kun olin niin pyörällä päästäni.Ainakin listalle ilmestyi jaffaa ja muuta esikoiselle sopivaa sairasteluruokaa.
Siinä kärrytellessä tuo ihana myyjä vielä paukkasi paikalle.Hän vaihtoi avaamani talouspaperirullapaketin uuteen ja sanoi,ettei minun missään nimessä tarvinnut itse maksaa "siivousvälineistä".
Tuo myyjä ei ollut tekopyhä eikä hän yrittänyt kerätä pisteitä olemalla iloinen ja empaattinen.Hän todella oli niin huomaavainen ja herttainen aivan aidosti,että minun olisi tehnyt mieli halata häntä.Tyydyin kuitenkin lähettämään positiivisen asiakaspalautteen ja kiitos kirjeen myyjälle,joka teki kaupassa käynnistä positiivisen elämyksen huonosta sisääntulosta huolimatta.

Tuntuu muutenkin,että paljon nopeammin ollaan aina antamassa sitä negatiivista palautetta ja kaikki postiivinen jää sen jalkoihin.Tämä pätee aivan jokaisella osa-alueella elämässä.
On helpompi huomauttaa puolisoa niistä tekemättä jättämisistä ja nuhdella lapsia sotkusta ja siehottamisesta,kun muistaa kehua ukkoa aamulla valmiiksi keitetystä kahvista ja tyhjennetystä tiskikoneesta tai kiittää lapsia roskiin tuodusta karkkipaperista ja juhlia kuopuksen oikeaoppista saksien käyttöä, vaikka niiden kohteena olisikin ollut minun aikakausilehteni!
Samoin voitaisiin yrittää muistaa ne kivat tapahtumat kaupassa ja ravintoloissa,kehua ja kiittää myyjiä ja muita asiakaspalvelijoita  ihan konkreettisesti.Ja kyllä aiheesta valittaakin saa,mutta ei nyt ihan joka asiasta edes kannata.
Eihän tämä elämä nyt pelkkää juhlaa ole,eikä siitä sellaista saa,mutta aika paljoon voi itse vaikuttaa.Pienillä teoilla voi saada pienen juhlallisen hetken, vaikka jokaiseen päivään.Kaikki on vain itsestä kiinni!