Ilta meni ihan johtoon!

Viime lauantaina sain oivallisen syyn järjestää kynttiläillallisen.Sosiaalinen paine on lienee paras keino saada myös minut pelkästä ajatuksesta myös tekoihin.
Olen toki miettinyt romanttista iltaa kynttilän valossa viimeiset viisi vuotta,mutta aina on ollut muka jotain.Kesken kaiken heräilevät lapset,sairastelut,väsymys,satuhäät ja maajussille morsian.
Syyllistyn siihen "muka jotain" todella usein ja jätän sen varjolla tekemättä myös niitä kivoja asioita.Sitä en oikein ymmärräkään,että miksi sivuutan myös ne ihanat asiat tekosyillä?En tietysti aina,mutta usein.Lienee helpompaa raahautua sohvalle lasten nukahdettua,kääriytyä vilttiin ja avata tv tai hyvä kirja.Olla hiljaa ja syödä helppoa ruokaa,jos riittää energiaa voi leivän vaikka jaksaa ihan paahtaa.Kynttilöitä ei sytytetä ellei sähköt mene.
Mielessä käy kyllä usein hyvä ruoka,jonka eteen on nähnyt vaivaa ja joka on mahtavaa syödä rauhassa ja kahdestaan.Siltikin ja liian usein se jää pelkäksi ajatukseksi,tylsää ja silkkaa saamattomuutta,sillä tällaiset asiat kuuluvat todella sinne kivoihin asioihin,joiden lykkäämiseen ei saisi koskaan olla mitään tekosyytä.
Mitään tylsää ja kurjaa en viitsi lähtökohtaisestikaan tehdä jos ei ole pakko.Ja jos on pakko käytän tekosyitä,yleensä huonolla menestyksellä.Välillä on vaan pakko tehdä asioita joista ei pidä,mutta onneksi niitäkin voi siirtää aika pitkälle.
En kuitenkaan jaksa uskoa,että pelkkä sosiaalinen paine olisi ollut syynä lauantaiseen illalliseen.Isona osana oli myös pienen ihmisen mahdollisuus vaikuttaa ja ilmaista huolensa ilmaston muutoksesta.Toki sen voisi tehdä koska vain,mutta muistaisiko sitä ja olisiko silloinkin muka jotain?
Hienoa siinä oli myös se aika kahden kesken ja ihana kynttilän valo.

Niin kuin meillä lähestulkoon aina on tapana,niin ei  mennyt tämäkään homma ihan putkeen,johtoon kylläkin.
Isäntä asensi alkuillasta eteiseen lamppua ja sammutti valot astetta aiemmin,kun oli tarkoitus.Vitsikästä tästä tekisi pelkkä pimeys,mutta sähköisku olikin sitten kaukana huumorista.

En tiedä korjaantuiko herran olo koko iltana,mutta lääkäri nyt ei tullut kysymykseenkään ei.Eihän sitä nyt "pienen" tällin takia kannata lääkäriä vaivata.Toivon,että tässä kohtaa pään todella sekoitti se isku eikä tarve olla vain suomalainen mies,hämäläinen mies,joka ei lääkäriin mene ennen kuin pää kainalossa ja silloinkin mielellään jo oman tekemän,valmiin diagnoosin kanssa.
Onneksi kaikki meni lopulta hyvin.Mies sai toimitettua itsensä pöytään ja valot saatiin sammutettua.Huoleni ei ollut missään kohtaa turha,mutta helpotti vähän,kun ruoka kuitenkin maistui.
Ilta oli kaikin puolin onnistunut ja meillä tuo valottomuus ulottui hieman yli sen tunninkin.Juttu luisti kynttilän valossa ja tekemäni rosvopaistipitaleivätkin maistuivat kera punaviinin mahtavilta.Olisin ottanut kuvan tuosta pöytäliinattomasta kattauksesta,mutta en halunnut käyttää mitään laitteita.Kameran käyttö olisi tuntunut suorastaan varastamiselta,puhelimen kamera vielä suuremmalta rikokselta.

Tällaisia iltoja pitäisi mielestäni järjestää kerran kuussa.Hyöty kun on niin monipuolinen.
Ehdottomasti hienointa tässä oli se kynttilöiden tunnelmallisuus,hyvä ruoka,rauha ja maailman rakkain sekä parhain seura!
Mukavana plussana tuli mielikuva miljoonista muista kodeista,joissa valot sammuivat samaan aikaan,Helsingin Stockmannista puhumattakaan.Kaikilla meillä oli sama tavoite ja huoli.Toivottavasti myös sama tulos onnistuneesta illasta hyvässä seurassa?!

 


 
 

Hyvä mieli tarjottimella!

Tänään on ollut hyvä päivä.Näitä lisää,kiitos!
Niin kuin olen ennenkin sanonut,syntyy onni hyvin pienistä asioista.Joskus niinkin pienistä,ettei sitä edes tahdo huomata.Toisinaan minulla on tuntosarvet niin herkässä,että huomaan mitä pienimmätkin onnen hippuset.Tänään ei tarvinnut olla edes tuntosavet ojossa,sillä hyvän päivän merkit olivat olemassa nenäni edessä niin suuresti,ettei se olisi keneltäkään jäänyt huomaamatta.

Aamu alkoi leppoisasti,pojatkin heräsivät vasta kahdeksalta.Tuulisesta säästä huolimatta aurinko mollotti pihaan ja lapset nauttivat ulkoleikeistä.Itse sain maalata pihalla,pitkästä aikaa se oli enemmän kuin tervehdyttävää.
Esikoinen meni iltapäiväksi kerhoon ja me suuntasimme kuopuksen kanssa kolarikorjaamoon.(Eräs nainen halaili bemarillaan viime lauantaina autoni kylkeä ja sai matkaansa paitsi harmaata maalia myös naarmuisen nokan,en minä sitä nenään tintannut,mutta ojensin kyllä suusannallisesti.Rouva kun meinasi paikalta paeta).
Olen käynyt tuossa samaisessa peltitohtorissa jo useamman kerran,mutta koskaan aiemmin en ole saanut niin hyvää palvelua,kun tänään sain.
Remonttiin menee kuulema ainakin kolme päivää,joten olen autotta täällä korvessa sen aikaa.Minun työnantajani ovat sellaista luokkaa,että sijaisauto ei tule kysymykseenkään.Se ei minua haittaa eikä olisi muutenkaan haitannut,mutta vielä vähemmän se haittasi,kun kuulin,että autoni haetaan ihan kotoa asti ja palutetaan myös pihaan työn päätyttyä.Sattumalta yksi näistä korjaajista asuukin samalla kylällä.Aina siis kannattaa avata suunsa.Minäkin päivittelin hieman suppeita kulkuyhteyksiä ja siinä samalla kävi ilmi meidän yhteinen asuinpitäjä.Hyvä mieli ei ole kovin vaikeaa saada tai aiheuttaa,vain pyyteetön auttaminen riittää.
Lähdin sieltä hymyssä suin.

Päätettiin vielä kuopuksen kanssa käydä kirpputorilla ja kaupassa,kun aikaa jäi mukavasti korjaamoreissun jälkeenkin.
Marketin tuulikaapissa pohdin ääneen,että oliko minulla kolikkoa kärryihin vai ei?Ennen kuin kerkesin huomata kolikon puutteen,tarjosi eräs vanhempi herra omia kärryjään minulle ja niissä oli raha sisällä.Olin enemmän,kuin kiitollinen.Vapaana kaupassa sinkoileva kaksi ja puolivuotias ei ehkä olisi aiheuttanut kenellekään onnen hetkiä,vähiten minulle.
Herra oli mitä luultavammin kuullut pohdintani olemattomista kolikoista tai tullut nanosekunneissa samaan tulokseen,kun minä siitä taaperon juoksentelusta kaupassa.
Hyvä mieleni sen kun jatkui jatkumistaan.Kaupasta lähdettyämme,poikkesimme vielä läheiseen kirpputoriin.Pikku-ukkoni löysi Puuha Pete dvd:n ja esikoiselle lähti mukaan Tom ja Jerry dvd,kunnes kassalla huomasin kyltin,jossa pahoiteltiin tilapäistä pankkikorttien toimimattomuutta.Ja minullahan ei tietenkään ollut käteistä mukana,paitsi ystävällisen herran kärryraha.Uskomatonta mutta totta,dvd:t olivat kaksi euroa yhteensä ja kärryistä saamani hyväntahdon ele oli myöskin kaksi euroa.Pelkästään minä en ollut onnellinen,vaan nyt myös lapseni!

Kotiin päästyämme,pelkäsin että silloin viimeistään alkaa normaalit tsembalot ja hulabaloot,mutta kuinka väärässä olinkaan.Pojat ovat katselleet uusia ohjelmiaan sulassa sovussa sohvalla ja minä sain tehtyä sekä pizzaa että tarjoiluvadin.

Lukuisista etsinnöistä huolimatta en ole löytänyt mieleistäni tarjoiluvatia.Tein itse.Jotenkin huono kuva,näyttää luonnossa hienommalta;)

Pizzaa,joka koostuu lähinnä juustoista.Aurajuusto,mozzarella,emmental,gouda ja feta.Nam,nam!

Hetki sitten meni sähköt.Ja tässä talossa on tänään kolme pimeän pelkoista ihmistä.Onneksi katko ei montaa minuuttia kestänyt,mutta niiden minuuttien aikana sain pitää sylissäni kahta tärkeintä aarrettani ja olla onnellisempi kuin koskaan ennen!Olkoon klisee tai ei,mutta onni on tässä ja nyt,jos sille antaa mahdollisuuden.
Onnellista viikonloppua kaikille!

 

Keltainen Sibelius, punainen Lautturi!

Joskus kuulin jutun siitä,kuinka toiset ihmiset näkevät esimerkiksi numerot,kirjaimet ja jopa viikonpäivät väreinä.Olin jo unohtanut koko jutun,siitä on nimittäin jo ainakin puoli vuotta kun moisen kuulin,mutta en kauheesti silloin kiinnittänyt siihen mitään huomiota.
En tiedä olisinko nytkään sitä miettimään ruennut ellei se olisi päähäni pälkähtänyt melkoisen erikoisella tavalla.
Ajelin tuossa päivällä lasteni kanssa kohti mummulaa ja kuuntelin radiota.Rakastan klassista musiikkia,mutta en kestä kuunnella sitä joka päivä.Tänään oli kuitenkin päivä jolloin pääni huusi klassista musiikkia iskelmän sijaan.
Autossani ei kuulunut kanava josta yleensä musiikkia kuuntelen ja jouduin vaihtamaan sen ruotsinkieliselle klassista musiikkia soittavalle kanavalle.
En ihan hirveesti ymmärrä ruotsia,mutta onneksi tuo kanava lähinnä keskittyi musiikkiin eikä puheeseen.
Aikani kuunneltuani selitystä ruotsiksi hukkuivat ensin sanat,selostajan äänenpaino ja pian myös koko ääni.Tilalle jäi leijumaan kaksi erilaista sinisen sävyä.Aika huikea kokemus.Siniset välkehtivät silmieni edessä rauhallisesti ja tuntui kuin korvissakin olisi puheen sijaan ollut vain sinistä.

Kun pikkuhiljaa rupesin ymmärtämään,että näen ruotsinkielen sinisinä sävyinä,säikähdin.Pelkäsin jonkinlaisen hulluuden asettuneen sieluuni ja vielä enemmän pelkäsin keltaisen nousevan sinisen rinnalle.Niin ei kuitenkaan käynyt.En ole hullumpi,kuin aiemminkaan eikä keltainen hiippaillut sinisen kaveriksi.Olin tavallaan huojentuneempi,mutta mielenkiintoni heräsi hurjaa vauhtia.Halusin heti siltä istumalta kokeilla näkisinkö ja kokisinko muutakin väreissä.
Mietin numeroita,en nähnyt mitään.Ajattelin viikonpäiviä,en nähnyt mitään.Luettelin aakkoset ääneen ja äänettömästi,en nähnyt mitään.Muistelin luita ja lihaksia latinaksi,en nähnyt mitään,en tosin muistanut kun kaksi,mutta syy ei voi olla siinä.Ajattelin nimiä joista pidän ja nimiä joista en pidä,en nähnyt mitään.
Pettymys tuntui suuremmalta,kun olin osannut odottaa.
Mutta minähän olen aika hitaasti syttyvää tyyppiä ja kuinkas ollakaan,juuri ennen mummulaa oivalsin,että en näekään väreissä muuta kuin puhetta ja musiikkia.Onhan sekin jo jotain.
Vielä en ole ehtinyt ihan kaikkia musiikin tyylilajeja testaamaan,mutta tänään ehdin jo pikkusen keskittyä kuuntelemaan miltä musiikki silmissäni näyttää.
Klassinen osoittautui keltaiseksi,mutta riippuen oliko kyseessä viulut vai pianokonsertto,keltaisen sävyt ajelehtivat vaaleasta tummaan ja jopa oranssiin asti.Ooppera jäi vielä herkuksi,johon keskityn huomenna antaumuksella.Ei tullut ruotsinkieleen keltaista kylkeen,mutta ruotsinkielisellä kanavalla soinut klassinen musiikki osoittautui keltaiseksi.Väriyhdistelmänä kammottava,ruotsi kielenä opettelematonta,ehkä tässä oli joku vinkki.Onneksi en näe sanoja väreissä,sillä vinkki olisi tässä kohtaa varmasti sini-keltainen ja ehkä vielä lipun mallinenkin.

Kuunneltuani iskelmää olin hetken hieman sekaisin.Saattoi johtua itse iskelmästäkin,mutta harmaan ja tummanpunaisen sekoitus ei aluksi näyttäytynyt silmissäni mitenkään uskottavalta.Kuitenkin kerta toisensa jälkeen ja biisi toisensa jälkeen jokin oli täysin harmaa,kun taas toinen tummaa punaista.Välillä nuo värit hilluivat sekaisin,mutta sulassa sovussa kuitenkin.PMMP:n Lautturi oli yhtä siistiä sotkua harmaan ja punaisen.
Suomenkieli ei näyttäydy sitä kuunneltaessa vain yhdeltä ja tietyltä väriltä.Suomi kielenä saa sävynsä riippuen siitä kuka sitä puhuu.
Tänään olen kuunnellut lähinnä lapsiani ja miestäni sekä äitiäni.
Kuopuksen puhe pöllähtää silmiini hyvin vaaleana vihreänä ja esikoiseni selostus kaikuu vihreänä myöskin,mutta siinä vilahtaa kauniin metsän ehkä kaikki vihreät sävyt.Uskoisin kuopuksenkin saavuttavan nuo vihreät,kunhan ikää karttuu.

Äitini olkoon vaikka beige,sillä häntä kuunneltuani silmiini nousi vain neutraali sävy,joka hyvin vaivalloisesti oli mikään selkeä väri.Onneksi hän ei kuitenkaan ollut musta eikä valkoinen,kun nehän eivät ole edes värejä.Beigessä vilahti hieman todella haaleaa välimeren sinistä,joten hento tuntuma väreistä syntyi kyllä.
Mieheni ääni muuttuu silmissäni syvän turkoosiksi ja saa ajoittain kylkeensä tummaa violettia.Hänen ääntään on paitsi miellyttävää kuunnella,niin näköjään myös miellyttävää katsella.

Jos minulla joskus on aikaa meditoida rauhassa,uskon todella,että aika moni muukin asia elämässäni saa värit.Maltan tuskin odottaa,en pelkästään hetken rauhaa vaan myös elämääni sateenkaaren kaikissa väreissä!

 
 

 

Pelastus ~ partio!

Lapseni mielivät nyt kovasti metsään,kun on niin ihanat ilmat ja lumet poissa.Meillä onkin juuri sopivan kokoinen läntti metsää pihan perällä ja se läntti riittää heille ainakin toistaiseksi.
On ihanaa huomata,kuinka lapset viihtyvät ja nauttivat luonnosta eivätkä todellakaan kaipaa sinne mukaan yhtään lelua tai muuta ylimääräistä.
Leikit syntyvät ihan itsestään.On salapolkuja,linna,ravintola ja koti.Kaikki samassa metsän läntissä ja upeasti sulassa sovussa.Leikit vaihtuvat sujuvasti ja aika kuluu,ainakin lapsilla.Itse olen löytänyt mukavan sammal päällysteisen kiven,jonka päällä on mahtavaa vain istua naama aurinkoon päin.Kyllä se aika kivelläkin kuluu,ajatellen ja nauttien lasten riemusta.Ei haittaa vaikka pyllyä kylmettää tunnin kököttelyn jälkeen ja naama on ihan kuuma auringosta.Ei pelota mahdollinen pissatulehduksen riski eikä aurinkorypyt kasvoilla,sillä minulla on takapuolirasvaa useamman istuinalusen verran suojana ja kasvoilla hyvät geenit.Saapahan samalla reissulla D-vitamiinia ja väriä kaikkiin poskiin.

Pidän kovasti luonnosta ja siellä liikkumisesta.Metsä on rauhan tyyssija ja siellä aivoni lepäävät.En kuitenkaan mieli tehdä siellä muuta kuin kävellä hissukseen,katsella maisemia,ajatella ja syödä eväitä.En myöskään lähde metsään kovin mielelläni yksin,sillä suuntavaistollani ei ole mitään geeni perimää.Taitoni ovat joko itse keksittyjä tai sitten vanhempani ovat unohtaneet kertoa,että olenkin adoptoitu.
Tosin tällaista pallinaamaa ei ole kuin minulla ja äidillä,että jälkimmäinen lienee vain huvittava ajatusleikki.
Minulla on erittäin paha ja muiden(kin) mielestä ärsyttävä tapa mitätöidä karttojen,navigaattoreiden ja kompassien oikeellisuus.Olen lähes aina sitä mieltä,että ne ovat virheellisiä ja itse osaan paremmin,vaikka ilman karttaakin.No,sehän on nähty,että näin ei ole.Helsinki muuttuu helposti Turuksi ja tuntematonkin metsä tai kaupunki suunnistettavaksi kartalla,mutta ainostaan minun ehdoillani.

Kenellekään ei varmasti tule yllätyksenä,että en koskaan halunnut partioon.Paras ystäväni aikoinaan oli ihan "hullu" partiohullu,mutta edes hänen mukanaan en harrastuksesta innostunut.
Olen aivan liian mukavuudenhaluinen harrastukseen,jossa täytyy samoilla rinkka selässä metsässä,osata suunnistaa,nukkua teltassa ja pelätä joka yö ukkosta,petoja ja pakkasta.
Puhumattakaan pussiruoasta,märistä vaatteista ja kymmenistä naruista joihin täytyy kaikkiin loihtia jokin älykkystestiä muistuttava solmu.
Minulle sopisi sellainen "Herne patjan alla prinsessan- partio".Pikkureppu selässä samoillaan metsässä,mieluiten jossakin valmiiksi polutetussa kansallispuistossa ja aurinkoisella säällä.Eväät ovat täyttä tavaraa ja niitä syödään hyvässä seurassa jossakin taukopaikalla,missä on mielellään hirsinen pöytä ja istuimet,mutta se ei ole ihan välttämättömyys.Eläimet samoilevat aitojen takana,ainakin ne pedot.Ja jos oikein hyvä säkä käy,voi saada kuvan jostakin linnusta tai ainakin luulla saavansa.Tuulenpesätkin voivat näyttää kaukaa ja ilman silmälaseja kotkalta.

Retki päättyy mökille tai hotelliin,ei missään nimessä telttaan.Yhtään kertaa ei ole tarvinnut eksyä,sillä retkellä on ollut mukana opas(ainakin joku muu kun oma mies tai kaveri,sellainen jolle en ole kehdannut väittää vastaan suunnasta tai reitistä).Vaatteet ovat kuivat,kiitos aurinkoisen sään.En palele yöllä,koska nukun oikeassa sängyssä ja aamulla saan normaalin aamiaisen tai normaalia vielä paremman,jos olen hotellissa.

En silti aio koskaan kieltää lapsiani partioon menemästä.Saavat mennä,mutta vasta niin isoina että pärjäävät siellä ilman minua.
Ja onhan siinä tietysti monia hyviä puolia,jos joskus haluavat partioon liittyä.Osaavat sitten pystyttää minulle ja isälleen teltan,kun olemme vanhoja.Opettaa trangian käytön ja oikeat solmut,että pysyy teltta kasassa ja teltan ovi kiinni tuulella.
Nämä tulevat olemaan tuiki tarpeellisia taitoja vielä,sillä kun me ehdimme eläkeikään on eläkkeet kohdiltamme syöty,talo myyty,että olemme saaneet edes ruokaa nuotion ympärille ja vanhainkodit täynnä tai niin kalliita ettei varat yksityiseen riitä.Eikä se haittaa,vaikka suunnistustaidot jäisi opettamatta,kahden vanhuksen katoaminen tuolloin tuskin liikuttaa ketään ja säästyyhän siinä ainakin hautajaisrahat.Nekin rahat voi antaa vaikka naapurin Matille,että edes hän saisi kaminan telttaansa.Vaikka talvet ovat leutoja,kosteus tunkee silti sisään.

 

 
 
 

11 sheivailtua kohtaa...

Kuluttelin tuossa aikaa facebookissa ja törmäsin tekstiin "11 asiaa mitä naiset tekevät,mutta eivät myönnä".
Rupesin miettimään,että mitä myöntämistä siinä on,kun kaikki kuitenkin sen myöntämättäkin tietää?
Selasin läpi kaikki 11 kohtaa ja samaistuin suurinpaan osaan.Eikä tee edes pahaa myöntää,sillä niinhän se on.
Sitäpaitsi ei siellä ollut yhtäkään kohtaa,jonka myöntämistä tarvitsisi jollakin tasolla hävetä.Siellä ei ollut mitään iljettävää tai noloa tapaa,ei ainakaan minun mielestäni.
Kohdat olivat:

1.Kaivavat alushousuja vakosesta (No kyllä kai jos ne sinne uppoo,kamala tunne.Itse en yleensä toista kertaa kyllä sellaisia päälleni laita)

2. Stalkkaavat facebookissa (kaikki jotka on facebookissa syyllistyvät siihen ainakin jossain määrin,niin myös minä)

3. Nukahtavat meikit naamassa,herätessään laittavat lisää (Vuosiin en muista tehneeni,mutta joskus kyllä.Säästihän siinä aikaa aamulla ennen töihin lähtöä,kun hienoja edellisillan bilemeikkejä vain hieman uudelleen ehosti)

4. Eivät ajele kainaloitaan päivittäin (en ajele edes viikottain.Kuka ne edes näkee talvella?Kesällä saatan ajella noin kerran viikkoon,pieni sänki ei kauas näy vaikka kädet pystyyn nostaisikin)

5. Alkavat suunnittelemaan tulevaisuutta ensimmäisten treffien jälkeen (Jollakin tasolla kyllä ja mitäs pahaa siinä on?Onhan se hyvä luoda mielikuvia ja suunnitelmia jo varhain,näkee sitten istuuko tyyppi suunnitelmiin vielä toisienkin treffien jälkeen)

6. Eivät koskaan sano mitä oikeasti ajattelevat (Koskaan on aika vahva väittämä,joten joudun olemaan eri mieltä.Kyllä itse ainakin sanon,mutta se että sanoisi aina mitä oikeasti ajattelee,kertoisi tilannetajun puutteesta ja kykenemättömyydestä hienotunteisuuteen.)

7. Pukeutuvat tahallisesti seksikkäästi halloweenina (en perusta halloweenista,enkä siis pukeudu.Alastomuuden voi kukin tulkita miten haluaa ;) mutta jos on kyse jostakin muista naamiaisista,niin kyllä itse ainakin pukeudun asuun mihin haluan,seksikkääseenkin jos siltä tuntuu)

8. Shoppailevat liikaa (muiden puolesta en voi vastata,mutta rahan puutteen vuoksi kohdallani liikaa shoppailu on vain kaukainen haave.Ja mikä sitten on liikaa?Voihan kahdet kengät ja mekko kirppariltakin olla jonkun mielestä liikaa...)

9. Pilaavat hienoja vaatteita,koska eivät osaa pestä niitä oikein (Onneksi minulla ei ole niin hienoja vaatteita,paitsi yksi,että ne vaatisivat muuta kuin 30-40 asteen normaalin pesun.Siitä olen vielä suoriutunut kohtalaisella menestyksellä.Hääpuvun vein aikoinaan pesulaan,joten pyykkärin urani on tahraton)(paitsi jos joku nyt muistaa sen valkoisen paidan joka kuului yhdelle petolliselle exälle,paidan joka sai tahallaan vaaleanpunaisen värin,mutta huom.tahallaan)

10. Piereskelevät (Kaikki paukuttavat ja hyvä niin sillä se joka pierua piättää,on sillä muutakin vilippiä)

11. Pitävät housuja,koska olivat liian laiskoja sheivatakseen jalkojaan (Jep!Sukkahousut ja legginsit toimii myös,mutta itse käytän farkkuja,jos oikeen röyhöttää,silloin ei leggaritkaan pidä piikkejä piilossa)

En aina ihan ymmärrä näiden juttujen tarkoitusta,sillä täydellistä ihmistä ei ole eikä sellaiseen pidä pyrkiäkään.Hienompaa on,kun ollaan kaikki vähän erilailla pöhköjä ja kummallisia.
Jos on pikkuhousut vakosessa ja eiliset meikit naamassa,niin voi varmasti todeta olevansa ainakin elossa jos ei muuta.
Tämä viikko polkaistaankin käyntiin karvaisilla kainaloilla ja pitkillä housuilla!

 

Sanoisin sanoista!

En todellakaan ole mikään kielipoliisi,mutta joku roti nyt sentään olla pitää!
Eilen yritin tyhjentää aivojani sen moraalittoman saaren tapahtumilla,mutta toisin kävi.Eräs hyvinkin povekas leidi ilmoitti kiljahdellen rannalla olevan paljon simpukkoja ja aiemmin hän oli kaivannut jonkun herran kanssa yhdenkeskistä aikaa.Ei siis ihme,että samainen nainen pohdiskeli ja vieläpä ääneen,että mikä onkaan aakkosten viimeinen kirjain.
Netistä yritin katsella,että mikä on tämä sanasankari,mutta muuta tietoa en löytänyt,kuin sen että hän on joskus ollut Big Brotherissa.En muista ja ehkä syystä.
Jos hakeutuu televisioon niin ulkoisella olemuksella ei mielestäni ole niinkään suurta merkitystä,kuin ulosannilla.On aivan sama,onko jollakin viiden litran silikonit tai botoxia huulissa,voihan fiksukin ottaa silikonit.Eikä sekään,että hyppii niissä tisseissään epäsopivat bikinit päällä,kunhan edes käyttäisi sopivaa kieltä.Vaikka onhan se jonkun mielestä seksikästä,ehkä.Itse en järin seksikäs ole,kun pienten tissien päällä roikkuu liian suuret bikinit eikä sitä ainakaan edesauta sopivat puheet,varsinkaan jos olisin kyseisessä ohjelmassa.Siihen on ehkä syy,miksi en ole.No,kukin tallaa tavallaan.

Minulla ei kertakaikkiaan ole varaa haukkua ketään(mutta sanonpa silti)
,kun itsekin käytän kieltä,johon moni tarvitsisi aivan erityisen sanakirjan.Olen hyvä keksimään sanoja päästäni ja vääntelemään jo olemassa olevista sanoista kaikkea muuta,kuin kieliopillisia.En kuitenkaan viljele tekaistuja sanoja saati omaa kieltäni julkisesti.Käytän sitä hyvin harkitusti,mutta paljon ja vain perheeni sekä ystävieni seurassa.Jos siis kuulee minun puhuvan kieltä,jota on vaikea ymmärtää,voi todeta olevansa ystäväni.

Rakastan sanaa romantillinen(sanahirviö) ja viljelen sitä kotioloissa paikkoihin joihin se ei istu,mutta kuulostaa silti hienolta.
Hellittelen lapsiani nimillä Nakkisilmä,Nuppunuudeli,Uppuniapponi,Sipulisipsiäinen ja Armastiini.Kissat ovat yksinkertaisesti vain Sipsitassuja.

Nyt vähän asiasta yöpukuun.Nimittäin ompelin tytön pyynnöstä hänelle pyjaman.Kaikkee sitä lasten eteen tekeekin...
Hieman jännitin niitä housuja,kun viimeksi ompelemani housut muuntautuivat käsissäni hameeksi ja käsityönopettajan ilme näkemisen arvoiseksi.
Housut onnistuivat paitaa paremmin ja saan olla itsestäni aika ylpeä.Kangas vaan teki melkoiset kepposet(en omista saumuria)ollessaan joustavaa triikota.Olen toki ennenkin vanhalla ja retrolla koneellani sellaista kangasta ommellut,mutta nyt siinä olikin jokin pieni piilolisä.Saumat ovat siis mitä sattuu,mutta lohduttauduin sillä,että puvulla vain nukutaan ja sitä käytetään ainoastaan kotona.Tämä pyjama ei ole kaveriyökyläilyjä varten tehty.

Se,miten tämä tarina liittyy edelliseen,tulee tässä:
Miehelleni selitin kankaan kokoajan vetäisseen itsensä ikäänkuin takaste.Takaste,se ei ole sana!Ehkä jotakin murretta,mutta mitä?Miksi on niin vaikeaa sanoa takaisin?Käytän sanaa(puhekielessä) takaste,vaikka sanomisenkin hetkellä se kuulostaa manalasta suuhuni syöksyneeltä. Joka kerta kammoksun sitä,mutta käytän uskollisesti kylmistä väreistä huolimatta.Sanavarastoni on kyllä niin kipeä,että ehkä alitajuisesti en halua siitä luopua enkä varsinkaan korjata oikeaan muotoon.

Puheeni on mitä on,kotona ainakin.Kirjoitukseni kaukana kieliopista ja katsomani houkutusten saari näköjään inhokkini,sillä en kai muuten olisi näin voimakkaasti siihen reagoinut.Minun ja muidenkin mielenrauhan tähden taidan sarjan antaa olla,ainakin ensi viikkoon.

 

 


 
 

Ohjelmoitu fiilis syöjä!

Ilmat näyttävät nyt niin lupaavilta,että jos nämä vain jatkuvat näin aurinkoisina ja lämpöisinä,niin saatan uskaltaa kaivaa grillin jo pihalle.
Tiedän tarkalleen mitä aion ensimmäisenä grillata ja sehän on makkara.
En varmasti kaipaa siihen ensimmäisellä kerralla mitään muita lisukkeita kuin sinapin ja talouspaperia.Luulen,että myös muutamat seuraavat kerrat menevät näin,mutta kesää kohden mentäessä kasvikset kyllä lisääntyvät rankasti.Vaikka rakastankin makkaraa niin ainakin yhtä paljon rakastan myös kaikenlaisia vihanneksia.
Makkaran kanssa sopii ihanasti grillattu kesäkurpitsa,paprika,tomaatit,herkkusienet(aurajuustotäytteellä ja pekoniin käärittyinä),maissi,munakoiso,uudet perunat ja joskus perunoiden tilalla on mahtavaa vetää höyrytettyjä ruusukaaleja.Kaikki toimii makkaran kanssa.

Tykkään syödä makkaraa myös kylmänä,mutta en ihan mitä tahansa makkaraa.Suurin herkkuni on ruislepiä ja sen päälle viipaloitu Hk:n sininen,nam!
Jos oikein satun olemaan himoni vallassa,saatan kruunata leivän myös lasillisella viiniä.Vielä jos telkkarista tulee jääkiekkoa,on koko setti täydellinen.
En tiedä miksi miellän makkaran ja kiekon yhteen,mutta toimiva combo se on ja hieman naisellisemman siitä tekee se viinilasi,vaikka sen sisällä olisikin olutta.

Eilen juuri mietin,että olen kyllä aika lailla fiilis syöjä.En ehkä niinkään sellainen perinteinen tunne syöjä,mutta fiiliksellä on suuri merkitys syömisiini.Esimerkiksi ohjelmat joita katson televisiosta vaikuttavat siihen mitä syön.
Jääkiekko tosiaan on parempaa makkaran kanssa ja mielellään kylmän oluen,mutta oluen puutteessa myös viini käy.
Romanttisia elokuvia katsoessa puputan usein dippivihanneksia,kurkkua,porkkanaa,varsiselleriä,kukkakaalia ja dippailen kermaviilikastikkeeseen.Jos näitä ei löydy,omenatkin käy tai jokin muu hedelmä,eräänä iltana se oli kiivit.
Kauhua en katso ja jos katsoisin en söisi mitään,en edes kynsiä,sillä pidän kädet tiiviisti silmien edessä.
Suomalaisia sarjoja rakastan,salattuja elämiä lukuunottamatta(sitä paskaa en pysty katsomaan edes humalassa)ja niitä katsoessa syön karkkia tai suklaata.Salmiakki on ehdoton ykkönen ja jotkut hedelmäkarkit,mutta koska en syö mitään keltaisia enkä oransseja karkkeja,muodostuu valmiit namipussit minulle aina ongelmaksi ja pahaksi mieleksi.
Suomalaisia elokuvia rakastan myös ja niitä katsoessa mussutan juustonaksuja ja juon colaa jos on mahdollista.Yleensä en tee poikkeusta,mutta joskus olen syönyt naksujen sijaan sipsejä tai ruissipsejä tuorejuustolla.
Kaikenlaiset musiikki ohjelmat ja putouksen kaltaiset viihdeohjelmat ovat myös ehdoton suosikkini,mutta niitä katsoessani  en yleensä syö vaan juon,siideriä,lonkeroa tai viiniä.Mutta en mitään känniä vaan muutaman,ikäänkuin viihteen vuoksi.

Olen todella syvällinen ihminen ja puin kaiken maasta taivaaseen.Täytän pääni kaikenlaisella henkisellä ja ajattelen sekä tunnen liikaa.Siksi tarvitsen välillä ohjelmia,jotka todella tyhjentävät pääni.Ehdottomia suosikkeja pääntyhjennykseen ovat Satuhäät,Kaikkien aikojen kosinta,Ensitreffit alttarilla ja nyt ihan uutena Temptation island Suomi.Jälkimmäinen on kyllä niin rankkaa settiä,että joudun ehkä luopumaan siitä.Se ei ole tuottanut toivottua tulosta edes hetkellisestä aivojen levosta,vaan on aiheuttanut kovastikin ajatuksia.
Tällaisia ohjelmia katsoessani mussutan mitä sattuu,saattaa johtua siitä että ohjelmatkin ovat mitä sattuu.Olen siis ohjelmoitu fiilis syöjä!

 

Tyylitellen...Suosittelen! Osa 2

Viime viikolla kaiken kiireen ja paniikin keskellä annoin esikoiseni valita minulle vaatteet kahtena päivänä.Niitä vaatteita sitten pidin kokopäivän,mutta se ei todellakaan ollut mikään ongelma,kun pojalla on niin mahtava maku.Ei tarvinnut yhtään hävetä saati oloaan vaivaantuneeksi tuntea.

T-paita antaa taas ymmärtää jotakin mahani koosta,mutta ei,paidan alla ei ole muuta kun se roikko,jota tosin yritän tuossa epätoivoisesti vetää sisäänpäin!

Koska halusin olla edes hieman tasapuolinen sai viime viikon torstaina vaatteni valita tyttö 9v. ja perjantain kokonaisuudesta vastasi kuopukseni 2,5v.
Torstain vaatteet olivat hyvin "tyttömäiset" hametta ja värejä myöten.Liekö ikä vaikuttanut hieman värien valintaan siis hänellä,koska välillä tuntui,että kultapieni valitsi vaatteita itselleen vaikka ne päätyivätkin minun päälleni.
Poikiini verrattuna,tyttö etsi vaatteita kaapistani pitkään ja hartaasti.Hän oli naisille tyypillisesti jo omaksunut tuon vaatteiden valinnan vaikeuden ja sen ettei kaapissa sadoista vaatteista huolimatta ollut koskaan mitään sopivaa päällepantavaa.
Hänen touhujaan oli ilo seurata ja jännityksellä odottaa mitä päälleni saisin.
Kokonaisuus oli hyvä.Tosin kuvaa otettaessa hän käski minun pitää villatakkia kiinni,sillä sen ollessa auki näytin kuulema pötkömäiseltä ja vanhalta.No,en tietenkään halunnut olla vanha pötkö,joten tottelin kiltisti ohjeita hänen toimiessa sekä stylistina että kuvaajana.
Korvakoruja piti valita,jos mahdollista niin vieläkin kauemmin,kuin vaatteita,sillä minulla on hänen sanojensa mukaan tylsiä koruja.Se ei yllättänyt,mutta tylsät korut sopivat varmasti myös vanhalle pötkölle,luoden näin kokonaisuuden,joka ei erotu massasta eikä edes tapetista.
Minua asussa viehätti eniten tytön valitsemat legginsit sukkahousujen sijaan.Legginsien uniikki-rustiikki-patiikki-mikälie värjäys,toi esiin edes pienen palan minua.Niiden lahkeiden voimalla pystyin olemaan julkisillakin paikoilla oma itseni,muusta huolimatta.

Pötkömäinen pastelli-täti!

ja "tylsät"korut!

Jos torstaina koin hieman olevani tylsä ,pötkömäinen ja vanha niin minulla ei tuolloin ollut vielä mitään käsitystä tulevasta.Perjantaina vaatteni valisti kuopus ja nopeasti.
Alta minuutin ja hänellä oli kädessään pallolegginsit,pallopaita ja villasukat,mutta juuri kun olin huokaisemassa helpotuksesta,hän kaivoi alahyllyltä vihreän T-paidan kuvalla ja tekstillä.
Hän ei myöskään halunnut valita mitään korvakoruja vaan käski minun laittaa silmälasit päähän ja kaksi nutturaa,jes!Kokonaisuus oli valmis.

Kyllä maalla on mukavaa ja kyllä näin on!Luulen,että poikaani ei inspiroinut tuo teksti,vaan kuvassa näkyvä traktori ja noi keijot eläimet!

Pisteet kuvaajalleni,joka käytti ensimmäistä kertaa järkkäriä ja jolla on ikää kohta viisi vuotta!

Kuvienottopaikaksi hän valitsi sohvan,mutta siellä ei saanut istua,piti seistä ja mielummin vaikka hyppiä.Mutta kun en halua turvallisuussyistä opettaa heille sohvalla loikkimista(tekevät sitä ilman ohjaustakin),niin tyydyin näyttämään vain pöljältä.Lapsilla oli hauskaa,minulla myös,kunnes muistin,että edessä oli vielä kauppareissu.Kauppareissusta selvisin onneksi takki päällä,mutta jälkeenpäin huomasin miettiväni,että olinko ollut kuitenkaan ihan reilu,kun muiden valitsemissa vaatteissa olin vaikka missä,mutta kuopukseni possupaita sai pysyi visusti takin takana?
Onneksi se asia ei häntä häirinnyt ja sanattomalla sopimuksella olimme samaa mieltä, eikä vaatteiden esitelmöintiä enää  edes mietitty.Päätin kuitenkin,että jos ja kun tämän teen vielä uudestaankin(kesällä mahdollisesti) niin silloin en kuopuksenkaan valintoja peittele,eihän minulla oikeasti ole siihen edes syytä!



 

Hui Hai ja valmisruoka!

Luin tuossa juuri yhtä aikakausilehteä ja törmäsin muutamaan hyvinkin pikkumaiseen ajatukseen,joita olin myös itse muinoin(ennen lapsia)miettinyt ja jopa vannonut.
Vannomatta paras,niinhän sitä sanotaan,mutta kaikenlaista on tullut vannottua ja myöhemmin olen huomannut,että vannomatta paras.

Ennen kun tulin itse äidiksi,kummastelin todella paljon äitejä,joilla oli likainen tukka,viiden sentin juurikasvu ja verkkarit sekä lenkkarit yhdistelmä villakangastakin kanssa.Meikittömät kasvot ja harhaileva katse.
Kerta toisensa jälkeen paapatin siskolleni tuota ilmiötä ja vannoin,etten koskaan näytä sellaiselta ja jos näytän,minulle pitää tulla se heti kertomaan.Voin sitten samantien varata ajan kampaajalle,lähteä h&m ostoksille,päivittää koko vaatevaraston ja laittaa lapset mummulaan,jotta pääsen minilomalle hermoja lepuuttaan.
Vannoin myös,etten koskaan lähde kauppaan huutavan lapsen kanssa ja jos se alkaa kaupassa huutaa,lähden heti pois.
Pidin ehdottomasti parempana vaihtoehtona kaikilla omia sänkyjä ja ihmettelin vanhempia,jotka antoivat lastensa nukkua vieressään.
Vannoin,että karkkipäivä on vain kerran viikossa eikä meillä syödä valmisruokia,koskaan.

Nyt huomaan,että aika moni asia onkin toisin.Eikä se ole yhtään huono asia,päinvastoin.On hienoa huomata,että elämä opettaa ja varsinkin sitä rentoutta ja asioiden ottamista vastaan sellaisina,kun ne tulevat.
Tätä nykyä kuljen yli kymmenen sentin juurikasvu päässä,lähes aina ainakin hieman likaisilla hiuksilla(pipo päässä yleensä),verkkareiden tilalla on legginsit,mutta kaikki ovat jostain kohtaa rikki ja sisältävät vähintäänkin yhden tahran,mutta yleensä useamman.
Lenkkarit korvaan Hai-saappailla,joista tursuaa moneen kertaan parsitut villasukat.
Päälläni roikkuu maiharitakki,musta tai vihreä,ihan fiiliksestä riippuen.Joskus lyhyempi toppatakki,mutta siinä tunnen oloni epävarmaksi,kun joudun kokoajan pelkäämään legginsien haarovälin reijän suurentumista ja alushousujeni esiintuloa paikallisessa marketissa.Itseäni se ei suuremmin liikuta,mutta muiden puolesta en voi mennä sanomaan.On sitä ihmiset pienemmästäkin järkyttyneet,kuin pilkottavista pikkareista,joten se riski on minimoitava.
Naama nyt on lähes aina meikitön ja vihdoin ymmärrän sen harhailevan katseen.Se johtuu vain siitä,kun yrittää pitää edes katseellaan lapsilauman koossa,sillä välin kun punnitsee tomaatteja tai pakkaa ruokakasseja,jotka sisältävät pinaatilättyjä ja pilttiä,vannomisista huolimatta.
Ja vaikka olen siskoni kanssa tästä nyt puhunut,en ole kampaajalle päässyt,kirpputorit päivittävät tyylini ja miniloma on yhtä ulottumattomissa kuin tähdet taivaalla.Onneksi olen kaikesta huolimatta onnellinen!

Kerran olen lähtenyt huutavan lapsen kanssa pois kaupasta,mutta silloin en ollut ehtinyt kerätä kärryyn vielä mitään.Tätä nykyä en lähde,kyllä maailmaan ääntä mahtuu.Meillä on kauppaan niin pitkä matka,että ihan huvikseen ja hyvien tapojen takia en viitsi tehdä sitä montaa kertaa viikossa.Mutta jos jaksan ja jos on ylimääräistä rahaa,lahjon lapset olemaan kunnolla.Lupaan tikkarit tai tarroja,se toimii aina.Tietysti kiristän,jos meno alkaa lähteä lapasesta,että mitään ei tule jos ei ole kunnolla,sekin toimii.Joku saattaa olla tästä eri mieltä ja paheksua,mutta suurin osa niin kuitenkin tekee,kaikki eivät vain myönnä sitä.
Minulla on tietysti se hyvä tilanne,että lapset ovat tottuneet käymään kanssani kaupassa ja suurimmaksi osaksi meillä menee reissut hyvin ja ihan ilman lahjontaa/kiristystä.

Omista sängyista pidän edelleen kiinni,mutta pojat saavat tulla myös viereen.Yhdestä säännöstä en poikkea ja se on,että joka ilta mennään omiin sänkyihin ja niihin nukahdetaan.Joskus niissä nukutaan koko yö,mutta aika usein aamulla meidän sängystä löytyy kaksi tuhisevaa unituhnua.En todellakaan jaksa lähteä yöllä kiikuttamaan pikku kipittäjää enää omaan sänkyyn,vaan annan tulla viereen.Näin meillä kaikki nukkuvat yönsä eikä kukaan ole kuoleman väsynyt eikä kiukkuinen.Eivät ne siinä loppuelämää nuku,nyt jo esikoinen lähtee välillä takaisin omaan sänkyyn,kun onkin niin ahdasta ja kuuma.Mielestäni on parempi,kun nukkumisesta ei tee mitään ongelmaa,niin loput sujuu itsestään.

Se karkkipäivä oli kyllä suurin vitsi.Ei ole karkkipäivää,eikä tule.Meillä syödään karkkia jos tekee mieli ja jos sitä sattuu kotona olemaan,mutta ei me karkin takia kauppaan lähdetä jos sitä ei kotona ole ja mieli tekee.Koska itse olen aika huono karkin syöjä tätä nykyä,niin ei sitä joka päivä syödä.Aika usein se meneekin niin,että kun minun tekee mieli suklaata niin sitten sitä syövät kaikki.Ei ole reilua pimittää herkkuja lapsilta ja itse mässytellä salaa,paljon  hienompaa on nautiskella yhdessä ja jakaa namit rakkaiden kesken!
 

Vallattomat vaalit!

Sieltä ne vaalit taas tulla jolkottaa.Huomasin vasta tänään,että en ole yhtään perehtynyt koko asiaan enkä tutustunut ehdokkaisiin.Syynä saattaa olla se,että puolueeni on vielä hakusessa.Tai sehän on ollut hakusessa aina,mutta joka vaalien edellä poden minikriisin asian suhteen ja päädyn äänestämään Vihreitä.
Koko äänestysurani aikana olen äänestän joko Vihreitä tai Vasemmistoliittoa ja kaksi kertaa SDP:tä.Eniten kuitenkin Vihreitä.Kenellekään ei liene jää epäselväksi,ketä äänestin viime presidentin vaaleissa tai sitä edellisissä.

Olenkin tässä nyt pohtinut,että mistä johtuu tuo Vihreiden äänestäminen?Se ei voi johtua pelkästään teininä Pyynikinrannassa(huppelissa) tehdystä lupauksesta hyvälle ystävälle tai pikemminkin sopimuksesta,jossa toisillemme kotiviinin pönkittäminä lupasimme aina äänestää Vihreitä ja jopa pyrkiä riveihin.Minullahan tuo oli jo varsin lähellä,kun viime kunnallisvaaleihin vihreiden ehdokkaaksi pyydettiin.
Mutta ei se johdu pyynnöstäkään eikä pelkästä sopimuksesta,siinä on oltava muutakin,ehkä mannapuuroa ja mansikkaa?
Olenhan minä tällainen hippiäinen,rakastan kirpputoreja,kierrätystä ja tuunaamista.Ostan luomua jos on varaa ja reilun kaupan viiniä jos on varaa.Vastustan ydinvoimaa ja suosisin julkisia kulkuvälineitä,jos ne olisivat halvempia,kuin yksinautoilu.Varsinainen luontoihminen en ole,mutta tykkään kulkea metsässä,sienestää ja 35 vuotiaana myös marjastaa.En ymmärrä soista enkä pohjavesistä ja Talvivaara on minulle täysi mysteeri.Kannan silti huolta ilmaston lämpenemisestä,vaikka yhtään en laita vastaan lumettomille talville.Olen huolissani,minkälaisen jäljen jätämme jälkipolville ja kuka välittää myös jatkossa luonnosta ja kaikesta siihen liittyvästä?
Taisin vastata juuri omaan kysymykseeni.

Vasemmistoliitto on myös vahva,sillä lähes kaikki ne muut minulle läheiset teemat, joita Vihreät eivät edusta löytyvät sieltä tai jopa demareilta.Pelkään,että olen taas minikriisin kynnyksellä ja tällä kertaa se saattaa kasvaa ministä maxiin,varsinkin jos otan oikein asiakseni tutustua ehdokkaisiin ja suosimiini puoluesiin vaaliteemoineen.

Mietin myös muita puolueita ja mietin niitä joka kerta,vaikka tiedän niiden karisevan mielestäni nopeammin,kuin neulaset joulukuusesta.
Illalla,kun nukutin lapsia,huomasin ajattelevani Kristillisdemokraatteja,miksi?En hyvänenaika edes tiedä ja sehän tässä pelottaakin.Ei minusta ole missään elämän vaiheessa äänestämään puoluetta,jonka vaaliteema korvaani kuulostaa ihmisoikeuksien polkemiselta ja tasa-arvon laiminlyömiseltä.Ja tämä oli vielä kauniisti sanottu.Mutta jos heillä olisi vaaliteemassaan edes pieni ajatus vaikka Buddahlta(joka on vain omaa toiveajatteluani,mutta joka saattaisi avartaa kaikkien maailman kuvaa) tai ajatuksia yleensä,saattaisin huom.saattaisin jopa tutustua aiheeseen enemmän.Puolueen nimi ei ehkä olisi sama tuolloin,mutta nämähän ovatkin vain ajatuksia.

Perussuomalaiset ovat minulle viihdettä ja heillä onkin melko korkea viihdearvo,ainakin keltaisissa lehdissä.Älykkäitä ja fiksuja ihmisiä löytyy myös heidän riveistään,mutta puolueen maine ei anna mahdollisuutta kanavoitua sen laajemmalle.
Vereni ei kiehu,kuin silkasta tyhmyydestä ja sitä on valitettavan paljon saanut lukea juurikin sieltä viihteen puolelta.Ei liene hyvä asia kyseiselle puolueelle?

Keskusta ja Kokoomus eivät vain sovi pirtaani.Eikä niistä siis sen enempää.

Ehdottaisin kuitenkin kaikille puolueille yhteistä vaaliteemaa:
"Meillä kaikki lupaukset ovat katteettomia,äänestä jos haluat nähdä sen tälläkin kaudella".
Olen silti sitä mieltä,että jos ei äänestä ei todellakaan saa valittaa!Ja saamattomuus on se mikä tämän maan perii.Laitetaan siis äänestäen ja toivotaan,että jotakin tapahtuu,en tiedä mitä,mutta jos kukaan ei yritä niin mitään ei myöskään koskaan tapahdu!
Ja minähän se täällä vain kirjoitan ja koneen takana mouhoan,mistäköhän sekin kertoo?

Ei muuta,kun vaaleja odottamaan!


 
 

 

Tyylitellen...Suosittelen!

Kävin tuossa jokin aika sitten selailemassa kaikenlaisia blogeja.Aiheitahan on sitten pilvinpimein,mutta huomasin kuinka suurinosa blogeista oli tehty jonkin tietyn aiheen sisään.Hienoa sinällään niille,jotka haluavat lukea kauneudesta,kampauksista tai muodista.Huonoa tällaisille meikäläisille,jotka haluaisivat lukea kaikkea sekalaista kampauksista tekokukkiin ja salaatinsiemenistä wc-harjoihin.On varmasti tarjolla myös niitä sekalaisia blogeja,kuten omani,mutta siitä blogien viidakosta on mahdotonta löytää itselleen sopivaa.
Siksi kai kirjoitankin mitä sylki suuhun tuo ja ajatukista,jotka hiippailevat päähäni.En haluaisi,mutta en myöskään pystyisi kirjoittamaan vain jonkin tietyn aiheen piirissä.Onneksi minun ei tarvitsekaan tehdä niin.
Näitä asioita pohtiessani tulin tulokseen,että olen kirjoittanut jo aika monesta aiheesta,ajatuksesta ja omasta mieleipiteestä.Olen myös kirjoittanut kaikesta mitä on jo joku muu kirjoittanut aiemmin,mutta minä olen sen tehnyt omalla tyylilläni ja omilla ajatuksillani.
Tämä seuraava aihe,josta kirjoitan on myös ollut jo esillä eikä se suinkaan ole minun keksimäni asia.Esikoiseni sen hetkinen keksintö se kyllä oli.

Tässä en suinkaan esittele "pyöristynyttä vauvamahaa",vaan esikoiseni minulle valitsemia vaatteita.Tuo pömppö tuossa edessä on ihan normaali kahden lapsen jättämä roikko,jota vaalimani takakeno korostaa niin kauniisti!

Maanantai aamuna koikkelehdin kauheessa kiireessä pitkin kämppää,tukka märkänä,meikittä ja vaatteet valitsematta.Suolsin tekstiä kiireestä,saamattomuudesta,aikatauluista,tietokoneista ja uudesta reskontra ohjelmasta,jota olin juuri lähdössä(siinä kauheessa kiireessa ja sillä menolla myös alasti)opettelemaan.Kunnes sohvalla menoa katsellut esikoiseni sanoi:"Voin äiti valita sulle vaatteet".
Sydämeni suli,pieni oli ajatellut auttaa saamatonta ja kimittävää äitiään valitsemalla vaatteet.Hetken kyllä mietin,mutta vain pienen hetken,sillä esikoisen ajatus siinä kohtaa tuntui ainoalta mahdolliselta päästä edes joku kaapu päällä ulos talosta ja ajoissa.

Maanantaisen asuni kengät,ihanat!

Kokonaisuus,jonka esikoiseni minulle valitsi.Alla keltainen pantteripaita,joka ei näy kuvissa.

Siitä se sitten lähti,pian viisi vuotias poikani valitsi minulle päivän vaatteet,kengät ja korvakorut.Unohtamatta hiuksiin tungettavaa donitsia,jota ilman olin kuvitellut voivani elää loppuelämäni sitten ysärin ja polttareideni(joissa viimeksi kutrejani kaunisti vihreä donitsi).

Donitsi löytyi helpolla,mutta korvakoruja piti valita hieman kauemmin.Toimiva kokonaisuus silti.

Vaatteet olivat hyvä kokonaisuus ja viimeistään tämän päivän valinnan jälkeen on pakko sanoa,että pojallani on tyylitajua.
Onko se sitten huono vai hyvä asia ja mistä se kertoo niin saas nähdä.Ainakin se kertoo minun huonosta mausta,sillä itse en olisi ehkä vaatteita näin yhdistellyt.Kokemus oli niin avartava,että toteutamme saman vielä huomenna ja perjantaina.Huomenna tosin vaatteni saa valita tyttö 9v. ja perjantaina kuopus,sillä haluan antaa kaikille mukuloilleni mahdollisuuden loistaa ja luovuuden kukkia,stylistinani!

Maanantaina käytin valittuja vaatteita ihan koko päivän,samoin tänään.Tiistai jäi välistä,kun suursiivosin pois heitettävää kaappia ja pelkäsin huolella valittujen vaatteiden pilalle menoa.Tiistaina tyydyin siis vain näyttämään tylsältä itseltäni reikäisissä legginseissä ja pantteri t-paidassa.Hieman luxusta loin silti vihreällä donitsilla hiuksissa.Donitsi saattaa ollakin uusin villitykseni,on se vaan niin kätevä!

Keskiviikon kaulakoru valintana pöllöt!

Korvakoruilla hieman väriä.

Huomatkaa farkkujen "bling,bling" ja pitsinen alustoppi.

Kokonaisuus on hieno ja esittelykelpoinen.Mahtava suoritus pojaltani!