Olin valvonut matkakuumeessa edellisen yön ja herätyskellon soidessa klo 05:30 olin tietenkin umpiunessa,kuopus kainalossa ja esikoinen kylkeen liimaantuneena.Silti nousin ripeästi,en halunnut herättää lapsia siihen aikaan ja itsekkäistä syistä myös lähteminen ilman itkuisia(minun itkuisia)heilutuksia oli helpompi vaihtoehto.
Aamupala ei maistunut ja kiirekin kolkutteli olkapäätä,kun autossa piti olla jo puoli seitsemän.Vaari saapui hyvissäajoin ja kömpi poikien viereen valvomaan pienten unta,meidän startatessa matkaan tasan puoli seitsemän.
Moottoritiellä oli hiljaista,samoin autossa.Olin liian väsynyt puhumaan ja aivoni tarvitsivat hetken tuumailutauon sisäistääkseen matkan pituuden ja eron lapsista.
Tuumailuni loppuivat kuitenkin vajaan puolen tunnin ajomatkan jälkeen,kun vatsa alkoi jutella.Kamala kurina soi moottorin kanssa kaanonissa ja niinpä kurvasimme ensimmäiselle eväsetapille Pirkanhoviin.
Olin suunnitellut ostavani matkalukemiseksi jonkin naistenlehden,mutta käteeni tarttui Katja Ketun Kätilö.Ei todellakaan mitään kevyttä kesälukemista,mutta hyvää luettavaa silti.
Evääksi käteen jäi ruisleipä munalla ja take away kahvi.Eväät olivat hyvät ja vatsakin rauhoittui,mutta hintansa puolesta leipä olisi saanut sisältää vaikka kylmäsavuporoa ja sahramia,munan ja meetvurstin sijaan.
Satamassa piti olla viimeistään tuntia ennen lähtöä,mutta me olimme jo puoltatoista tuntia ennen.Jonottaminen sujui räpäyksessä,kun Kätilö kuljetti minua vuoteen 1944 ja pian en enää tiennyt olinko Suomenlahdella vai Jäämerellä.
Kirja sai jäädä autoon,samoin haave aamupala buffetista.Se oli täynnä,emmekä me olleet ymmärtäneet sitä etukäteen varata.Onneksi laivan hampurilaiset ja ihana jugurtti smoothie täytti vatsan.
Kolme kertaa koluttuamme laivan ainoaa myymälää alkoin vihdoin satama häämöttää.Aikalaisen tuulen ja sateen saattelemina pääsimme autolla maihin noin kello 13.
Vesisade piiskasi Tallinnaa ja sade ropisi auton kattoon niin kovaa,että lämpimästä autosta huolimatta tunsin kylmän veden puskevan farkkutakkini läpi,meillä ei ollut sateenvarjoja mukana.
Auto saatiin parkkiin ja me ulostauduimme parkkihallista aurinkoiseen Tallinnaan.Se oli uskomatonta,mutta totta.Yhtäkkiä farkkutakki oli aivan liikaa ja hitaastikin kävellessä tuli hiki.Sitä ei olisi hetkeä aiemmin voinut uskoa todeksi.
Meillä oli muutama tunti aikaa tallustaa Tallinnassa ennen kuin oli lähtö Laulasmaalle.
Viiden maissa hipsimme takaisin autolle ja aloimme navigoida kohti Laulasmaa Spaata.Muutaman mutkan ja voimasanan kautta löytyi vihdoin tie,joka johdatti meidät perille asti.
Mieheni mielestä ilmeisesti kaikki ilo lähtee siitä siitä,että saa huijata minua ja niin tälläkin kertaa kävi,että hän uskotteli minulle erään rutkun talon olevan meidän hotelli.Sopivasti sen murjun edessä komeili eri maan lippuja,aidattu parkkialue ja kyltti jossa luki hotelli.Minä kimitin miestäni kääntymään heti takaisin Tallinnaan eikä itkukaan ollut siinä väsymyksessä kaukana.
Luojan kiitos kuitenkin,sen keskitysleirin takaa paljastui siisti ja kaunis hotelli todella kauniilta paikalta.Huone oli siisti,hotellin ympäristö kaunis ja rauhallinen,pehmeää hiekkarantaa unohtamatta.Laulasmaa Spaa on paikka jossa sielu ja silmä lepää,suosittelen suurella sydämellä!
