Valmistauduin huolella esitelmään. Kirjoitin hahmotelman puhtaaksi hyvissä ajoin ja tulostin samana aamuna. En ole koskaan osannut kirjoittaa valmiiksi puheita, vaan hahmottelen asiani paperille ranskalaisin viivoin, silloin siinä säilyy pieni vapaus inprovisaatioon ja omannäköinen ote. Valmiin, paperille kirjoitetun puheen/esitelmän lukeminen johtaa usein siihen, että puhuja tuijottaa vain paperiaan eikä saa kontaktia kuulijoihin. Paperista on kovin hankalaa "irroittautua" ja nostaa katsetta yleisöön. Vapaasti puhuessa se käy luonnostaan ja katsekontaktin luominen syntyy itsestään. Tietystikään kaikille tämä tyyli ei sovi ja hyvä niin. Kaikenlaisia puhujia kyllä tarvitaan, kun on kaikenlaisia kuulijoitakin.
Olen kova jännittäjä ja se näkyy aina sähläämisenä. Niin silloinkin.
Jännitän yleisön eteen menoa, mutta kun pääsen sinne jännitys katoaa ja olen kuin kotonani.
Jännitän joka kerta sekoilenko sanoissani, toistanko jotakin liian monta kertaa tai täytänkö puhettani sanoilla "niinku" ja "sillain" tai "tällain". Seuraan puhettani vaistomasesti koko ajan ja karsin turhat "niinkut" pois ennen kuin ne ehtivät ulos suusta.
Aina niitä muutama pääse, eikä se haittaa, kunhan en täytä joka lausetta turhilla sanoilla.
Niin kuin ;) sanoin, jännittäessäni aina sählään. Aamulla tulostin esitelmän rungon ja survoin sen kirjan väliin, olisi sitten varmasti mukana.
Kuopus hyppi koko aamun kintereillä, kärtti piirustuspaperia, muovailuvahaa ja saksia. Annoin kynät ja paperia, jotta rauhoittuisi vähän.
Kotoa lähdön hetkellä kahvi kaatui juuri valitulle mekolle, kirjalaatikosta petti pohja, lompakko oli hukassa, autonavaimet piilossa ja sukkahousut repesivät, paikkasin ne kynsilakalla äkkiä.
Lapset kerhokaverille hoitoon ja nokka kohti kaupunkia.
Olin varmuuden vuoksi syöttänyt viisi vuotta vanhaan Lumiaani Pohjola keskuksen osoitteen, jotta osaisin navigoida paikalla kerrasta. Olisinhan minä osannut, jos olisin uskonut navigaattoria.
Paikalle ennätin kuitenkin todella hyvissä ajoin, enkä lainkaan tyylikkäästi vattia myöhässä.
 |
| Tilaisuus alkamassa Pohjolan palevelukeskuksessa/päiväkesksuksessa 9.9.2016 |
Salissa jossa esitelmä tapahtui, oli valmiiksi jo monta kymmentä ihmistä odottamassa. Minua alkoi jännittää enemmän. Kädet hieman hikoilivat ja sydän hakkasi niin, että luulin sen sykkivän mekkoni pintaan asti. Kokoilin papereita pöydälle, vilkuilin jalkojani ja hengitin syvään. Hymyilin.
Papereista puuttui puolet, sukkahousuissa oli pohkeen kohdalla muovailuvahaa ja hengitykseni muuttui pinnalliseksi.
Puuttuvat paperit olivat varmasti kotona ja piirrustuksia täynnä, en ehkä ollutkaan antanut kuopukselle tarpeeksi paperia. Muovailuvahaa en ollut antanut, en ainakaan muistanut antaneeni..tyhjästä se vieoletti läntti ei kai ollut sukkahousuihini tullut? Jännityksin alkoi kadota, tilanteeni oli jo sen verran hupaisa, että olisin voinut ääneen nauraa.
Ei auttanut kuin improvisoida, mutta sitähän se elämä yleensäkin on!
Esitelmä meni mielestäni hyvin. Sain aikaan keskustelua ja syntyi monta hyvää huomiota. Tuntui hienolta, kun niin moni oli tullut sinne kuuntelemaan minua ja heitä todella kiinnosti mitä minulla oli sanottavaa! Ei haitannut puuttuvat paperit, ei muovailuvaha sukkahousuissa, olihan siellä jo kynsilakkaakin.
Minä en änkyttänyt, en täyttänyt lauseita turhilla sanoilla, minä nautin tilanteesta ja siitä, kuinka sain ihmiset innostumaan.
Siellä oli hauskaa, mielenkiintoista ja osallistumisen riemua. Tällaisia keikkoja lisää kiitos!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti