Olen kartalla!

Törmäsin tuossa juuri pari päivää sitten tähän elämän aarrekartta-askarteluun.Luulin sen trendin jo hieman laantuneen,mutta ilmeisesti näin ei ole.Minua se ei missään nimessä haittaa,että aarrekartta on tehnyt paluun tai että se ei itseasiassa ollut koskaan poistunutkaan.Minä luonnollisesti olen myös tehnyt tuollaisen aarrekartan jo reilut kymmenen vuotta sitten.
Tarvitsi oikein rueta miettimään,että mitä kaikkea siihen omaani olinkaan liimaillut?
Muistan sen pohjan olleen edesmenneen Tiimarin violetti kartonki,melko suuri sellainen,että kaikki varmasti mahtuu.
Tekstiä oli melko vähän,kun kuvat puhuivat puolestaan.
Minulla oli muistaakseni läjä(iso läjä) aikakausilehtiä,joita selasin autuudella monta iltaa ja leikkasin kuvia pinoon.Pinosta otin sitten sopivan kuvan ja liimasin sen tarkasti valittuun paikkaan.Tai tarkemmin ajateltuna ei minulla ollut valittuja paikkoja kartongissa,laitoin ne paikkaan, joka tuntui hyvältä.Se ei välttämättä näyttänyt hyvältä,mutta tuntui hyvältä ja sehän riittää.

Minulla ei koskaan ole ollut haaveita,jotka hipovat pilviä.Minulla on ollut mielestäni hyvinkin toteutettavissa olevia toiveita ja haaveita elämäni suhteen.Aina se ei tietenkään ole siltä tuntunut,mutta nyt näin jälkiviisaana näen,että suurin osa niistä mitä aarrekarttaani liimailin on käynyt toteen.Uskomatonta kyllä!
Muistan vielä suhteellisen tarkkaan tuon askarteluni,mutta on siitä joitakin kohtia saattanut jäädä pimentoon ajan kuluessa.Harmi on,että en ole sitä säästänyt tai vaikka olisinkin niin muuttojen myötä se on hävinnyt.

Violetti pohjaisessa kartassani komeili ylhäällä hääpari ilman kasvoja.Muistan vielä ajatelleeni tuolloin,että kasvoja on turha laittaa tuntemattomista,kun se selvästi rajoittaa mielikuvitusta.Oman kuvani olisin voinut laittaa,mutta idea tuntui tuolloin narsistiselta.
Hääparin vierellä oli kolme lasta,kaksi poikaa ja yksi tyttö.Hieman alempana komeili keltamullalla maalattu vanha talo ja kuvia maalta.Jonkin peltokuvan vieressä tökötti kuvia lampaista ja kahdesta kissasta.Kartongin alareunassa oli kuvia kirjoista ja myös tekstiä,jota muuten aika vähän näkyi kartallani.Kirjojen vieressä luki haave omasta kirjasta,romaanista.
Pahvin yläreunassa oli,hyvin muista erillään kuvia kesämökistä ja järvestä,mutta myös kuva asuntovaunusta.Mökin kuvia ympäröi ruoat ja pienet reseptit,joista ei kyllä saanut selvää.
Hatara muistikuva kertoo myös,että jossakin kohtaa mökin alapuolella olisi ollut kuvia ulkomailta,kuten Australiasta ja Italiasta.
Muistan,että karttaan jäi myös paljon tyhjää tilaa,mutta en täyttänyt sitä väkisin,kun en tuolloin enempää haaveita elämääni löytänyt.Olin tyytyväinen siihen ja sitten se hukkui.

Nyt kun sitten mietin,mikä kaikki kartastani on käynyt toteen niin ihan huimaa.
Minulla on perhe,kaksi poikaa ja lahja tytär.Olen naimisissa ja häät olivat ihanat.Asun maalla,en keltamultaisessa talossa,mutta keltaisessa kyllä.Meillä on kaksi kissaa,vain lampaat uupuu.
Olen julkasissut kolme lasten kirjaa ja tekeillä on se romaani sekä uusi lasten kirja. 
Omaa kesämökkiä meillä ei vielä ole,mutta saamme käyttää kahta mökkiä kesäisin kuitenkin.
Kuvat ulkomailta eivät olleet pelkkiä matkojen haaveita.Haluaisin joskus vielä asua ulkomailla jonkin määrittelemättömän ajan,mutta vielä sen aika ei siis ole ollut.

Tästä vanhan aarrekarttani muistelosta ja sen tuloksista innostuneena aion askarrella nyt piakkoin uuden kartan ja sitä karttaa en aio hävittää.Kymmenen vuoden päästä voin kaivaa sen taas esille ja katsoa,luultavasti myös pyörtyä.
Toiset pitävät karttojaan aina esille,mutta kohdallani se ei toimi.Kartan tuijottelu päivittäin luo vain paineita ja ennenaikaisia odotuksia.Uskon siihen,että kartan tehtyäni alitajuntani muistaa sen ja se riittää.Asiat tapahtuu jos niin on tarkoitus,mutta ilman paineita ja taakkaa onnistumisesta.