Olenhan minä perusonnellinen ihminen,ainakin omasta mielestäni.On niin monia syitä olla onnellinen,kuten perhe,lapset,terveys ja satuhäiden uusinnat alusta asti.
Olen aina ollut ihminen,jolle pienet asiat arjessa saavat aikaan niitä aivan mahtavia onnellisuuden tunteita.Enkä nyt edes yhtään valehtele.
Minun ei todellakaan tarvitse lähteä Bahamalle onnellisuutta etsimään tai saada kahdensadan euron nahkaisia saappaita tuomaan onnellisuutta elämääni.En tietysti kielläkään,etteikö hymy huulille hiiviskele,jos joskus onnistun haaveilemani saappaat saamaan tai ulkomaille ukkoni kanssa pääsen matkustamaan.Olen kuitenkin se pulliainen,joka haaveilee lottovoitosta ja jonka mielestä naisilla ei vain voi olla liikaa kenkiä.Ja no,okei,eikä liikaa laukkuja.
Mutta niissä ei oikea onnellisuus asustele.Ei ainakaan minun kohdallani.Oikeastaan olisi kovin sääli jos onnellisuuteni kumpuaisi vain materiaalista tai rahasta.Vielä suurempi sääli olisi,jos niitä ihania onnen hetkiä tuntisin vain saadessani uudet Vagabondit tai matkan Aruballe.
Tosin Aruballe aion lähteä vielä joskus ja todellakin toivon olevani onnellinen tuolla hetkellä,oli siihen syyt sitten kuinka pinnalliset tahansa.Jos matkani joskus toteutuu sellaisena,kuin olen sen haaveillut,on onneni perusta silloin paljon muutakin.
Vuosia sitten jo päätin,että lähden sinne joskus.En edes tiedä missä se on,enkä aio koskaan ottaa selvää.En ainakaan ennen kuin olen matkani ostanut.Matkaa Aruballe suunnittelin hyvän ystäväni kanssa jo silloin vuosia sitten,muutaman viinipullon jälkeen haavet matkasta olivat lähes käden kosketeltavia ja aamulla taas hieman kauempana,mutta koskaan emme sortuneet googlettamaan kohdetta,emme edes viinipäissämme.Ja koskaan emme haaveesta luopuneet.Tilaisuus kun minulle koittaa hommata tuo matka ja ilmeisimmin maailman ääriin niin ystäväni on ehdottomasti seuralaislistallani,mieheni lisäksi.
Tämän päiväisen onnen hetkeni koin aivan yllättäen ja vieläpä paikassa,jossa en olisi kuvitellut.Ei paikassa mitään vikaa ollut tai tilanteessa yleensäkään,mutta se kaikki vain tuli niin puskista,kirjaimellisesti.
Olimme kuopukseni kanssa juuri saattaneet esikoisen kerhoon,joka jäi sinne iloisena ja innoissaan.Yhtä hymyä oli tuo pieni poika,kun pääsi kavereiden kanssa leikkimään ja askartelemaan.
Kuopus sen sijaan ei ollut yhtä hymyä.Häntä harmitti,kun veikka sai jäädä kivalta vaikuttavaan kerhoon ja hän joutui kotiin lähtemään,äidin kanssa.
Kirkkotiellä pötkäytin vastahakoisen kuopukseni rattaisiin,peittelin ja asentelin harson eteen.Lähdin jatkamaan matkaa.Itku hiljeni heti,kun kärryt starttasivat kirkon vierestä.Oli niin lämmin syksyiseksi päiväksi ja aurinko mollotti täydeltä taivaalta suoraan silmiini.Se ei haitannut.Työntelin rattaita hiljakseen kotia kohti.
Tien vieressä rönsyili sekalaista pusikkoa ja edessäni siinsi kasa hevosen paskaa,aurinko lämmitti niin,että takki oli otettava pois.Meinasi oikein hiki tulla.Ohitin koipeliinin vahinkoköntsät ja silloin se tapahtui.Hetken,aivan pienen hetken kuljin kuin ilmassa.Tennarin pohjat liihottivat maanpinnan yläpuolella ja mieleni sekä sydämeni niiden mukana.
Olo oli autuaan kevyt ja todella onnellinen.Simissäni pyyhälsi esikoiseni iloiset kasvot,kun hän riensi kerhoon.Kuopus tuhnutti kärryissä,unessaan ja tyytyväisenä.Puhelin oli jäänyt kotiin,onneksi.Jos se olisi soinut,kaikki olisi ollut pilalla,vaikka soittaja olisi ollut kuka tahansa.Muistini tavoitti ensi hetket mieheni kanssa,kun olimme juuri tavanneet ja päässäni soi Jari Sillanpään Satulinna,sitä en kyllä tiedä että miksi,mutta välikö sillä?Hymyilin niin,että suupieliin sattui.Hymyilin kaivurikuskille,jonka ohitin liihotellen,hymyilin itselleni,hymyilin koko maailmalle.
Pienen hetken oloni oli hetkessä onnellinen,juuri siinä hetkessä ja juuri sen hetken aikaa.
Pikku hiljaa palailin maan pinnalle,vaikka kovasti vastustelin sitä.Vastusteluistani huolimatta maahan tömähdin,mutta hymyilin silti.Päätin vakaasti muistaa tuon hetken,muistaa sen ainakin siihen asti kunnes tulee uusi onnellinen kokemus hetkessä.
Jos nyt jatkossa meinaan unohtaa koska olen tuntenut tuollaista onnen hehkua,palaan tämän päivän hetkeen ja muistelen.
Onnellisuus on tässä,onnellisuus on meissä.Välillä se on vaan hukassa.
Olen sitä mieltä,ettei se onni etsien tule.Se tulee,kuin kakkasa kadulla vastaan,mutta se kakka onkin taikakakkaa,onnen hitusia pullollaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti