Reissumme tosin alkoi melko koomisesti.Pojat huusivat kilpaa mahdollista taidottomuuttani ajaa isännän pakettiautoa ja siinä hässäkässä jo kerkesin unohtaa mihin olimme matkalla.Niinpä asuvalintani olikin kaikkea muuta kuin työhön soveltuva housut ja paita.Onneksi alitajuntani toimi sen verran,että itseltänikin huomaamatta olin siepannut Hai-saappaat eteisestä kyytiin.
Seuraava hidaste/haaste koitti jo puolessa välissä matkaa.Paku oli tankattava.Matkalta soitin isännälle, kysyäkseni kummallakos puolella se tankki olikaan?Ilman puhelua olisin pyörinyt asemalla ympyrää.Tankin sijainti paikallistettuna köröttelin kylmäasemalle,mutta että niinkin yksinkertaisesta asiasta,kun tankkaaminen on tehty niinkin vaikeaa kun se oli,on kyllä jo surkuhupaisaa.
Reteenä astelin auton viereen ja availin luukkua tai kuvittelin avaavani,eihän se auennut.Kuskin penkin alla olikin kuulema jokin vipunen,jota piti nostaa niin tankin ovi aukeaisi.Vähemmän reteenä istuin takaisin penkkiin ja kiskaisin vivusta.Penkki luiskahti salaman nopeasti taaksepäin ja ennen kuin kerkesin tajuta,nytkähti se takaisin eteen.Muutaman kerran rullailin penkin kanssa ees taas,rinnuksieni töniessä rattia joka toisella kertaa.Vipu oli väärä,sen minulle opetti paitsi kolhittu etumus myös edelleen kiinni jököttävä tankin kansi.
Lopulta se pikkuruinen vipunen löytyi,kun ensin olin hyvinkin käytännöllisessä kukkamekossani könynnyt kuskin penkin alla ja kännykän valolla etsinyt sitä.Tankkasin ja matka jatkui.Hetken perästä myös retee asenteeni oli löytänyt taas paikkansa ja aurinkolasit päähäni asennetta korostamaan.
Perille köröteltiin siis asenteella ja täydellä tankilla.
Siihen oli syynsä,miksi me pakettiautolla maatilalle ruillailtiin.Tarvitsin palanutta hevosen paskaa kasvimaalle ja tilapäisessä mielenhäiriössä olin kysynyt myös anopin tarpeita ja niitä tarpeitahan oli..
Jätesäkit perässä peruuttelin(kyllä,minä peruutin ja vieläpä pakettiautolla)ladon eteen,jossa palanutta paskaa otaksuin olevan.Kolmen pakitusyrityksen jälkeen pääsin viiden metrin päähän ovesta ja repsikan puoli vain hitusen ojan puolta viistäen.Renkaat painoivat itsekkäästi levinneet voikukkapuskat lakoon,mutta tuskin se haittasi ketään, sillä kyseessä ei onneksi ollut eläimille elintärkeää viljelmää.
Tuossa vaiheessa kiittelin itseäni,sillä saappaat osoittautuivat todella käteviksi,ei pelkästään paskan takia vaan myös uskomattomien voikukkapöheiköiden ja nokkosten takia.
Saappaat suojasivat ihan kivasti,mutta sukkahousujen tilalle olisin vahingossa voinut ottaa ne kahisevat Karhun verkkarit niin ei olisi pisimmät nokkoset sääriäni niin ahnaasti nuolleet.
Kakka sujahti säkkeihin siitäkin huolimatta,että rautalapion tilalla minulla oli taipuisa ja köykäinen purulapio,päällä kukkamekko ja kaulassa kuumottava huivi.
Mutta sain minä aikaseksi muutakin,kuin hien.Nimittäin säkkikaupalla palanutta paskaa anopille ja itselle,viisi vuotiaan poikani ottamat kuvat minusta paikan päällä ja siskon tytön koulutaxi-kaverin ihmetys juhlamekossa(lapio kädessä) tallin pihalla pyörivästä äidistä,joka osoittautui kuitenkin hyvin pian vain tädiksi,joka nyt "on vaan tollanen"!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti