Ei taikauskoa minusta noin vain pois kitketä,mutta vaihtoehtoja voi toki tuoda esille.Niin tänäänkin kävi.En mitenkään erityisesti miettinyt,että "ahaa,nyt onkin se epäonnen päivä,voi kauheeta,vaikka mitä kamalaa voikin vielä tänään sattua",mutta sen sijaan huomasin Tokmannin parkkipaikalla(odottelin,että kuopus heräilee päivätorkuilta,jotka hän kerkesi ottaa heti kun auto pihasta starttasi,että päästään äkkiä noutaan euron ystävänpäiväkukkasia)miettiväni -Mitä jos tänään onkin onnen päivä?Onhan joissakin kulttuureissa numero 13 onnen numero.Nyt en muista,että missä,mutta haluaisin ehdottomasti sitä kulttuuria enemmän myös tänne.Oli se sitten sademetsistä tai aavikolta,menneisyydestä tai Ruotsista,sama se kunhan tuo numero ei korvaani kalmana kalahda.
Ajatuksella on pakko olla huimat voimat.Siitä on ihan todiste tänään.
Parkkipaikan ajatusleikki jäi lyhyeksi,sillä kuopus heräsi ja minä suunnistin poika kainalossa, halvat kukat silmissäni ostoksille ja unohdin ajatukseni viimeistään,kun löysin tissiliivit viidelläkymmenellä sentillä.Ei edes käynyt mielessä,että siitä hetkestä se onni jo alkoi suosia.Kuinka usein löytää niin halvat tissiliivit?Ei koskaan!
Tissiliivit olisivat jo riittäneet tämän päivän onneksi,mutta suuremmat voimat leijuivat jo yläpuolellani,enkä minä pieni ihminen tiennyt niistä vielä tuolloin(klo 14)yhtään mitään.
Varalleni oli suunniteltu jotakin paljon suurempaa.
Klo 17.30 olin lähdössä anopin järjestämille koti-myyntikutsuille.Tällä kertaa kyseessä ei ollut tupperit eikä kynttilät.Tällä kertaa olohuoneen täydeltä oli taivuteltua rautaa.Kyseessä olivat Linnateräs-kutsut(googlesta löytyy jos ei tiedä niitä härpäkkeitä)ja tyrkyllä naulakkoo,tarjotinta,amppelikannattimia,kynttilänjalkoja,kukkapöytä ja vessapaperiteline.Paljon muutakin pieneen olohuoneeseen mahtui,mutta kaikkea en muista.Yhden kuitenkin muistan eri hyvin,nimittäin pyöreän pannunalusen,joka ei ollut myynnissä vaan arvonnan kohteena meidän vieraiden kesken.Just,ihan kiva kapine,väärän värinen minun makuun,mutta käytännöllinen.Näin muistan miettineeni ja muistanpa vielä arvioineen mielessäni,että anoppi sen voittaa,kun hänellä on niin uskomaton arpaonni.Unohdin arpajaiset ja keskityin miettimään,mitä me tällä kertaa tarvitsisimme.Lopulta kuvasto avautui minulle viinin ystävän silmin ja löysin kuin löysinkin pahviselle tonkalle tarkoitetun korokkeen/pidikkeen.Kivi tippui rintani päältä,eipähän tarvinnut olla se ainoa joka ei tilaa mitään ja yrittää naama punaisena keksiä tekosyitä,miksi ei kuvasto tarjoillutkaan mitään minulle sopivaa ja päälle vielä kieltäytyä järjestämästä seuraavia kutsuja.Löydön jälkeen minun oli helppo kieltäytyä pitämästä kutsuja ja vielä helpompi istua kahvipöytään.En tälläkään kertaa tuottanut anopille pettymystä,vaan löysin mahdollisen turhakkeen ja olin nyt ikäänkuin kahvini ansainnut.(kenellekään ei varmaan tarvitse kertoa,että anoppi maksoi sen telineen?)
Noin klo 19 se tapahtui,nimittäin arpajaiset.Koska anoppi oli kutsujen emäntä,hän sai nostaa lappusen ja olla näin tapahtuman onnetar.Kuinka ollakaan lapussa,jonka hän nosti luki minun nimi,minun nimi.
Jos en aikasemmin ollut saanut punaa kasvoille niin silloin se nousi kyllä naamalleni nanosekunneissa.En yhtään häpeillyt onneani ja iloani,olinhan saanut sen pannunalusen ja vieläpä arvalla.Tuossa vaiheessa ei yhtään haitannut,että se oli väärän värinen ja jälkeen päin ajateltuna,sehän jää padan alle.
Kyllä ihmisen tekee onnelliseksi ja onnekkaaksi pienet asiat,kuten arpavoitto,50 sentin tissiliivit ja ansaittu kahvipöytä!
Olkoon sitten onnea tai epäonnea,niin valtava voima on numerossa 13!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti