Minulta on joskus kysytty,että kuka olisi sellainen julkisuuden henkilö jonka haluaisin tavata?
Vastaus on äärimmäisen helppo kohdallani.Haluaisin ehdottomasti tavata oopperalaulajan ja maailman mahtavimman basson, Jaakko Ryhäsen.
Unelmoin koko sydämelläni,että vielä jonakin päivänä unelmani toetutuu ja saan hänet tavata.
Olin kahdeksan vuotias,kun pääsin katsomaan Tampereelle oopperan Taikahuilu.Sarastron roolissa laulanut Jaakko Ryhänen teki pieneen ja herkkään rillipäähän lähtemättömän vaikutuksen.
Taikahuilu ja Jaakon laulu on ensimmäinen käsikarvat ja poskinukat pystyyn nostattanut esitys elämässäni.
 |
| Jaakko Ryhänen Taikahuilu-Savonlinnan oopperajuhlat |
Ennen kuin Jaakko Ryhänen vei sydämeni laulullaan,olin kuunnellut vain lastenlauluja ja niitäkin lähinnä radiosta lauantaisin lasten toivelaulutunnin aikaan.Kerran sain jopa itse soittaa radioon ja toivoa laulua.Toivoin Peppi Pitkätossua.Toiveeni soitettiin ja istuin keittiön lattialla korva kiinni mankassa,kuunnellen ja kuvitellen.Kuvittelin itsekin olevani isona yhtä vahva ja rohkea tyttö,kuin Peppi.Tosin minä nyt kuvittelin yhtä ja toista lapsena ja teininä.
Kuvittelin suurinpiirtein kymmenen vanhana,että Madonnaa kuuluu kaikkien kuunnella.Siksi lainasin kaikki ilmestyneet c-kasetit kirjastosta ja kuuntelin vaikka en ymmärtänyt sanoista mitään.Madonna oli ihan ok,mutta mielummin olisin kuunnellut Maria Callasta.
Tuolloin en ihan vielä uskaltanut ääneen sanoa olevani eri mieltä kaveriporukassa.Olinhan jo muutenkin vähän "outo".Minulla oli rillit(tuohon aikaan rillipäitä oli vähemmän kuin nykyään),Ottawa senatorsin lippalakki ja tennarit.Käytin tummansinistä muumi college-asua vielä yksitoista vuotiaana.Fanitin Jaakko Ryhästä ja leikin salaa nukeilla.Kaikkea eivät kaverit tienneet ja hyvä niin,sainpahan olla rauhassa minä!
Noin kolmetoista vuotiaana heivasin lippiksen, vaihdoin colleget farkkuihin ja ostin tissiliivit vaikka ei ollut tissejäkään.
Huoneeni seinälle ilmestyivät Backstreet boys,Take That,East 17 ja Bon Jovi.Olin edelleenkin ihan pihalla,mutta yritin naamioida sen olemalla enemmistön kanssa samaa mieltä.En kyllä kiellä ettenkö olisi tykännyt poika bändeistä ja salaa haaveillut Brian Littrellin tapaamisesta.
Tuohon vaiheeseen kuului myös maalaaminen,nimittäin oman naaman.
Yhden hyvän kaverin kanssa ihan tosissamme luulimme,että marketin markan meikeillä tehtäisiin ihmeitä.Kova oli pettymys,kun peilistä ei tuntien aherruksenkaan jälkeen katsonut Cindy Crawford.
Naapurin poikien katseet sentään saatiin vangittua.Kuka muka ei olisi voinut olla huomaamatta turkooseja luomia,pitkiä mustia ja hyvin paksuja ripsiä,telalla vedettyjä kulmakarvoja ja ruusun punaisia huulia.
Jälkeen päin olen ymmärtänyt,että aidan takaa kuulemamme vislaukset olivatkin silkkaa pilkkaa.No,mitä muutakaan sitä olisi voinut olettaa neideiltä,jotka näyttivät Fakta Homman Pirreltä ja Hansulta.
Pikkuhiljaa,kun ikää alkoi tulla lisää,poika bändit olivat jo vähän noloja ja vihdoin olin sisäistänyt senkin ettei Hansu-look ollut kovin pureva.Jatkoin matkaani kohti aikuisuutta Bon Jovin ja Jaakon kanssa.Meikkipussiin jätin ripsivärin ja huulirasvan,ihan vaan siltä varalta että hämeenkadulla Bon Jovi kävelee vastaan.
Matkalla mukaani tarttui lukematon määrä minua puhuttaneita biisejä ja bändejä,tässä ihan ensimmäisenä mieleeni tulleita:
Queen,Bohemian rapsody
Scissors sister,I dont feel like dancin
The Ark,It takes a fool to remain sane
Bon Jovi, Living on a prayer
Joe Cocker and Jennifer Warners,Up where we belong
Jaakko Ryhänen,En etsi valtaa loistoa ja Moskovan valot
Opus,Life is life
Metallica,The Unforgiven
Guns N`Roses,November rain
Pet shop boys,Go West
Tapio Rautavaara,Sininen uni
Dingo,Levoton tuhkimo
Suomen lain mukaan olen ollut aikuinen jo kohta neljätoista vuotta.On silti hauskaa huomata,kuinka lapsuuteni,nuoruuteni ja nyt aikuisuuteni kulkevat kolmen kimpassa.Kuunnellen fiiliksen mukaan poppia,rokkia ja oopperaa.
Eihän aikuisuus kai sitä tarkoita,että kaikesta mikä on elämässä joskus merkinnyt on luovuttava?Ja ulospäin pitää näyttää konservatiiviselta,kaikkitietävältä,puheradion kuuntelijalta.Ei,en usko niin,enkä halua tehdä niin!On asioita jotka ovat edelleenkin kuin ennen.Minulla on silmälasit,meikit naamassa näytän joskus pubiruusulta ja auton stereoissa pauhaa mikkihiiri merihädässä tai West Lifen Fool Again.
Muutama vuosi sitten luin jostakin lehdestä,että Jaakko Ryhänen olisi muuttanut Tampereelle.Jutussa hän kertoi kuinka lenkkeilee talvisin näsijärven jäällä koiriensa kanssa.
Kuinka olenkaan nähnyt unta tuosta jäällä tapahtuvasta kohtaamisesta.
Emme asu näsijärven rannalla,emme asu edes samassa kaupungissa,mutta unelmien eteen täytyy tehdä töitä.Uskon kohtaloon,mutta tässä kohtaa kohtalolta on jäänyt jotakin huomaamatta.Joudun ehkä itse avittamaan kohtaloa hiukan.Olisi suorastaan ihme jos kohtalo johdattaisi esimerkiksi blogini Jaakon luettavaksi.Toisaalta,uskon myös ihmeisiin.Aika moinen oravanpyörä ja siksi olenkin jo jonkin aikaa miettinyt päivänvalon kestävää suunitelmaa,mutta ei Jaakon nimmaria voi vain vitsillä lähteä hakemaan.Ei niin kuin vuosia sitten toimin Jari Sillanpään kohdalla.
Olin töissä eräässä tavaratalossa,ruokaosastolla.Siltsu ilmestyi shoppailemaan elintarvikkeita nenäni eteen.Koska olen hivenen yllytyshullu,työkaverini yllytti hakemaan Jarin nimmaria hänelle yhtä pastrami siivua vastaan.Niin tein ja pastramini sain.
Silloin en vielä ymmärtänyt Siltsun päälle,mutta sittemmin hän on vallannut osan sydäntäni lahjakuudellaan ja karismallaan.Kaduttaa,että arvostukseni oli tuolloin vain yhden pastramisiivun kokoinen.
Samaa virhettä en siis halua tehdä.Eikä ole olemassakaan niin paljon pastramia,että siihen Ryhäsen nimikirjoitusta vaihtaisin!
Olen siis suhteellisen epätoivoisessa tilanteessa.En uskalla lähteä ensi talvena näsijärven jäälle kytikselle,järvi on aika suuri ja navigointi taitoni olemattomat.Lehdessä kun ei sanottu,missä päin järveä hän lenkkeilee.Siksitoisekseen pelkään vieraita koiria.
Ehkä se on sitten kohtalon auttamista,että lähetän hänelle jonkin kirjoistani ja toivon ihmettä eli paluupostissa kiitoskorttia nimmarilla.Jos joudun tuohon edelliseen tyytymään niin kirjan mukana on lähetettävä kirje,jossa saan sanottua kuinka suuren vaikutuksen hän on minuun tehnyt jo 24 vuotta sitten.
En ole yhtä vahva,kuin Peppi Pitkätossu ja rohkeuttakin kerään edelleen.Mutta jotakin yhteistä meillä on,usko unelmien toteutumiseen!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti