Pitkin hampain kesälomalle!

Kolme vuotta sitten minulta poistettiin ylhäältä viisaudenhammas.Ei sen mukana ainakaan viisaus lähetenyt,jos nyt ei lisääntynytkään.Mutta järki lähti.
Lääkäri totesi puolen tunnin repimisen jälkeen,että "onpa harvinaisen tiukassa".Samaan aikaan minä lakkasin hengittämästä ja toivoin tajuttomuutta.Ei auttanut.
Tunnin päästä tuosta hän ei enää sanonut mitään,huokaili vain.
Saatiin se sieltä pois,osissa.
En muista kuinka lähdin pois huoneesta,konttaamalla vai ryömien.En muista ainakaan sanoneeni mitään,ei varmasti ollut aihetta ainakaan kiitellä.
Päätin,että loput kolme viisaudenhammasta saavat jäädä suuhun.Lääkärini saattaa olla eri mieltä,mutta en aio hänelle päätöstäni kertoa,ikinä!
  
Olen pelännyt hammaslääkäriä niin kauan kun muistan.Ehkä siksi,että jouduin lapsena käymään siellä liiankin usein.
Tutuiksi ovat tulleet Joensuun,Kiuruveden,Iisalmen,Rovaniemen ainakin Turun hammaslääkärit.
En mitenkään tietoisesti harrastanut hammaslääkäri sightseeing-matkoja ympäri Suomen,mutta jostakin syystä AINA kesälomamatkoilla minulle iski tuo naaman läpi halkova,jomottava turvotus.
Muistan muutaman näistä edellä mainituista paikoista erittäin hyvin.
Ollessani noin kuuden vanha,kesäloman vietto mummolassa sai ei toivotun käänteen.
Olimme juuri tuona kesänä hankkineet mummon ja papan kanssa muutaman kanin pihalle häkkiin.Se oli mahtavaa ja ihmeellistä.Söpöt ristinenät puputtivat ruohoa,eivätkä varmastikaan halunneet pahoittaa minun ja pikkusiskoni mieltä,siksi ne kai söivätkin kiltisti kaiken mitä häkkiin kannoimme.Ei ihme,että kun meiltä ruohonkanto puhti loppui niin jänöt kellottivat samalla sekunnilla mahat pullollaan varjossa.Varmasti pupujen kielellä anelivat vatsahuuhtelua tai vähintäänkin peräruisketta,meidän samaan aikaan paistatellessa ylpeydestä,kun olimme niin hyvin pupuja hoitaneet.
Oli niin ihanaa hoitaa niitä pitkäkorvia,että vietinkin häkin luona lähes kaikki päivät,yöksi en saanut jäädä,en mahtunut häkkiin.
Eräänä päivänä häkin luona ollessani(puput olivat varmasti ähkyssä,mutta varmuuden vuoksi tungin lisää korsia niille),oikea poskeni alkoi turvota.Luulin tietenkin pienessä lapsen mielessäni,että olin ollut liian kauan kanien kanssa ja näin ollen aloin itsekin pikkuhiljaa muistuttaa pulloposkista puputtajaa.
Asiaa ei yhtään helpottanut kiuruveden terveyskeskuslääkärin diagnoosi;Jänisrutto!
Äitini oli tietysti vienyt minut lääkäriin,kun en osannut paikantaa kipua ja poskessa möllötti patti.
No,kävi ilmi ettei se ollut jänisruttoa.Siihen annetut lääkkeet eivät purreet ja posken patti se vain oli ja pysyi.
Seuraavaksi minut vietiinkin hammaslääkäriin.Setä totesi heti suuni avattuani,että kyseessä oli ientulehdus ja reikä.Melko kaukana jänisrutosta.
Reikä paikattiin ja banaanin makuisella antibiotilla myös patti otti ja lähti.

En tiedä johtuiko se mummolan kaneista,lapsen mielestä vai terveyskeskuslääkäristä,mutta tuona kesänä väiski vemmelsäärestä ja hammaslääkäreistä tuli minulle ikuisesti pahoja ja viimeiseen asti välteltäviä asioita.

Toinen muistoni sijoittuu Joensuuhun.Olin noin kymmenen vanha,olimme lähteneet perheeni kanssa asuntovaunulla paahtamaan kohti Joensuuta ja sukulaisia.
Muistan edeltävän illan(en muista millä paikkakunnalla olimme)asuntovaunussa,kun ruoan jälkeen olimme saaneet mansikkaviinerit jälkiruoaksi.Ah,kuinka olinkaan odottanut tuota herkkupalaa.Haukkasin siitä ja silloin se tapahtui,poskihammasta vihloi niin,että silmiini nousi vedet.Hetken aikaa näin kaksi viineriä kädessäni.
Kuivasin silmät ja mussutin lopun viinerin toisella puolella suuta.Toivoin hiljaa,ettei kukaan huomannut kipua ja että kipu loppuisi pian.Niin se loppuikin,hetkeksi.
Lähdimme vielä siskon kanssa katselemaan illan päälle leirintäaluetta.Eräässä yhteistilassa oli lapsille leluja ja pieni televisio.Televisiossa pyöri videolta  piirrettyjä.Ampaisin heti töllön eteen,meillä ei ollut sellaista vaunussa.Toivoin ettei piirretyt heti loppuisi ja vähän ajan päästä toivoin jo aivan muuta.Ville vallattoman jälkeen piirretyt kyllä jatkuivat,mutta epäonnekseni vuorossa oli Looney Tones ja ilmeisesti oikein erityis pitkä jakso vemmelsäärestä.Mummolan puput ja patti palasivat mieleeni sadasosasekunnissa.
Kuin lisätäkseen tuskaani,Väiski ajoi polkupyörällä päin seinää ja katkaisi hampaansa.Murenina etuhampaat valahtivat maahan,muodostaen porkkanan.Se oli jo liikaa.
Tuosta kaikesta olisi jo pitänyt tajuta ettei omat hammasongelmani olleet helpottamassa,päin vastoin.Olin vain liian pieni nähdäkseni Väiskin vihjettä oikein.
 Aamuyöllä sitten heräsin siihen kipuun ja kipu oli niin kova,että seuraavana päivänä Joensuussa minua odotti paitsi sukulaiset myös hammaslääkäri.
Paljon muuta en sitten Joensuusta muistakaan,kuin ison mustatukkaisen,parrakkaan ja möreä äänisen lääkärin.Hänen karvaiset kätensä ja hien hajun,jota hän oli ehkä Mennenillä koittanut peittää, huonolla lopputuloksella.
Tuoli tuntui nihkeältä,ehkä edellisen asiakkaan jäljiltä tai sitten hammaslääkäri oli itse ottanut siinä pienet nokka unet ennen tuloani.Toivoin vain,ettei se nihkeys ollut hänen kainalohikeään.
Puudutusta en saaanut,"pikku homma",hän totesi.Pikku hommakin on suhteellinen käsite.
Pora muistutti enemmänkin isäni akkuporaa,kuin siroa hammaslääkärin välinettä.Ääni oli kuin katujyrässä sen halkoessa asfalttia ja vettä roiskui ympäriinsä,niin että snorkkelille olisi ollut pidemässä sessiossa tarvetta.Hammashoitajaa ei ollut,mutta ihmekös tuo,lääkärihän oli niin pystyväinen itsekin.
Lopuksi en edes saanut uutta hammasharjaa,en tarraa,en edes kiitosta reippaudestani,jonka olisin kyllä ansainnut tuon Hannibal Lecterin tuolista selviytyneenä.
Äiti sai kyllä laskun.

Kesäloman jälkeen,kouluhammaslääkäri sen sijaan oikein kahden hoitajan kanssa kummasteli joensuulaisen jöröjukan tekemää paikkausta.
Ei riittänyt karvakäsinatsille paikallinen kidutus,vaan hän oli varmistanut kärsimysteni jatkumisen tekemällä paikkauksen mahdollisimman huonosti.Sitä sitten korjailtiin kouluhammaslääkärillä oikein kolmeen kertaan.

Jotakin yhteistä noilla kahdella edellisellä hammaslääkärillä oli,vaikka ei ulkoisesti.
Kouluhammaslääkäri oli suhteellisen nuori,hoikka ja hajusteeton.Hänellä ei ollut karvaisia käsiä eikä möreää ääntä.Hän antoi pyytämättä puudutuksen ja extraakin.Hän kehui reippauttani ja joka kerta sain uuden hammasharjan ja tarroja.
Mitä ilmeisemmin,hän oli kuitenkin käynyt jonkin sortin legojen vartijoiden kidutus-koulun tai halusi toiminnallaan taata myös yksityiselle hammasspesialistille töitä kasvettuani ulos kouluhammaslääkärin piiristä.Hän nimittäin sohlotti kaksi hammastani ilmeisesti silmät kiinni tai kännissä,niin että eräällä spesialistilla oli työ ja tuska saada niistä edes puolet pysymään suussani.
Ja mitä vielä hampaiden lisäksi tämä nainen joutui hoitamaan pelkoani ja terapoimaan minua myös vapaa-ajallaan.No,mitäs antoi henkilökohtaisen numeronsa...
Lähetin hänelle urakan jälkeen kiitos-kortin ja kärräsin vastaanotolle Tiimarin tuoksukynttilän ja marketin ruukkuruusun.Muuhun ei ollut varaa.Satoja ja taas satoja euroja hammas-terapialääkäriini tuhlanneena,mutta ehkä hän sai ostettua rahoillani kynttilälle lyhdyn ja ruusulle kunnon ruukun.
Kouluhammaslääkäri sai kirjeen hoitovirheestä ja korvausvaatimuksen.

Pelkään edelleenkin noita hammaskeijujen maanpäällisiä palvelijoita,mutta nykyään olo on vastaanotolla himpun verran vapautuneempi.En tiedä johtuuko se taskumatista vai siitä,että kinuamattakin saan sekä puudutuksen että uuden hammasharjan!

Viime viikolla kävimme esikoiseni kanssa hammaslääkärissä.Minä jännitin käyntiä niin,että aamupala jäi syömättä ja juomani kahvit pyrkivät takaisin ylöspäin.
Poika selviytyi käynnistä reippaasti ja jopa huutamatta,taskussaan liuta tarroja.
Minä palkitsin poikani reippauden äänitehostetulla paloautolla ja itseni kahvilla sekä pullalla.Ja miksikö?No siksi,etten ainakaan vielä ole tartuttanut poikaani hammaslääkärikammoa ja siksi, että olin itse niin reipas.En itkenyt!