Eilen sitä poikani jo kesällä haaveilemaa lunta sitten satoi.Aivan kokonaista kolme hiutaletta,siltä se tuntui.Lapseni olivat eri mieltä.Muutamat valkoiset ja hyvin hennot hiutaleet saivat meillä aikaan kaaoksen ja hysterian.
Kahdeksan vuotias tyttö kyseli minisuksien perään,neljä vuotias poika liukuria ja kaksi vuotias kuopus huusi näitä kumpaakin,vaikka ei varsin varmasti edes muista mikä lumi on saati liukuri tai minisukset.Muutaman hiutaleen takia meillä oli yhtäkkiä sydäntalvi ja sekaisin olevat lapset.Hysteriasta vastasin minä ja vain kertomalla totuuksia siitä,ettei lumi jäisi maahan ja että naapurin pellolle ei voi vielä liukurilla mennä laskemaan,kun se ei siellä luista mihinkään.Että olin ankean kuuloinen jopa omaan korvaani.Ihan puistatti.Miksi ihmeessä en voinut itse innostua noista hiutaleista yhtä paljon ja suunnitella hiihtolenkkiä,vaikka hiihtämistä inhoankin?Miksi aikuinen on niin järkevä ja tylsä?
Minun sättiessä itseäni,lapset kinusivat edelleen talviurheiluvälineitään ja meno oli kohtalaisen villiä.
Lahjoin koko kolmikon tikkareilla rauhoittumaan,koska kaikki hyvät äidit tekevät niin.
Kolmen kopla imutteli tikkareitaan,mutta samalla kävi kova kyyläys pihalle,että josko kuitenkin lumisade yltyisi ja tikkarit voisi heittää pois minisuksien tieltä.Näin ei nyt sitten käynyt ja lapset päättivät rueta kinastelemaan tonttujen olemassaolosta.Lopputulos oli,että yksi lapsista ei uskonut tonttuihin ja minä sekä kaksi muuta liputimme tonttujen puolesta.Tosin kinastelu äityi sellaisiin lukemiin,että tänä jouluna kukaan meistä ei taida saada lahjoja.
Takaisin lumeen.Itsehän en ole mikään talvi-ihminen,enkä mitenkään innolla lunta odota.Muistan kuitenkin millaista se oli lapsena.Lunta ei todellakaan tarvinnut sataa,kuin muutama hiutale ja jo me siskon kanssa jyystimme pihamaata suksen pohjat naarmuilla ja liukurit reijillä,kun lumikerroshan oli jotakuinkin millin luokkaa.
Eräänkin kerran teimme lumienkeleitä lokakuussa ja hiekkaa löytyi tukasta vielä loppiaisena,mutta lunta kun kerran oli niin ei sen määrällä mitään merkitystä ollut.
Nykyään lumi aiheuttaa minussa kahdenlaisia reaktioita.Lumi on kylmää ja silloin kun on lunta,on kylmä.Minä en kylmästä tykkää.Voisin vaikka rakastaa lunta,jos sen mukana kulkisi helle,kätevästi käsikädessä.Ilmastonmuutos tosin saattaa toiveeni vielä toteuttaa jopa elinaikanani.Voisin ehkä jopa pitää lumesta,jos sitä olisi maximissaan viikon ajan koko talvena.Viime talvi olikin selvästi minun talveni,kun talvilomalla lapset läträsivät hiekkalaatikon vedessä ja lämmintä oli +6 astetta.Ja voisin kaiketi sietää jotenkuten tuota hyödytöntä moskaa,jonka takia talvi on inhokkini,jos saisin muutettua sen sulattamalla siideriksi.
Vesi vanhin voitehista,mutta siiderillä kestäisin koko talven!Saattaisi pienissä sievissä jopa lumi näyttäytyä ihan siedettävältä,kylmyyskin kaiketi katoaisi.
Lumen myötä aloin miettiä niitä raasuja,joita vanhemmat ovat päättäneet siunata nimellä Lumi.Vaikka se sanana edustaakin minulle pelkkää inhoa,on Lumi nimenä silti ihan ok.Suomenkieli on siitä mukava,että ei Lumi ole yhtään sen hullumpi,kuin Annikkikaan,vaikka toisesta tuleekin mieleen kylmä ja toisesta lehmä.Onneksi Lumi on ihmisenä esiteltäessä myös muualla maailmassa Lumi eikä esimerkiksi Nieve,Sniegas tai Yugi.Täytyy silti myöntää,että Italian Neve kuulostaa korvaani kauniimmalta,kuin Lumi vaikka niillä sama merkitys onkin.Itse henkilökohtaisesti olisin vanhana kuitenkin ja vastoin kaikkia mieltymyksiäni,mielummin Lumi-mummo kuin Neve-mummo.Lumi-mummo kuulostaa jäätävältä tuntureiden samaanilta,harmaalta ja kauniilta siideri-kuningattarelta,sellainen minäkin voisin olla!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti