Ajatus kalsareissa!

On suorastaan ihmeellistä kuinka paljon erilaisia asioita pystyy pyörittelemään päässään puolentoista tunnin aikana.Sitä nyt harva uskoo,että minä todella vain ajattelin koko sen ajan ja vieläpä haravoin siinä samalla.En pitänyt palopuheita,huutanut lapsille(paitsi ehkä pari kertaa)tai edes puhunut itsekseni.Pyörittelin ajatuksia ja kokeilin saattaa aina jokaisen sen hetkisen ajatuksen päätökseen.
Ajattelu on hyvin rentouttavaa ja tervehdyttävää,ajattelen aina ajatuksen kanssa,kun siihen vain tarjoituu oiva ja luonnollinen tilaisuus.Tänään minulla oli juurikin sellainen tilaisuus,haravan varressa.
Koko ajatus ajatteluun lähtikin siitä haravan varresta.Mietin,miksi ihmeessä minun tarvitsi käyttää vuodesta ainakin kaksi päivää haravointiin.No,ei tarvitsisi jos asuisimme kerrostalossa.Vaan kun emme asu,niin haravoitava on.Perusteluistani huolimatta haravointi tylsistytti ja kipeytti olkapääni,rintalihakseni,kämmenet ja vähän selkääkin.Ja kyllä,kokeilin jo vaihtaa haravointi puoltakin,mutta harava ei todellakaan totellut käsiäni tai käteni eivät totelleet aivojeni käskyjä.Näytin siltä,kuin olisin kirjoittanut oikeakätisenä vasemmalla kädellä,mutta kynän tilalla oli vain harava.Toiminta oli kehveliä ja meinasi katkaista ajatusvirtani.
Liihottelin tovin varsi kädessä ja arvioin lehtikasoille sopivia välimatkoja.Jo olemassa olevat ja maassa lötköttävät kasat alkoivat yhtäkkiä säälittää minua.Mietin,että mitä jos nyt alan kasoja siirtelemään,rikon ehkä ihanan siiliperheen talvipesän?Näin mielessäni niiden pienten tuhistajien paniikissa säpsättävät tuhnunenät ja pelosta suurentuneet silmät,kun ruma ja rikkinäinen,oranssi haravani halkoisi heidän kotinsa.Sydämeen sattui pelkkä ajatus!
Niinpä päätin haravoida vain muutaman todella ison kasan ja heti kärrätä ne pois.Päätin myös jättää jo ne pari päivää lojuneet kasat paikoilleen,siiliperheen takia.En suinkaan oman laiskuuteni,en.
Siinä sitten maata sutiessa siilit vaihtuivat luontevasti ja lennokkaasti kulmakarvoihini.Olin täysin vakuuttunut,että kurtistamalla otsaani tietyllä tapaa,saatoin nähdä pöheiköt luomieni päällä ja varsinkin niistä sojottavat ja eksyneet yksittäiset suunnistajat.Ne onnettomat,jotka eivät pysyneet ryhmässä.Ne täytyi saada  juuriltaan.Päätin keskittyä niihin heti illalla,jos mieheni partaterä olisi vielä terässä.

Siinä kurtistellessani karvat unohtuivat ja ajatus kiisi valon nopeudella kohti kohtaloa.Kohtalon kanssa tuumailin pidemmän tovin.Mietin,kuinka kaikki tässä elämässä on mahdollista,niin hyvät kuin pahatkin asiat.Aika paljoon voimme itse vaikuttaa,mutta vähintään yhtä paljoon emme voi.Se ajatus alkoi kiehtoa.Kunnes aivoissani rasahti.Kohtalo jäi kohtaloksi,kun mielikuvat lipuivat aurinkoihottumasta lohen savustamiseen ja ajatukseen kuinka kauan eläisin pelkällä tomaatilla.Tomaatti on nyt in!Siis minun elämässäni.
Tunsin jopa tomaatin tuoksun nenässäni ja mietin kuumeisesti mistä pitäisi säästää talvella,että on varaa ostaa suomalaisia tomaatteja?Ulkolaiset tomaatit,kun muistuttavat suutuntumaltaan tomaattia,mutta maistuvat raa'alta kalalta.
Ajatus vaihtui  ja tomaatit siirtyivät kaloihin,kalat misseihin(mietin miltä tuntuisi olla kaunis myös ilman meikkiä),missit musiikkiin ja musiikki Cheekiin.En voi sietää rap-musiikkia,en vaikka sen keulakuvana häärisi mies,joka örähtelee Lordin lailla,näyttää sarjasta Beverly Hills 90210 eikä voi nukkua käytetyssä makuupussissa.En pidä rapista, vaikka vaihtaisin elastisempaan.Jatkuva hymyily ei vain sovi meille suomalaisille,pirteydestä nyt puhumattakaan.Näistä kahdesta valitsisn kuitenkin sen joustavamman,sen joka täyttäisi stadionin hymyllään,ei örinällään,sen joka olisi esillä,mutta ei esittäisi ja sen joka puhumisen lisäksi osaisi oikeasti myös laulaa.
Jotakin muistan vielä ajatelleeni välipalaksi syödyistä suolakekseistä ja juustosta,mieheni kärsivällisyydestä tällaisen ajatustaiteilijan kanssa ja legopalikan päälle astumisesta paljain jaloin,kunnes kuopukseni ilmoitti pakottavasta vessahädästään.Itkuinen poika piteli pyllyään,kun saavutimme vessan.Kiireellä riisuin haalarin ja nostin potalle.Ei ollut ihme,että olo oli tuskainen,kalsareista kun löytyi komea suolakeksi varasto!
Jonkinlaista ajatustyötä on poikanikin tarvinnut tehdä,kun on suolakeksit päättänyt kalsareihin ahtaa.Nerokasta suorastaan,eipähän ainakaan veikka kiirehtänyt apajille.

Joku viisas saattaisi kutsua tapaani ajatella,meditoimiseksi.En vain oikeastaan tiedä,kuinka se meditoiminen tapahtuu...uskoisin,että siinä juuri täytyy antaa ajatusten soljua pään läpi takertumatta niihin yksityiskohtaisesti.Minun pääni onkin melkoinen ajatusten valtameri,kuin suuri tietosanakirja ilman tietoa ja välillä pelkkiä kysymyksiä täynnä.
Se mihin yritin,oli ajatella ajatukset loppuun asti.Ei onnistunut,ajatuksia sinkoili joka ilman suunnasta ja puolen minuutin välein.Niinpä vaihtoehdoksi jäi vain soljuminen ja vaihtoehto tuli aivan itsestään.
Ajattele ajattele!