"Minä olen aina ajatellut,ettei mörkö ole sen paremmin tyttö kuin poikakaan".Vastasin takaisin.
"Mutta yhdessä jaksossa muumipeikko rakastuu siihen mörköön,joten ehkä se on tyttö".Jatkoi tokaluokkalainen.
"Voihan se (muumipeikko)rakastua poikaankin,haittaisiko se?".Sanoin.
"Ei,koska muumipeikkohan oli rakastunut siihen vaikka se(mörkö)olisi mikä".Vastasi tyttö.
Viimeisen lauseen jälkeen en enää keksinyt mitään parempaa sanottavaa,joten annoin kahdeksan vuotiaan pitää ansaitsemansa paikan viimeisen sanan sanojana, tuolla kertaa.
Rakkaus on maailman kaunein asia,jos sitä nyt asiaksi voi sanoa.Rakkaus kuuluu kaikille,aivan kaikille eikä sitä saa rajoittaa edes mörön mahdollinen sukupuolettomuus tai sukupuoli ylipäätään.
Jos kahdeksan vanha sen itsekin jo tajuaa,täytyykö vanhemmille ihmisille mennä se rautalangasta vääntämään?Hävettää,jos todella tarvitsee!
Tämän keskustelun johdosta,rupesin miettimään,että onko meillä jossakin muissakin kohdissa oltu itse oivaltavia,vai oliko tuo kenties ensimmäinen kerta?No,ei se ollut.Muistan kuinka tyttö oli vasta esikoulussa ja leikki huoneessaan barbeilla erään kaverinsa kanssa.Vein heille jossakin vaiheessa välipalaa,mutta ennen kun menin huoneeseen,jäin oven taakse kuuntelemaan.En siksi,että olisin tarkoituksella salakuunnellut,mutta jutut vain olivat niin ihania ja kekseliäitä.Huoneessa leikittiin kahdella pariskunnalla ja käynnissä oli ilmeisesti häät.Kuuden vanhojen pariskunnat olivat tuolloin Jimi ja Juho sekä Anni ja Johanna.Avasin huoneen oven ja katselin tyttöjen leikkejä.Niin luonnikasta se oli,että mikään ei pistänyt silmään.Meidän tytön ainoa huoli oli vain,kun barbien morsiuspukuja oli vain yksi ja Annikin olisi tarvinnut oman.Miehet sen sijaan menivät keskenään naimisiin,toinen hawaji-paidassa ja shortseissa,toinen farkuissa ilman paitaa.Heidän mahdollisista pukeutumisongelmistaan ei edes puhuttu.
Viime vuonna rakensimme ensimmäisen pahvilaatikkolinnan esikoiseni kanssa.Poika ei rakennus vaiheessa vielä tiennyt,ketä linnassa asuisi,mutta valmistumisen jälkeen,sävelet olivat melko selvät.Linnaan muuttivat prätkähiiret,spiderman,lego-ukko(poliisi)sekä T-Rex ja leijona.Leijona saattoi olla myös tiikeri tai pantteri,kun en nyt enää tarkkaan muista,mutta joku suuri kissa kuitenkin.
Olimme tehneet myös kalusteita ja yhden sängyn pahvista,parisängyn.Illan tullen sänkyyn kömpivät sulassa sovussa niin spiderman,kuin prätkähiirikin.Jalkopäässä nuokkui poliisi.
Muistan hieman hymyilleeni poikani asetelmille ja hän sen huomasi.Ennen kun kerkesin suutani avata,hän sanoi:"Kyllä nämä voivat nukkua vierekkäin,tässä talossa ei asu tyttöjä".
Muistan sanoneeni,ettei joka paikassa tyttöjä tarvinnut ollakaan ja että poikakommuuni on ihan ok.Esikoiseni ei ymmärtänyt puheitani,katseli vain suurilla silmillään ja jatkoi leikkejään,jättäen minut yksin juttujeni kanssa.
Seuraavana päivänä hän ilmoitti leijonan olevan tyttö,mutta sekin olisi vain lemmikki,joten se nukkuisi aina ulkona.Tuolloin mietin olisiko pitänyt huolestua noista puheista,mutta lapset ovat lapsia,ei heillä ole ennakkoluuloja mitään tai ketään kohtaan, jos me aikuiset emme niitä tyrkytä heille.
Olen aina antanut lasteni leikkiä miten he haluavat.Ei ole tullut edes pieneen mieleen rueta ohjailemaan tai korjailemaan heidän leikkejään "oikeaan"suuntaan saati tyrmätä homohäitä tai supersankareiden yhteistä petiä.
Niin kauan,kun he eivät puhu leikkiessään rasistisia,kiusaa tai kiroile,niin kauan saavat leikkiä ihan rauhassa.
Tasa-arvoinen avioliittolaki ei ole leikinasia ja juuri siksi kehottaisin kaikkia sitä vastustavia olemaan hetken kuin lapsi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti