Päätimme eilen tehdä retken yhteen suosikkikirppareistamme,kun poikia ei huvittanut ulkoilla ja itsellekin se oli vallitsevassa säässä hieman epämiellyttävää.Siellä me sitten kiertelimme ja teimme muutaman aivan huipun löydönkin.Minä löysin erään satukirjan,sellaisen jota mummoni on meille siskon kanssa lukenut,kun olimme pieniä.Kirja on ollut jo äidilläni ja tädillänikin,joten aivan viime vuosilta tuo teos ei ole.Näin kirjan jo kaukaa ja kiiruhdin sen luo.Arvelin tuon vanhan teoksen olevan melkoisen hintainen,mutta yllätyksekseni se olikin vain 1,5€,etsin vikoja,mutta niitä ei löytynyt.Mitä nyt pieniä luetuksi tulleen jälkiä,mutta nehän kuuluvat asiaan.Kirjassa on mm.tarinat Herra Pekin mansikoista,mutta oikealta nimeltään se on Ahmatti saa opetuksen.Minä muistan kuitenkin siitä vain ne Herra Pekin mansikat ja ahmatin naamaa pitkin valuvan mansikkamehun,joka näyttää kyllä enemmän vereltä,vieläkin.Kirja alkaa pikku Jussin seikkailulla tähtien kanssa,sadun nimi on tähtitaivas.Tarinat ovat ihanan mielikuvituksellisia,mutta tyypillisenä -60 ja -70 lukujen kirjana,tarinoissa on aina jokin opetus.Eilen illalla kerkesin lukea pojille noista saduista molemmat.Taisin silti olla se joka eläytyi enemmän.Pojilta kun on kirjan näpelöintikin kiellettyä.
Kirpparikierros jatkui onnistuneen kirjalöydön jälkeen normaalisti.Esikoinen juoksenteli hyllyjen välissä ja tarjoili ostettavaksi milloin vedenkeitintä,milloin laskettelumonoja(jotka olisivat kuulema voineet olla hänen ja veikan jalkatuet lääkärileikissä),joita nyt en sitten ostanut.Tylsä äiti!
Hetken perästä matkamme tyssäsi,kun eteen tuli nainen kärryineen.Hän oli purkamassa pöytäänsä ja pakkasi tavaraa kärryihin.Yhtäkkiä huomasin,että lattian rajassa kyykki poika.Poika oli jotakin 12-13 vuotias,mutta henkisesti ehkä viisi vuotias.Tuo herttainen poika tonki pusseja,joiden sisältö oli erinäistä lelua ja roinaa.Pusseihin ei kunnolla nähnyt sisään,kun ne olivat sameita pakastepusseja.Nainen kuitenkin kehotti poikaa avaamaan haluamansa pussin ja katsomaan tarkemmin sen sisältöä.Poika tutki sisältöä tarkkaan ja innoissaan.Sitten hän löysi kaksi mieleistään lelua.Toinen oli Toy Storyn Woody ja toinen oli Monsterit Oy:stä se karvainen ja jalallinen vihreä silmä.Molemmat taisivat olla Happy mealin kylkiäisiä.Ennen kuin poika ehti kysyä,nainen sanoi hänelle,että hän saisi ottaa lelut ihan ilmaiseksi.Pojan mielestä mitään ei voinut saada ilmaiseksi,mutta kun nainen lupasi käydä kassalla kertomassa mitä hän oli pojalle antanut,poika rauhoittui ja rentoutui.Me jatkoimme matkaa.
Vähän ajan päästä tuo poika seisoi selkäni takana ja sanoi:-"Tiedätkö mitä?En ole koskaan ollut näin onnellinen.Minulla ei koskaan ole käynyt näin hyvää säkää,tämä on minun onnen päiväni".
Minä siinä toistelin hänelle myös iloani hänen puolestaan,kyynelten noustessa silmiini.Sellaisen aidon kiitollisuuden ja onnellisuuden kohtaaminen sai minutkin välittömästi pois tolaltaan.Oli kuin pojan ympärillä olisi loistanut kirkas valo,niin iloinen ja onnellinen hän oli.
Minulla aukeavat kyynelkanavat kohtalaisen helposti ja lapsenikin ovat jo siihen tottuneet.Esikoinen kuitenkin kyseli,miksi itkin ja selitin hänelle,että itkuni oli onnesta ei surusta ja että olin niin iloinen tuon pojan puolesta,kun hän oli saanut tykkäämänsä lelut.
Poikani katsoi minua hetken ja sitten hän marssi pieni Bakugan pussi kädessään isomman pojan luokse ja sanoi:-"Minä voin ostaa nämä sinulle minun omilla lahoilla".
Silmäni valuivat kuin niegaran putoukset,kun kuopuskin kiisi siihen selittämään ja tarjoilemaan löytämäänsä värityskirjaa.
Poika katseli meitä hymyillen ja sanoi sitten esikoiselleni:-"Minä en tykkää noista niin saat ostaa ne itsellesi".
Esikoiseni ilme oli hivenen pöllähtänyt,kun hän ei oikein ymmärtänyt miksi tuo poika ei tykännyt Bakuganeista ja siksi,että hän voisikin nyt ostaa nuo arteensa itselleen.Hänen pieni neljä ja puoli vuotias päänsä taisi olla aika pyörällä.
Minä sen sijaan olin jotenkin koonnut itseni ja kuivannut kyyneleeni.En ollut pelkästään onnellinen tuon pojan puolesta vaan olin myös onnellinen omien poikieni puolesta.Jotain olen siis tehnyt oikein,kun lapsenikin vilpittömästi halusivat antaa omastaan toiselle.
Tänä aamuna esikoiseni aivan itse ehdotti,että valitsisimme heidän leluistaan leluja,joita voisimme antaa köyhille lapsille.Olin muutama viikko sitten puhunut sellaisesta mahdollisuudesta,mutta silloin se vielä jäi ajatuksen tasolle.Olen varma,että eilinen tapahtuma vaikutti poikaani niin vahvasti,että hän on pienessä mielessään ajatellut asiaa ja nyt aamulla se todella konkretisoitui.Poikani ei alun alkaenkaan tyrmännyt ideaani ylimääräisten lelujen pois antamisesta,projektin siirtyminen oli pelkästään minun saamattomuuttani.Mutta tänään aamulla hän kantoi muovipussia minulle ja yhdessä lähdimme valitsemaan leluja joilla ei leikitä ja leluja,jotka voisivat ilahduttaa vielä monia lapsia meiltä lähdettyään.
Auttamisesta tulee aina hyvä mieli ja olipa tuo hyvä mieli sitten itsekästä tai epäitsekästä niin joka tapauksessa me olemme nyt iloisia ja onnellisia,aidosti!
Olen ennenkin haastanut ihmisiä tekemään asioita ja haastan taas.Ruetaan yhdessä tontuiksi.
Jokaisella keskituloisella(rikkaista nyt puhumattakaan) lapsiperheellä on varmasti ylimääräisiä leluja ja leluja joilla ei leikitä.Nämä lelut laitetaan nyt kiertoon,mutta ehdotan että seuraavasti:
Jokainen myös varmasti tuntee tai tietää jonkun perheen,jolla on tiukkaa.Ei varsinaisesti tarvitse olla köyhä,mutta kyllä esimerkiksi neljä tai viisilapsisen(puhumattakaan isommasta) perheen joululahjojen hankinta on jo kenelle tahansa tyyristä.
Ehjä ja kauniisti pakattu lelu ilahduttaa varmasti lasta kuin lasta,vaikka se ei olisi alkuperäispaketissaan.Pienet lapset eivät edes erota sellaisia asioita ellei vanhemmat ole sitä teroittaneet tai kierrätettyjä leluja mollanneet.
Minä ajattelin ottaa riskin ja lahjoittaa poikien ehjiä leluja eteenpäin.Paketoin ne kauniisti joulupaperiin ja kiikutan itse henkilökohtaisesti sellaisille,joiden uskon niistä olevan kiitollisia.
Tämä minun ehdottamani tapa on vain yksi tapa ja jos joku siihen mukaan lähtee niin hyvä niin!Mutta onneksi on paljon muitakin tapoja auttaa ja lelut voi vaikka köijätä pelastus armeijalle jos ei muuta ehdi tai halua.Haastan silti ihan jokaisen tekemään edes jotakin.Helpointa olisi antaa vain rahaa,mutta toivoisin että jokainen näkisi edes hieman vaivaa tuon auttamisen eteen ja samalla siinä saa itselleenkin jotain.Ei pelkästään hyvää mieltä vaan myös lisää kaappitilaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti