Joka päivä teen takkaan valkean ja joka päivä istun takan edessä ja tuijotan liekkejä.Katselen kuinka onnettomasta sytykkeestäni pikku hiljaa kasvaa koko kasaa halkova liekkimeri.
Saatan istua takan äärellä puolikin tuntia,jos kenelläkään ei sinä aikana tule pissat housuun tai kaadu mehumuki sohvalle.Useammin,kuin kerran viikossa,huomaan myös istuvani lapset kainalossa.Ihme kyllä,istumme siinä kaikki hiljaa.
Tulta kun katselee,tulee hieman samanlainen fiilis kuin katselisi vettä järvellä.Mieli on rauhallinen ja ajatukset juoksevat päässä kauniisti.Ne eivät sinkoile kipinöiden lailla tuikkaillen tuleen jokaista aivolisäkettä,vaan ne juoksevat suloisesti virraten,kuin pieni ja uomiinsa uponnut puro.
Jos minulla olisi aikaa ja tilaisuus,istuisin takan äärellä kirjoittamassa joka päivä.Oikein pelottaa,kuinka luovaksi saattaisin puhjeta tuon voimakkaan ja yhtä aikaa rauhoittavan elementin äärellä.Ehkä joskus vielä,ehkä joskus vielä...
Tuli on todellakin mielestäni hyvä renki,mutta todella huono isäntä.Renkinä se hoitaa asiansa siihen kuuluvalla tavalla.Lämmittää kodin,luo tunnelmaa kynttilöiden kanssa ja riemastuttaa keskikesän juhlijoita kokkona.Mutta jos tuli pääsee isäntänä taloon riehumaan,komentelemaan ja holtittomasti hosumaan,on tuhon merkit selvät.
Meillä on jo talossa isäntä sekä pari muuta pientä pyrkyriä pallille,saa renki hoitaa osuutensa takassa ja meidän isäntä olkoon ainoa isäntä talossa.
Kun on pieniä lapsia talossa ei avotulta meillä juuri muualla ole, kun takassa ja sekin visusti luukkujen takana.
Joka talvi iskee kuitenkin jo perinteeksi muodostuneet sähkökatkokset ja silloin oikeilla kynttilöillä on töitä.Viime talvena olin kuitenkin varustautunut hieman paremmin ja hankkinut kynttilöiden lisäksi paristoilla toimivan lumiukon ja joulupukin talon.Ei kuulkaa käynyt edes mielessä hankkia paria ylimääräistä taskulamppua ja pattereita,kun harva taskulamppu nyt on niin söpö ja tunnelmallinen kuin loistava lumiukko tai vilkkuva pieni joulupukin tupa.
Niiden ledimöykkyjen ja muutaman kynttilän voimin selvisimme pitkistäkin katkoista.Ainoa oikeastaan oikea huoli oli pakastimesta,joka oli täytetty marjoilla.Huoli olisi varmasti ollut hyvinkin olematon,jos sisältö olisi ollut itse poimittua,sillä silloin ei sisältöä edes olisi ollut.Mutta marjat olivat anopin hyvyyttä ja ahkeruutta,jolloin sydäntä ei painanut pelkästään huoli niiden sulamisesta vaan myös häpeä omasta saamattomuudesta.
No,tänä kesänähän koitin korjata tilannetta ja poimin jopa kaksi desiä mustikoita ja vadelmia,yhteensä.Torilta hain masikoita ihan itse(yhden ämpärin toi anoppi),vadelmia ilmestyi auton takakonttiin eräällä mummula reissulla ja puolukoita kymmenen litraa,ihan muuten vaan.
En todellakaan toivota sähkökatkoja tervetulleiksi tänäkään vuonna.Tuntuu,että häpeä tyhjistä marjasankoista on liian suuri ja avotulen sytyttäminen riskimpää,kuin viime vuonna.Vaikka pojat ovat kasvaneet viime talvesta on silti vallitseva olotila kotona:vauhti 100 ja äly 0!
Jostakin kumman syystä viime yönä ei uni maittanut,minulle.Muut äijät kyllä kuorsasivat,kirjaimellisesti.
Siinä kattoa tuijotellessani,olin haistavinani savun hajua.
Nousin oikein ylös ja nuuhkin ilmaa kunnolla,en haistanut sitä enää yhtä voimakkaasti istuen.Palasin pötköttämään.Savun haju ei enää häirinnyt,kun tilalle tuli paljon kotoisampi tuoksu.Kuopuksemme oli kömpinyt viereen ja tuhnutti nyt vieressäni kankut poskellani.En päässyt sen siivittämänä höyhensaarille,vaikka jonkun toisen olisi sen vahvuus saattanut tainnuttaa.Minä olen kai liiaksi jo tottunut...
Mielikuvitus sen sijaan alkoi liihottaa.Muka haistamani savun haju palasi,mutta vain mielikuvana.
Yön kuorsaavina tunteina pääni täytti paniikinomainen ajatus tulipalosta.
Mietin miten pääsisimme ulos jos alakerran olisi vallannut vieras isäntä?Oliko palotikkaat muistettu laittaa takaisin silloin neljä vuotta sitten,kun talo maalattiin?(rynnin ikkunaan kello kaksi yöllä ja tarkistin,oli ne paikallaan)
Laskin kuinka monta lakanaa meillä oli vinnillä ja riittäisikö niiden yhteensolmittu pituus maahan asti ja riittäisikö aika niiden solmimiseen?
Tuumailin paloaseman olevan melko kaukana ja käsisammuttimen autotallissa.
Tuolloin en enää makoillut vaan huokailin sängyllä istuen.Savunhajukin oli palannut.Oli pakko nousta.Hiippailin alakertaan hiljaa ja hieman salaa,enhän halunnut,että muu perhe herää leikkiessäni Miss Marplea ja yrittäessäni ratkaista mielikuvituksen tuottamaa savun hajun tekijää.Valvottujen tuntien jälkeen olin kyllä jo varma,että jossakin haisi ihan oikea savu.Yhtä terävä ja nokkela en saavutuksissani ollut, kuin Marple,mutta asennetta löytyi kyllä,vain suurennuslasi puuttui.Olisin äkkiä saattanut päästä leikkimään muitakin leikkejä pehmeään ja valkoiseen huoneeseen,jos joku muu olisi minut yöllä yllättänyt.Sen verran kummalliselta touhuni täytyi näyttää.Onneksi oma perheeni ei paljon hätkähdä,jos mamma hieman hiippailee,mutta turhan paniikin olisin voinut saada aikaan jo pelkästään sanomalla,että täällä haisee savu.
Tapaus ei ratkennut,eikä minua tyydyttänyt edes ajatus siitä,että olin saattanut vain keksiä kaiken yön hiljaisina ja unettomina tunteina,valvoin siis loputkin yöstä ja arvailin.On varmasti parempi,että pysyn kirjoittamisen parissa,enkä edes ajattele uraa etsivänä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti