Joskus olen matkustanut autolla kymmeniä kilometrejä halvan pyykinpesuaineen perässä tai kolme euroa halvempien vaippojen.Isäntä minulle siitä on paasannut ja kertoillut kuinka ajetut kilometrit ja bensan hinta/kulutus tekevät tarjous tuotteestani saman hintaisen,kun paikallisen marketin tarjoama "normaali"hintainen tai jopa kalliimman.
Voihan se toki olla niinkin,mutta ei minun matikkapäässäni.
Tänään eksyin vahingossa heti aamusta sinne paikalliseen markettiin ja löysin kuin löysinkin rekillisen lasten talvihaalareita ja vieläpä puoleen hintaan.Mutta mikä paluu maanpinnalle olikaan,kun huomasin ettei rekki pitänyt sisällään esikoiseni tarvitsemaa kokoa.
Manailin siinä ääneen ja pengoin kaikki muutkin rekit hieman liian suurieleisesti,siinä toivossa,että löytäisin jonkun miettimään jääneen asiakkaan piilon.
Ei löytynyt piiloa,mutta pahoitteleva myyjä kyllä.Ihmettelin myyjän pahoittelua,kun eihän sille mitään mahtanut,että minä olin se myöhäinen lintu matoni perässä ja muut harakat olivat ehtineet aarteille aiemmin.
Vai mahtoiko?En tiedä,mutta minähän en lannistunut.Vielä siinä itseäni sättiessä ja kuopukseni huudellessa myyjälle "tyttö on helppo nakki",päätin iltapäivällä esikoisen kerhon jälkeen ottaa ja lähteä naapuri pitäjään,saman ketjun markettiin onneani kokeilemaan.
Itku-potku-raivareiden,lahjonnan ja kiristyksen jälkeen koko kolmikko istui autossa matkalla kohti uusia alennuksia.
Minä tietenkin surin jo etukäteen ettei sieltäkään haalaria löytyisi.Esikoinen oli päättänyt matkalla myös,ettei tarvitsisi kunnollista haalaria ja minä laskeuduin viiden vanhan tasolle,kertomalla kuinka siitäkin haalarista saisi ihan suden,kun leikkaisi vaikkapa takapuoleen reijän ja rikkoisi vetoketjun.Esikoinen oli loppumatkan hiljaa.
Markettiin päästiin ja jopa oikean kokoinen haalari löytyi.Voi sitä riemua,minun.
Ei ollut pienessä mielessä käynyt,että nyt siinä haalarissa pitäisi sitten olla reikä perseessä ja vetoketju rikki,kamalan huudon saattelemana maksoin mahtavan ale-löytöni ja poistuin marketista punaisena.
Haalari maksoi 27.45€ ja matkaa markettiin kertyi 30 kilometriä per suunta.En laske,kun en osaa enkä varsinkaan viitsi,mutta haalari oli halpa ja sillä siisti.Olisi paljon pahemmalta tuntunut ostaa se melkein viiden kympin puku lähes naapurista,kun vaaka kupissa siinteli puolet halvempi malli.
Koska olen myös enemmän jälkiviisas,kuin kaukaa viisas,päätin lähteä vielä huomenna hakemaan kokoa suuremman odottamaan ensi talvea.Siinä jos missä kyllä säästää,eikä kukaan voi väittää vastaan,niin!
Onneksi mieheni ei (vielä)tiedä,että olen minä kerran matkustanut erään alennuksen takia 400 kilometriä ja per suunta.
Joskus niiden rytkyjen perään kannattaa lähteä,silloin kannatti.Vaikka junalippu maksoi maltaita ja loppukuun söin kirjaimellisesti puuroa ja makaronia,kannatti se silti.Ravintolavaunun sikakallis olut saattoi olla oikeasti se syy vararikkooni,mutta ei sitä tuolloin huomannut.
Matkalta jäi käteen paitsi kassillinen lumppuja,myös määrätön määrä muistoja ja kokemuksia.Ehkä pari krapulaa myös,tyhjä tili ja paikallisen yökerhon leima viikoksi käteen.
Nykyisenä äiti-ihmisenä on ehkä syytä mainita,että olin tuolloin 22 ja tyhmä,mutta hyvällä tavalla.
Kaurapuuroa kolmatta päivää syöneenä ei naurattanut,mutta nyt niille jutuille jo oikeen haluaa nauraa ja usein.Onneksi on niitä muistoja myös,kultaamassa tämän päivän tarjous viidakkoa ja tasapainottamassa elämää kuponkien rinnalla.
Kymmenessä vuodessa ei silti kaikki ole muuttunut.Minulla on tili edelleen tyhjä,kädessä käärme- leikkitatuointi ja autossa pussillinen rytkyjä,mutta lapsille.Mitäpä siitä muuta voi todeta,kun että elämä ei muutu,se vain muuttaa hieman muotoaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti