"Etkö sä tiedä kuka mä oon?"

Olin lasteni kanssa kaupassa,ihan vaan marketissa ruokaostoksilla.En siis ollut missään merkkivaatteiden ostoskadulla,rikkaiden,tekokynsisten botox- koti-äitien ja tekoruskeiden,vitivalkoisia housuja rakastavien ja purkkareilla maankamarallakin teputtavien miesten maailmassa,jossa jokainen shoppailija edustaa nimellään ja statuksellaan.Vertailee,pröystäilee,kilpailee ja kehoilee.Ei,olin ihan vain pikku kaupungin paikallisessa marketissa,jossa naapurit ja minä vaellamme samanlaisissa verkkareissa ja shortseissa,adidaksen lenkkareissa tai euron läpökkäissä.Jossa kaikilla on nimi,mutta kukaan ei tiedä sitä eikä kukaan kysy,siellä missä saa olla rauhassa(yleensä). Juuri siellä sain toden teolla kosketuksen julkisuuden henkilön suuriin luuloihin ja hänen itsensä luomaan statukseen,joka ei minun silmissäni vastannut sitä samaa.

Nimeltä mainitsematon henkilö puhui kauppareissullaan sen verran kovaan ääneen,että kaikki lähellä olevat kyllä kuulivat,kuinka häntä hävetti tehdä ostoksia tuossa tuppukylän marketissa,mutta olosuhteiden pakosta oli siellä eikä Kauppahallissa.Puheet viittasivat kokoajan häpeään,mutta kävelytyyli oli kuin entisajan paronilla hyvän metsästyssaaliin jälkeen,voitokas ja ylpeä.
En voinut vastustaa kiusausta ja kuljinkin lapsineni sekä kärryineni hänen läheisyydessään,jotta sain tarpeeksi kattavan selostuksen kaupan surkeista valikoimista ja henkilökunnasta tai lähinnä sen puutteesta.
Sitten tapahtui jotakin minulle hyvin tyypillistä,keskittymiseni herpaantui ja kadotin hetkeksi tuon maanomistajan.Rullailin kärryillä muka sattumanvaraisesti pitkin käytäviä,samalla kuitenkin silmäilin kadottamaani kohdetta,mutta turhaan.Olin pettynyt,niin paljon enemmän olisin varmasti saanut kuulla valitusta ja hänen tyytymättömyyttään elämään,mutta hän katosi.Lamaannuin niin,että ostokset jäivät kohdallani puolitiehen,kun matkustin karavaanini kanssa kohti kassoja.Olimme vakiokaupassamme ja näin ollen valitsen aina lempi kassatätini,vaikka hänellä olisi kuinka paljon jonoa tahansa.Niin tuollakin kertaa.Täti hymyili jo kaukaa meille ja pojatkin innostuivat kärryissa.Niin kassatädin kuin meidänkin hymyt tipahtivat kasvoilta ennätysnopeasti,kun eteeni jonoon pörhälsi tuo kukkulan kuningas seurueineen.Meillä loksahtivat suut auki,hänellä ei ilmekään värähtänyt.
Olin pöyristynyt.

Alaleukani löytäessä paikalleen sain sanottua hyvin kohteliaasti,mutta kummastusta äänessäni,että herra oli kovasti erehtynyt jonon järjestyksestä ja etuillut minua röyhkeästi.Kerroin myös ymmärtäväni jos se olikin vain silkka vahinko,mutta vain siinä tapauksessa,että hän seurueineen siirtyisi jonossa taakseni.
Tuo itserakas ihmisen "irvikuva" ei edes katsonut minua,vaikka olisi ehkä kannattanut,nimittäin tuolle kauppareissulle olin sentään laittanut hiukset kiinni,sipaissut ripsiväriä ja minulla oli päälläni puhtaat vaatteet.Mutta ei,hän tokaisi kylmästi vain:"etkö sä tiedä kuka mä oon?".
Tiesinhän minä,hän on ihminen.Ihminen siinä missä kaikki muutkin ja olemalla ihminen ei ole ihmeellinen,ei ainakaan muita ihmeellisempi.Omaamalla erikoisen ammatin,julkisuutta tai jonkin statuksen,ei silmissäni ole ihanaa kassatätiä saati minua ihmeellisempi ihminen.

Olen aina tavallaan pelännyt kuulevani tuon lauseen ja miettinyt kuinka siihen vastaisin.Vaihtoehtoja on päässäni pyörinyt useita,mutta yksikään niistä ei tuolla hetkellä päähäni putkahtanut.Yksi lause sentään tuli,en ole siitä kovin ylpeä,mutta varmasti ylpeämpi,kuin tuo eilisten otsikoiden kuningas,tämän päivän tyhjäntoimittaja omasta(kansan keskuudessa jo vitsiksi muodustuneesta) lauseestaan.
Hän ei siis suvainnut edes päätään kääntää minulle puhuessaan,mutta minä en voi sietää ihmisiä,jotka eivät katso silmiin puhuessaan toisille.Niinpä heilahdin hänen eteensä kassajonossa ja tapitin suoraan silmiin.Hän koetti väistellä katsettani,mutta intensiiviset vihreät silmäni varmasti tekivät pysäyttävän teon(olihan niissä ripsiväriäkin korostamassa), sillä sanottua sain:"Anteeksi,ei ollakaan esittäydytty" ja sitten esittelin itseni,poistuin takaisin jonoon ja odotin.Hän ei sanonut mitään ja se vähän yllätti,olihan hän koko kauppa reissunsa paapattanut jotakin ainakin omasta mielestään nokkelaa ja vitsikästäkin.
Minä annoin hänen tökerön käytöksensä anteeksi,se oli jotenkin helpompaa,kun hän nyt tiesi kuka minä olin.Silti se oli vähän säälittävää meiltä kummaltakin,tarve tehdä numero itsestään julkisella paikalla.
Tavallaan tuotakin välikohtausta voi verrata mihin tahansa kiusaamiseen.Joku asettuu toista paremmaksi omasta mielestään ja tekee vastapuolesta mitättömän,käyttämällä asemaansa tai vahvaa ja kieroutunutta luonnettaan aseena  ja julkisella paikalla.
Koulukiusaamisesta puhutaan jatkuvasti ja sen pois kitkemiseksi tehdään valtavasti hyvää työtä,jopa julkkisten taholta.Siksi ihmettelenkin tuon kyseisen tyypin käytöstä,hänellä olisi varmasti vaikutusvaltaa hyvien asioiden puolesta puhujana,mutta hän käyttää energiansa näyttämällä huonoa esimerkkiä ja käytöstä julkisesti,lastenkin nähden.Ja keneltä ne lapset mallia ottavat?Vanhemmilta,mutta myös aivan kaikilta aikuisilta joita he näkevät tai kuulevat.Koskaan ei pidä aliarvioida lapsia.Kehoilu kassajonossa on verrattavissa etuiluun koulun ruokajonossa ja jostakin ne mallit sinnekin ovat hiihtäneet,pilkkaavista sanoista nyt puhumattakaan.
Omaa käytöstäni olisin voinut myös miettiä tuolla kaupassa hieman pidemmälle,kun molemmat poikani siinä silminä ja korvina tököttivät.Toisaalta näytin heille,ettei kaikkeen tarvitse alistua ja puolustautua saa,asiallisesti.

Vuoroni tullessa,myös aina niin puhelias ja iloinen kassatäti oli hiljainen ja melko totinen.Saatoin melkein kuulla hänen ajatuksensa,kuinka hän kotiin päästyään soittaisi Seiskan vihjenumeroon tai antaisi vinkin Iltalehtiin.Mutta hän päättäisi olla tekemättä sitä,sillä hän osaisi ajattelevana ihmisenä suhtautua tilanteeseen sen vaativalla tavalla.Hän osaisi ajatella itsensä noihin itsekeskeisiin saappaisiin ja löytää sieltä epävarman ja onnettoman ihmisen,joka viimeiseksi kaipaisi mollaavaa juorua huomisen lööppeihin.Hän tietäisi,että ihminen on haavoittuvainen ja herkkä vain pelkästään olemalla ihminen.Julkisuus ei sitä varmasti muuta,mutta julkisuudella voisi paljon muuttaa!