Setälän Maikki rakasti tuota lipeän tuoksua.Se kantoi aromeissaan kesän koko kirjon ja sai jopa Maikin paikalliseen Asusteeseen ostoksille,kun pyöräretken tuloksena ainoat housut menivät lipeästä pilalle.Maikki ei housuista tykännyt,ne kiristivät vääristä paikoista,vaikka olisivat olleet sitten liian löysät salihousut tai aviomiehen kaksraitaverkkarit,ne eivät ehkä kiristäneet,mutta tunkivat vakoon ja aiheuttivat hiertymiä.Jos jostakin joskus sopivat housut löytyivät niin sipsu söi ne haarovälistä ja jalkojen mentävä reikä komeili paljastaen Maikin pikkuhousut koko kylälle.Maikki inhosi housuja,hiertymiä ja naapurin Kirstiä.Maikki rakasti lipeää ja sen tuoksua,Maikki rakasti miestään ja poikaansa,Maikki rakasti kaikkia,vaikka aina ei syytä olisi ollutkaan.
Maikki tervehti kaikkia,harva tervehti häntä.Kylällä ei ollut tapana tervehtiä toisia,ei vaikka samassa pitäjässä olisi asuttu iät ja ajat.Kylän raitilla kyräiltiin ja puhuttiin seläntakana paskaa,keksittiin juoruja jos niitä ei luonnollisesti irronnut.Naapureihin ei tutustuttu,oli komeampaa elää omissa keksimissä tarnioissa ja maailmoissa.Taru oli todellisuutta ihmeellisempää eikä satuja kukaan halunnut rikkoa.Uskottiin mielummin Vesasen olevan hullu,kuin onnellinen ja Kivisten perheen ääriuskovaisia,kuin ateisteja.Eräänä kesänä kaikki kuitenkin muuttui.
Maikin talon edessä kiemurteleva hiekkatie myllättiin ja tilalle paiskattiin asfalttinen helvetti.Kuopat hävisivät,lipeä auto ajettiin konkurssiin ja Mäkisen niuhottaja alkoi ulkoiluttaa koiraansa kolme kertaa päivässä.Asuste pakeni kaupunkiin ja Maikki masentui.
Kirsti,joka ei koskaan kävellyt tiellä ennen,alkoi avokkaillaan tallata asfalttia,laajensi kai reviiriään,mutta ei silti tervehtinyt ketään.Päänsä painoi alas,kun Maikki vastaan tallusti.Kotona sitten arvioi Maikin olleen lääkkeiden vaikutuksen alaisena,kun tämä sipsun syömissä housuissaan lompsi ja tervehti Kirstiä.
Kirstin pää alkoi pullistua tekaistuista aatoksista ja koska hänen miestään ei enää reikäiset naapurin eukon housut kiinnostaneet,oli Kirstin pakko löytää kohde jolle sadut olisivat todellisuutta.
Kirsti oli jonkin aikaa verhojen raosta tiiraillut vastapäisen talon harmaata hiirulaista.Kirstin ikkunat olivat läskistä joka aamu,kun hän tillotti postilaatikoille ja kyyläsi hiirulaisen postinhakureissuja.Eräänä päivänä hän sitten naamotti hiirulaisen edessä laatikoilla,ei silti sanonut mitään,tuijotti vain.Punnitsi päässään harjoittelemiaan aloituslauseita,mutta äänihuulille noista lauseista ei tuolla kertaa ehtinyt yksikään.Hiirulainen pakeni koloonsa lehti kainalossa ennenkuin Kirsti ehti silmiään räpäyttää.
Hiirulaisen nimi oli Marketta.Marketta oli muuttanut perheensä kanssa kylälle vasta hiljattain ja vaikutti siksi niin hiljaiselta.Hän oli toki aavistellut yleisen käytöksen eikä näin ollen halunnut aiheuttaa pahennusta kyläläisissä esimerkiksi tervehtimällä kadulla kävelijöitä.
Marketan perheeseen kuuluivat kaksi lasta,tyttö ja poika.Heidän isänsä oli lähtenyt kioskille lottoamaan nuorimmaisen ollessa yhdeksän kuukautta vanha,sille tielle jäi.Oli vissiin päävoiton voittanut arveli Marketta,kun ei ukko takasin tullut.
Marketan lapset olivat hiljaisia ja ujoja,toisin kuin Maikin poika,joka puhua pulputti,unissaankin.
Marketta itse oli harvasanainen ja harmaa.Hän pukeutui harmaaseen ja beigeen,antoi hiustensa harmaantua vaikka oli vasta 42 vuotias,ei meikannut eikä laittanut hiuksiaan.Hän oli luonnollisen kauneuden puolestapuhuja ja suosi luomua sekä raakaravintoa.
Hänellä oli paljon mielipiteitä,mutta lähes aina hän oli silti samaa mieltä jonkun vahvemman persoonan kanssa.Hän ei halunnut erottautua joukosta,mutta tietämättään erottautui juurikin siitä syystä.
Kirsti sen sijaan oli oikea suupaltti,äänessä aina ja joka paikassa,paitsi kylän raitilla.Sen hän tallusti pää painuksissa ja hiljaa.Kotona sitten avasi sanaisen arkkunsa ja antoi tulla täyslaidallisen miehelleen,joka viis veisas vaimonsa paasauksesta.
Kirsti pukeutui värikkäästi.Hän osti kaikki vaatteensa Kanarian saarilta,sillä verukkeella ettei muilla sitten ainakaan ollut samanlaisia.Kirsti sulki silmänsä siltä tosiasialta,että puolet kyläläisistä vietti lomansa siellä.
Kirsti värjäsi tukkansa mustaksi ja otti raitoja ainakin kerran vuodessa,vaaleita tai pinkkejä,fiiliksen mukaan.
Hän meikkasi aina,jopa yöksi.Hän halusi näyttää Kauniiden ja rohkeiden Taylorilta herättyyään ja siksi hän nukkuikin selällään,ripsivärit silmissään ja hiusverkko hiuksissaan,sipaisi huulikiiltoa huulin ennen kellon soittoa ja hyppäsi satiinitakkiin ennen kuin aviomies heräsi.Kirsti ihannoi pitkään tuijottelua ja juoruamista,hän nautiskeli toisten kurjuudesta ja halusi aiheuttaa kateutta ympärillään,kaikkialla.
Kirsti ei vain ymmärtänyt,että yhden kerran hän meni liian pitkälle.
Yksi elokuinen postilaatikkoreissu muutti kaiken.Se muutti kaiken niin kylällä,kuin kaikkien kyläläistenkin elämässä.
Mikään ei enää ollut kuin ennen.
Kirsti tervehti Markettaa laatikoilla ja Marketta tervehti takaisin.Naiset alkoivat jutella,kuin olisivat vanhoja tuttuja,lapsuudesta asti.Noloa hiljaisuutta ei kehkeytynyt heidän välilleen ei vaikka parin talon päässä asuva Tuija hiippaili postilaatikoille ja takaisin.
Tuija ei jäänyt kalkkunoiden kokoontumisajoihin,hän ei ostanut tonttia laatikoilta Kirstin ja Marketan tapaan,hän kävi ja lähti,lehti kainalossaan sanattomasti kotia kohti.
Tuija oli pullea.Tuija oli suttuinen ja lyhyt.Tuija käytti vain legginsejä ja paitulia,antoi hiustensa maata sijoillaan ja läiskäytti huulipunaa joskus huuliin ja samaa punaa poskipäihin.Kerran vuodessa hän värjäsi hennalla hiuksensa ja pesi ne raa´oilla kananmunilla,toivoi ihmettä.Kaikesta huolimatta hiukset kihartuivat tyvestä ja latvat piikkisuorina sojottivat kohti taivasta,haalistunut henna viimeisteli kokonaisuuden.
Tuija oli romanttinen ihminen.Hän rakasti Tuulen viemää ja Hiljaisia siltoja.Hän katseli elokuvia sateisina päivinä ja haaveili miehestä,joka ei välittäisi hänen ylipainostaan tai tussulta näyttävästä tukastaan.Hän haaveili naapurin Maikista,Maikki oli ainoa joka häntä ymmärsi,Maikin kanssa he tervehtivät ja Maikin silmät loistivat,kun Tuija hulmahti paitulissaan puutarhassa,Tuija oli nähnyt ne silmät.
Vaikka Tuija muuta luuli,niin Marketta ja Kirsti olivat katseillaan mittailleet Tuijaa tämän postilaattikkoreissulla.He olivat sanattomasta sopimuksesta kuin huomaamattomia ja omiin juttuihinsa juurtuneita Tuijan ilmestyessä piirille.He näyttelivät oscarin arvoisesti,mutta säälittävästi huomaamattomia ja suvaitsevaisia kyläläisiä.
Tuijan lähdettyä naiset katsoivat toisiaan ja erkanivat koteihinsa.Molemmat asettuivat ikkunoihinsa,joista oli esteetön näköyhteys postilaatikoille.Päiväpostin aika olisi käsillä.
Postiauto hurahti laatikoille,niin myös kolme asukasta samalta kadulta ja perässä Kirsti sekä Marketta.Kaikki viisi seisoivat laatikoillaan hiljaa,kunnes Kirsti rohkaistui sanomaan ääneen.
- Tiedättekö te sen parin talon päässä asuvan Tuulikallion Tuijan?
Marketta oli asettunut Kirstin taakse ja silmäili harmaan etutukkansa alta noita kolmea hämmästyksestä pyörtymäisillään olevaa kyläläistä.
Kaikki kolme nyökkäsivät,mutta olivat edelleen hiljaa.Ei puhuminen kuulunut tapoihin.Nuo eivät vain arvanneet,että kohta kuuluisi ja kovaa.
Kirsti jatkoi:- Me olemme Marketan kanssa tulleet siihen tulokseen,että jonkun on mentävä Tuijan luokse ja kerrottava,että sen tukka näyttää tuherolta,sellaiselta juuriharjalla raastetulta ja vanhalta.Me olemme tällä kylällä kaikki muut siistejä ja hygienisiä,paitsi hän.
Marketta jatkoi:- Tuijan tuherotukka ja epäsiisti olemus on verrattavissa ihmiseen joka päättää lopettaa deodorantin käytön ja tulee viereesi löyhyttelemään paitaansa lenkin jälkeen.Ei ajattele muita.
Kolme päätä pysyivät edelleen hieman alas suunnattuina,yksi kuitenkin nosti hieman päätään ja sanoi:- Eikö me voitaisi vain antaa tuon Tuhero-Tuijan olla ja jatkaa elämää niin kuin ennenkin?
Kaikki pudistelivat päitään ja niin oli syntynyt nimi Tuhero-Tuija,tuhoisin seurauksin.
Viisi viekasta kyläläistä erkanivat koteihinsa ja puhelinlangat alkoivat laulaa.Sukunimien perusteella kaiveltiin luetteloista naapureiden numeroita ja Tuhero-Tuijan mustamaalaminen alkoi.Tuijasta tuli suurempi puheenaihe,kuin Neuvostoliiton hajoamisesta tai tshernobylin onnettomuudesta.
Viikon päästä tuosta postilaattikkokokouksesta,Tuija ei ollut enään pelkkä Tuhero-Tuija vaan hän oli jo skitsofreeninen ihmis-susi,alkoholisti lesbo ja neuroottinen läski,jonka pelättiin levittävän jotakin tuntematonta tautia.Tuijaa pelättiin enemmän kuin aidsia tai ebolaa.
Niin pienessä kylässä Tuija ei säästynyt juoruilta,vaikka Maikki parhaansa yrittikin peitellessään niitä.
Tuija ei enää sateisina päivinä katsellut elokuviaan.Hän itki kilpaa sateen kanssa,hän itki yksin kodissaan,ei liikkunut edes postilaatikolle enää.Hän oli kuin pystyyn kuollut puu.Postinkantaja toi kyläläisten pelottelun johdosta kaikki postit Tuijan ovenkahvaan,koputti kolme kertaa merkiksi ja lähti.
Maikki kävi joskus Tuijan luona,mutta he eivät puhuneet,tuijottivat vain tyhjyyteen ja jakoivat Maikin masennuslääkkeet.
Kerran posti ei tullutkaan Tuijan ovelle.Tuija ei kahta kertaa miettinyt,kun ampaisi laatikoille.Häntä selin seisoi kolme lasta,kaksi poikaa ja tyttö.Yhden hän tunnisti Maikin pojaksi.
Lapset eivät huomanneet hänen tuloaan,jatkoivat jutustelua ja luulivat olevansa keskenään.
Maikin poika sanoi:- Se on se uusi tyttö,joka tuolla mäen takana asuu.Se on liian laiha,kärsii anoreksiasta ja on kuulema saatananpalvoja.Se pitää saada pois täältä.Nyt mennään äkkiä soittamaan kaikille kavereille ja tehdään suunnitelma.
Tuijalle tuntematon tyttö sanoi hiljaa:- Eihän me edes tunneta sitä tyttöä...
Pojat käskivät olla hiljaa ja totella.Tyttö totteli.
Tuija oli järkyttynyt.Postit jäivät kai laatikkoon,jos ne nyt siellä edes olivat.Hän raahasi ruuminsa kotiin,kirjoitti lapun ja kaatoi Maikin masennuslääkkeet valkoviinin kanssa kurkkuunsa.
Kolmen päivän päästä Maikki löysi Tuijan,kuolleena.
Pöydällä makasi pieni lappu jossa luki:
"Olen itsekäs ja pelastan itseni.
Hävetkää!".
Tuijan hautajaisiin ei tullut,kuin Maikki,Vesasen "hullu" ja Kivisten ateistiperhe.
Koko muu kylä lähetti adressin,yhteisen,heillä ei ollut otsaa osallistua vaikka piikki sydäntä kairasikin.
Pappi puhui kliseitä,mutta jotakin sieltä jäi kylän päälle leijumaan.
Kuolema oli ruma varjo juorujen päällä.Kamaluudet loppuivat vasta kamaluudella.Paljon vikaa tässä maailmassa on!Sen pituinen se.
Surkea tarina perustuu tositapahtumiin,valitettavasti!
Tätä saa ja pitää jakaa!Kaikenlaiseen kiusaamiseen on voitava puuttua!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti