Lapsena astuin romuisella vinnillä ruosteiseen naulaan.Naula sujahti läpökkääni läpi ja tuikkasi suoraan jalkapohjaan.Aivan jalkapöydästä läpi se ei tullut,onneksi,mutta kunnon reijän silti porasi hermojen sekaan.Kaikista kummallisinta oli,etten heti edes huomannut tuota onnettomuutta.Huomasin vasta,kun lipokkaani alkoi tuntua märälle ja kirvely hiippaili naulan reikään.
Ei tarvinnut,kuin vilkaista ja seuraava muistikuva on mummosta vierellä.Taju kankaalla minut oli raahattu pois vinniltä ja joku piti jalkojani ylhäällä,mummon silitellessä poskeani.
Terkkariinhan siitä jouduttiin ja koko loppu kesän jouduin pelkäämään jäykkäkouristusta(rokotus oli),paiseruttoa,sikotautia ja verenmyrkytystä.Lääkäri puhui ainoastaan jäykkäkouristuksesta,mutta herkkä mieleni otti muutaman kuulemansa taudin siihen kylkeen kulkemaan,stressi oli valtava.
Syksyllä huomasin,että ei tullut tauteja ja jalkakin parantui.Mummolle tosin tuli jännetuppitulehus,mutta ihmekös tuo,poskeni on aika laaja ja siliteltävää paljon!
Olen aina ollut herkästi pyörtyvää tyyppiä.Lapsesta asti.
En ole silti koskaan dramaattisesti heilahtanut hameenhelmat liehahtaen lattialle rakkauden tähden.Pyörtyilyni ei osu sellaisiin kohtiin,siitä ei saa vanhojen elokuvien kaltaista naisellista ja herkkää kaatumista jonkun herrasmiehen käsivarsille.
Olen toki rojahtanut oman herrasmieheni käsivarsille,mutta siitä on herkkys ja romanttisuus ollut kaukana.Onneksi hän on sentään ollut minua ottamassa kiinni ja silloin sen ei edes tarvitse olla romanttista,se on aitoa rakkautta,kun vaimo aivan yllättäen rojahtaa koko painollaan syliin ja harvemmin vielä laittautuneena.Yleensä taju lähteekin kankaalle paitulissa ja tukka pystyssä.Paitulin helmat eivät riitä heilahtamaan kauniisti eivät edes mielikuvissa,enkä herää mieheni käsivarsilta sirossa asennossa,huulipunat kohdillaan.Ei,pötkötän raajat sojottaen joka ilman suuntaan,tukka takussa ja huulet rohtuneina.Mutta enhän minä eläkään elokuvissa,onneksi.Tämä rakkaus on aitoa,romantiikalla tai ilman.
Teini-ikäisenä pyörtyilyni oli jo huvittavaa,ainakin muiden mielestä.Itse en ollut aivan samaa mieltä,mutta huumorilla se oli jo otettava.Aamuisin kaatuilin millon mihinkin huoneeseen ja pikku-siskoni herätteli minua suihkupullolla.Suihkupullo oli meidän naapurustossa hienoin keksintö ikinä.Naapurin täti ajoi sillä kissaamme pois sohvaltaan,kun oli niin allerginen ettei voinut koskea siihen ja sisareni palautteli tajuntaani samanlaisella pullolla,ei tosin allergian takia vaan liikennelaitoksen tähden.Kouluun vievä bussi ei voinut odottaa koko aamua,että keräilisin itseni hiljalleen lattialta.
Poikani kaatui eilen pihalla ja polven alle repeytyi inhottava palkeenkieli.Verta tuli mielestäni aika paljon,pieni poikani ei edes uskaltanut katsoa.Putsasin haavan ja asettelin sen päälle laastarin,merirosvolaastarin.
Hetken aikaa hän varoi jalkaansa,mutta pian nuo merirosvot jo tekivät työtään,leikit jatkuivat.Ihmeellinen voima pelkällä laastarilla.Laastarilla voi paikata jopa mustelmia ja kipu lähtee samantien.Pääasia on,että laastarissa on jokin voimaannuttava kuva,merirosrvo,muumit tai superman niin vaiva kun vaiva on hoidossa.Vaikka sormessa olisi minun silmääni huomaamaton haava,on haava lapsellani iso ja enemmän henkinen kuin konkreettinen,näkyvä.Hoidetaan ne kaikki laastareilla ja äidin sylillä.
Olisipa minullekin keksitty laastari,jonka voisi liimata esimerkiksi sormeen, vaikka kipu olisikin enemmän henkinen.Kuviksi laastareihini eivät kävisi mitkä tahansa naamat,parantavia ihmeidentekijöitä voisivat olla MacGyver,Ridge,Ritari Ässä ja Pekka Rinne!Niiden syleistä nyt puhumattakaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti