Joskus tuntuu,kuin olisin osa sitä kaartia ja saatan nähdä jopa unia,jotka herättyäni tuntuvat liiankin todelta.Näin kävi muutamia vuosia sitten,kun olin katsonut reality sarjaa Big Brother.Uniini tuo kauhistus ui varmasti vain siksi,että koko ajan kun katselin,mietin vain ettei koskaan tulisi sellaista tilannetta,että sen silmän alle joutuisin.Eläydyin pakokauhuuni niin kovin,että unessa sitten olin siellä.Tosin hyvin suosittuna henkilönä.
Myönnän kyttääväni tuota saastaista sarjaa tälläkin kaudella jos elämässäni ei juuri siihen kellon aikaan mitään tähdellistä tapahdu ja koska säästelen Taivaan tulien kahta viimeistä tuotantokautta.
Katseltuani elokuvan Pikku-naisia,ripustin huoneeni ikkunaan vanhat pitsiset verhot,halusin samanlaisen tunnelman kuin Jolla,joka kirjoitti ullakkonsa ikkunan edessä.Olin tuolloin jotakin kolmentoista tai siinä main.Pitsiverhot olivat eriparia,kirjoituksissani ei ollut alkua saati loppua,vähäinenkin tunnelma pilattiin kielloilla polttaa kynttilöitä ja vaikka minulla onkin vahvatahtoinen pikku-sisko ei hänkään kolmea siskoa pystynyt yksin vastaamaan.
Jotenkin kuitenkin elin siinä tunnelmassa ja maailmassa,kunnes löysin uuden kohteen.
Ei varmasti mennyt kauaakaan tuosta Pikku-naisista,kun pääni laittoi pyörälle sarja;Tohtori tuli kaupunkiin.
Seurasin sitä innoissani ja haaveilin intiaanien sekä lännensankareiden paluusta sekä heidän aivan uudenlaisesta ystävyydestä,suvaitsevaisuudesta ja tietenkin sankarillisuudesta.
Eräässä jaksossa sitten,muistaakseni poika sai koiran pennun lahjaksi.Niin ihanalta näytti tuo pojan ja pennun kohtaaminen,että aloin meillekin koiraa kinuta.
Minä,joka en edes tykkää koirista. Minä,joka pelkään koiria,varsinkin tuntemattomia ja isoja,kaikkia mäyräkoiraa suurempia.
Meille sitten tuli koira,mutta ei pelkästään oman vaatimukseni takia,sisareni oli jo kauan ennen kärttänyt omaa läähättäjää.
Ensikohtaaminen koiran kanssa oli kaukana sarjan maalaamista mielikuvistani.Koira oli söpö,mutta ärsyttävä.Se puri,haukkui ja pissaili sisälle.Meistä ei tullut parhaita kavereita.Itkin silti ikävääni,kun se lähti,kyllä ärsyttäväkin voi olla rakas.
Haaveiluni ja eläytymiseni ei silti tuohon pyssännyt.
Muuttaessani pois kotoa,kerrostaloon,rakentelin päässäni Kotikadun kaltaisen yhteisön,joka käsitti uusia ystäviä ja tuttavia.
Muuttoni jälkeen turhaan yritin soitella naapureiden ovikelloja ja jutella hississä yläkerran naapureille.
Ei löytynyt uusia ystäviä paitsi saman kerroksen mummosta,joka kerran unohti avaimensa ulko-oveen roikkumaan ja minä ne pelastin.Siitä lähtien sain aina hänen leivontapäivinään tuoreita pullia ja piiraita koti-ovelle.
Poliisistakin tuli tuttu,ainakin tutumpi kuin seinänaapureistani.Ei niitä pilviveikkoja paljon näkynyt ja jos näkyi,olivat kuin pystyyn paskannettuja lapamatoja.Ne kyllä erittivät hyvin hajuja ja olivat oikein hyvin kuultavissa jopa seinien läpi.
Viime talvena McLeodin-tyttäret aiheuttivat minussa suunnattoman kaipuun Australiaan.Usutin jopa miehenikin katselemaan sieltä työmahdollisuuksia ja tiluksia,olisin ollut valmis muuttamaan sinne.En kaupunkiin,mutta maalle kyllä.Olen edelleenkin valmis muuttamaan sinne,ihan sama vaikka todellisuus olisikin toisenlainen.Minulla olisi valmiina jo stetsonkin,mutta ei siksi,että kaikilla tuossa sarjassa oli sellainen,vaan siksi,että mummoni mielestä minulle sopivat kaikki hatut.
Viime lauantaina sain kosketuksen ainakin katseen etäisyydeltä maailmaan johon haluaisin perheeni kanssa kuulua.
Emme olleet Australiassa,emme edes ulkomailla.Olimme läheisessä kylässä ylämaan karjaa katsomassa.Tiluksilla järjestettiin kilpailut parhaimmasta ja mitä ilmeisimmin komeimmasta sonnista.Edustajia oli ihan mukavasti ja sarjan mukaisen fiiliksen viimeisteli englantia puhuva ranskalainen,saksalainen tai skotlantilainen tuomari,samapa tuo kun niin charmantti oli.
Minä nyt en lehmistä ymmärrä mitään,mutta opettelemallahan niitä asioita oppii.Jos on tarpeeksi mielenkiintoa niin eiköhän sitä opi mitä haluaa ja kykenee jopa ihmeisiin.
Ilmeisesti en lukiossa tarpeeksi halunnut oppia tai mielenkiinto puuttui,kun ruotsi ja matikka häpeäpilkkuina todistusta suttaa.
Jos emme ihan Australiaan päätyisikään eläytymiseni johdosta,niin Kemijärvelle sitten.Taivaan tulien alle!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti