Itseä niissä ahdistaa lähinnä ajatus niiden jumiutumisesta tai mielikuva vapaapudotuksesta.Milloin pitäisi hypätä ilmaan,ettei jalat katkea hissin syöksyessä pohjalle?Ja voiko siitä edes selvitä?
Jumituksesta yleensä selviää painamalla hälytysnappia tai soittamalla seinässä olevaan huoltonumeroon. Joskus sekin voi tovin kestää,niin kuin Ikean hississä.
Olimme Ikeassa esikoiseni kanssa kun hän oli vasta reilun vuoden ikäinen.Kärryjen kanssa jouduin menemään hissiin ja kuinkas ollakaan,siihen se jäi,paikoilleen.Ei auennut ovet eikä hissi liikkunut.Soitin hälytysnappia,mutta turhaan.Poikani alkoi hermostua,kun mitään ei tapahdu.Hän alkoi itkeä.Muistan miettineeni,että jos ei kohta joku tule niin minäkin alan itkeä.Kännykällä soitin numeroon,joka oli hälytysnapin vieressä.Puhelu meni johonkin keskukseen ja sieltä sitten alettiin selvitellä olinko minkä kaupungin Ikean hississä ja missä hississä.Lopulta asia selvisi ja huoltomies saapui.En tiedä tuliko hän Lapista vai ihan ulkomailta,kun tulo kesti niin kauan(murrekin oli outo),mutta onneksi saimme sentään kahvilipun Ikean kahvilaan.
Mietin jälkeenpäin,että mikä olisi mahtanut tehdä hissiin juuttumisesta vieläkin pahempaa.Ehkä se,että siellä olis ollut muitakin ihmisiä.
Näin silmissäni kuvan,kuinka kaikki arpovat hälytysnapin painamista,kukaan ei kehtaa olla ensimmäinen vaikka jumissa oltaisiinkin.Kuinka sen napin edes löytäisi,kun koko ajan tarvitsisi tuijotella varpaitaan ja pelätä,että joku noista tuntemattomista avaisi suunsa ja alkaisi puhua.Vielä pahempaa,että se tuntematon kysyisi jotakin,johon tarvitsisi vastatakin vielä.
Vasta siinä vaiheessa,kun happi alkaisi loppua,joku rohkenisi soittaa numeroon ja puhua puhelimeen kaikkien kuullen.Pelastajaa odotellessa,kaikilla niskat jo kramppaisivat varpaiden suuntaisesti ja hiki valuisi ohimoilta.Viimeistään lapseni itku rikkoisi hiljaisuuden ja niskat saisivat venyttelyä,lapsi on puolustuskyvytön ja suorastaan säälittävä,sitä uskaltaisi katsoa jopa silmiin ja suunsa avata,puhehan olisi osoitettu tavallaan lapseen,mutta kohdistuisi tilanteeseen.Lapset ovat ihmeellisiä!
Ulos päästyään,kukaan ei valita tilanteesta henkilökunnalle,mutta muutama uskaltautuu lähettämään vihaa kiehuvan tekstiviestin(nimettömänä) Aamulehden mielipidepalstalle.
Kaikesta huolimatta kuljen mieluiten hissillä vaikka hyötyliikunnan puolesta puhunkin.Yleensä rattaiden kiskominen kuudenteen kerrokseen tai kerrokseen yleensä ei houkuta,paitsi jos on sonnustautunut urheilu- vaatteisiin,ottanut mukaan hikipyyhkeen ja vesipullon.Valitetttavan harvoin muistan kuitenkaan varustautua.
Minua ei myöskään tuntemattomat kanssa matkustajat hirvitä,mutta niitä tuntemattomia saattaa hirvittää minun läsnäoloni.En itse ymmärrä sitä varpaiden tuijottelua,vaan avaan keskustelun vaikkapa säästä niin hississä kuin bussipysäkilläkin.Nykyään sään sijasta keskustelun avaajina toimivat lapseni,ne kun tekevät sen lähes itsestään.Täytyy sanoa,että kokemukseni perusteella yli puolet avaamistani hissi/pysäkkikeskusteluista johtaa jonkinlaiseen jutusteluun ja ne loput päätyvät yksipuoliseen varpaiden tuijotteluun,minun hengaillessa levottomana,kun en saanutkaan vastakaikua höpinöilleni.
En minäkään silti aina ala paasata tuntemattomille pysäkeillä,jos en itse ole juttutuulella.Riippuu vähän päivästä,kuinka erakoksi itseni tunnen.Väkisin en höpöttele,jos ei huvita,silloin olen hiljaa.Varpaitani en silti tuijottele ellei jalassani satu olemaan Vagabondit.Varpaani ovat rumat.
Sanotaan,että hämäläiset ovat hitaita.Pitää kyllä paikkansa,ainakin minun kohdalla.Mutta hämäläisen vereni seassa virtaa myös pohjois-savolainen itseironinen,lärpättävä ja umpikierohuumori- veri.
Mummoni on umpisavolainen ja kaikkien kaveri.Hän löytää ystäviä niin lentokentiltäkin kuin ruokakaupasta.Parasta vielä on,että niistä jää hänelle aina elinikuisia kavereita.
Itse en aivan samaan pysty,mutta enhän olekaan kokonaan savolainen.Suoraan sanottuna hämäläisyys sopii luonteelleni,kuin nakutettu.Nautin ystävien seurasta ja uusista tuttavuuksista,mutta vähintäänkin yhtä paljon nautin yksinäisyydestä ja omasta rauhasta.Siksi luonnehdinkin itseäni sosiaaliseksi erakoksi,jota tehdessään Luoja laittoi kanelin tilalle ripauksen savolaisuutta mausteeksi.Avoimuutta ja hulluutta ujouden sekaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti