Mietin tuossa juuri yksi päivä,että kuinka paljon minulla mahtaakaan olla kummallisia tapoja,neurooseja,päähän pinttymiä ja olenko kaavoihini kangistunut?Edellä mainittujen lisäksi löytyy myös niitä inhon kohteita.
Tulin siihen tulokseen,että oikein tarkastelemalla olen aika häiriintynyt tyyppi,mutta pakkomielteeni joihinkin asioihin on sisällytetty arkeen ja elämääni niin sulavasti,että het sillään sitä ei huomaa.Hyvä niin,pahimassa tapauksessa minulla ei olisi ystäviä eikä miestä.
Aloitan päiväni kahvilla.Keitän sen heti alakertaan tultuamme,mutta juon aina vasta tunnin päästä.Seissyt kahvi on aromaattisempaa.Lasteni aamupalavaatimukset ja vessareissut eivät tietenkään ole vaikuttaneet rutiinini tunnilla siirtymiseen.
Kahvin jälkeen teen leivän,en ole koskaan pystynyt syömään heti herättyäni ja vielä nykyäänkin tarvitsen paljon aikaa kohdatakseni leivän aamulla.Toinen kuppi kuumaa pääsee sen seuraksi.
Otan mielummin vaikka eväät mukaan pidemmille automatkoille,jos tiedän jonkin pysähdyksen olevan liikenneasemalla.Siellä on kaikissa sämpylöissä juusto alinna ja muut herkut kauniisti päällä.On kamalan kuluttavaa alkaa purkamaan sämpylää ja vaihtamaan emmeiden paikkoja,turhaa aikaa kuluu ja se heiluttelee mielenrauhaani,se ja hinta.
Makuelämyskin on liian usein kylmiömäinen,lössähtänyt ja eilinen.
Joskus aamuni alkavat aivan väärällä jalalla.Siinä ei paljon Pirkka saati YhteisHyvä kainalossa auta,kun vessassa odottaakin rulla paperia telineessään väärin päin.Lehti läsähtää lattialle,jos paperi seinää nuolee eikä päältäpäin käteeni soljahdakaan.Joskus on jopa hätä ohi mennyt,kun on paperin kanssa tarvinnut alkaa askartelemaan.Vessapaperi,oikea paskarätti.Kohtalo sillä on kamalin,siksi hieman arvostusta ansaitsee tuo palanen.
Joillakin tuntuu olevan ongelma myös pytyn renkaan kanssa.Tai sitten se ongelma on miehen kanssa.Itse en ymmärrä sitä vouhotusta ollenkaan.En nyt väitä,että kankkuni nauttisivat kylmän posliinin kosketuksesta,mutta olenpa joskus niinkin laiska ollut,että nautinnosta viis,kunhan asiat saadaan hoidettua.On mielestäni käsittämätöntä vaatia miehiä laskemaan rengas,kun emmehän mekään sitä nosta.Ei niin herkkä pidä olla,että antaa maailmansa romahtaa muovisen renkaan takia,mutta niin herkkä saa olla,että maailma romahtaa sipsejä kadulla syövästä tyypistä tai rykelmistä.Ne ovat kuitenkin asioita joihin itse ei voi vaikuttaa.
En kertakaikkiaan tiedä mitään niin puistattavaa näkyä,kun joku joka kävelee kadulla jättimäinen sipsipussi kainalossaan ja vielä kävellessään möyssöttää noita jumalten herkkuja.Ehkä hivenen pahempi näky on pyörällä ajava sipsien napsija,mutta sellaisen olen tavannut vain kerran,joten kulutan energiani vain kävelevien vahtaamiseen.
On suorastaan kammottavaa katsella holtitonta kävelyä,kun tyypin keskittyminen on sipseissä eikä kävelyssä.Pieniä sipsin palasia sinkoilee kadulle liiankin huolettomasti ja ne jäävät rumentamaan katukuvaa lähes jätteiden lailla.Ei se tyyppi kotonaan sillälailla murustelisi,mutta kadulla voi huoletta heittääntyä suurpiirteiseksi muiden kustannuksella.
Sen tarvitsee olla jotakin aivan muuta,kuin paiseruttoa,vesirokkoa tai ihottumaa,että niskavillani nousevat poskinukkani kanssa yhtä aikaa pystyyn.Sen täytyy olla sammakonkutua muistuttavaa rykelmää kynttilän kyljessä tai jonkin öttiäisen tekemää paisetta mustaherukanlehdissä,ilmakuplia taikinassa tai turhan tiuhaan roiskittuja paksuja maalipisaroita kankaalla.Sen täytyy olla sairaalloisen näköistä paikoissa joihin ei sairaus kuulu.Rykelmät puistattavat,kulkevat koko ruumiini läpi oksettavana heikotuksena ja vievät aina ruokahaluni ainakin joksikin aikaa.Hyi,rykelmät ovat kuin tämän päivän henkinen iso-rokko.Oikkuja luonteessani ja persoonassani.
Säälin kaikkea(rykelmiä en), ja kaikkia, ainakin kerran,joskus useamminkin.Sanotaan,että sääli on sairautta,mutta minun säälini on erilaista.Säälin sympatiasta ja empatiasta,säälini on asettumista toisen kenkiin,säälini on samaistumista,säälini on herkkää.Säälissäni on tunnetta,voimaa ja ymmärrystä.
On eri asia,jos joku on säälittävä ala-arvoisella tavalla,ilkeä,loukkaava tai itsekäs.Silloin säälin sanan varsinaisella merkityksellä,enkä tunne kuin ehkä halveksuntaa.
Onneksi näin käy harvemmin.
Meillä on kotona välillä valtavan mielenkiintoista ja arvaamatontakin,koskaan ei voi tietää mistä milloinkin tuulee.Tietyt asiat kuitenkin toistuvat eivätkä ne enää ole edes perheelleni uusia tai arvaamattomia.
Sänkyyn ei mennä päivävaatteilla,ainoastaan silloin jos päällä on päiväpeitto.Vällyjen väliin ei sujahda kukaan likaisilla vaatteilla,kun tamineissa kuuluu pötköttää suihkun raikkaana ja vasta illalla.Kipeenä teen poikkeuksia,joista sitten kärsin viikkoja.
Kahvikuppiini jää joka kerta muutaman millin,ehkä sentin korkuinen "neurotippa",jonka annan kylmentyä kupissa ja jonka hörppään huiviini juuri ennen kupin huuhtelua.Järjellistä selitystä tuolle ei ole,mutta joku on sanonut,että kylmä kahvi kaunistaa.
Joka ikinen marraskuu aloitan kuuntelemaan Jaakko Ryhäsen joululevyä,joka ikinen joulupäivä katson elokuvan Pikku Prinsessa ja märisen itkusta.
Joka päivä saan tulta sanojeni alle ja paasaan jostakin epäoikeudenmukaisuudesta maailmassa.Joka päivä sätin itseäni,kun en tee tarpeeksi poistaakseni tai edes vähentääkseni noita epäoikeudenmukaisuuksia.
En voi sietää itselläni pitkiä kynsiä enkä kenelläkään pitkiä varpaiden kynsiä.Meillä kynsiä leikataankin säännöllisesti.
En koskaan syö keltaisia karkkeja ja iltani on pilalla jos urheilun takia on Satuhäät peruttu!
Sanotaan,ettei kenellekään anneta enempää kuin jaksaa kantaa.Minä voisin vielä muutaman hulluuden ja neuroottisen rutiinin ottaa kannettavakseni,hartiani eivät ole vielä edes kumarassa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti