Saksien käyttöä kielletään lapsilta,mutta kuitenkin nelivuotisneuvolassa niiden käyttämistaitoja testataan.Meillä lapset ovat leikelleet siitä asti,kun sakset ovat kädessä pysyneet,valvotusti tietenkin.
Luulenkin,että saksia ei kielletä käyttämästä niiden vaarallisuuden takia vaan sen takia,että syntyy sotkua.Aikuiset eivät jaksa jatkuvasti siivota sanomalehtisilppua ja erotella joukosta ehkä jotakin tärkeääkin kuittia,jonka pienet sormet ovat napanneet saksien väliin.
Minä en sotkusta välitä,annan lasteni silputa saksillaan ja kun kyllästyvät.otan muovikassin ja kasaan kaiken silpun sinne.Muovikassin heivaan auton takakonttiin ja kuvittelen jättäväni roskat paperinkeräykseen ohiajaessani.Mieheni niitä pussukoita sitten tyhjentelee ehkä vasta viikkojenkin päästä askartelu hetkestä.
Meillä kukaan lapsista ei ole VIELÄ ainakaan löytänyt sisäistä parturi-kampaajaa.
Minä sen sijaan olen löytänyt jo monta kertaa elämäni aikana.
Ensimmäisen kerran reilusti alle kouluikäisenä.Parturoinnin kohde en ollut minä itse vaan meillä hoidossa ollut rakas ystäväni.
Äitini oli tuolloin perhepäivähoitaja ja meillä oli muutama hoitolapsi.
Ystäväni on minua vuoden nuorempi ja ainakin tuolloin hänen hönspöttämisensä kävi kai helposti.En kyllä muista sepitelleeni mitään tarinoita mistään viiden vanhan parturointitaidoista,mutta jollakin keinolla olimme sohvan taakse päätyneet kampaamoa pitämään.
Keltaiset apinasakset tekivät työtä käskettyä ja ystäväni etuhiukset saivat uuden mitan,sentin siilin ja pitkälle takaraivoon asti.
Leikatut paksut haivenet nostelin huolellisesti pieneen koriin ja korin työnsin sohvan alle piiloon.
Luulimme tosissamme,että pätkityt etuhiukset piiloittamalla emme jäisi kiinni.Ei käynyt mielessäkään,että ystäväni mohikaani-kampaus saattaisi herättää epäilyksiä.
Ystäväni vanhemmat olivat onnesta soikeina.Olihan pienellä kaverillani tilattuna valokuvaus juurikin tuona päivänä,mutta vanhemmilta poistuivat hiustenlaittohuolet kertaheitolla,kiitos kuului minulle!
Lisäksi kiitän kyllä sitä,joka korihatut on kesinyt.Ystäväni kuvaus onnistui,korihattu päässä.
Tuon parturointi session jälkeen vietin vuosia hiljaiseloa.Inspiraatio puuttui,mutta kaksitoista vuotiaana löysyin sen taas.
Olin jo jonkin aikaa ollut polkkatukkainen pallinaama.Kaipasin muutosta,mutta kampaajalle en päässyt.Kohtalaisen suuri virhe vanhemmiltani.Olen silti antanut anteeksi,eivät vanhemmatkaan aina ole täydellisiä.
Joka tapauksessa, olin suunnitellut peilin edessä jo joitakin päiviä itselleni pientä otsatukkaa.Äidin mielestä se ei sopinut,koska minulla on muhkea pyörtyäinen keskellä otsaa.Itse olin luonnollisesti erimieltä.
Eräänä päivänä sitten päätin ryhtyä ajatuksista tekoihin.Peilin edessä haravoin harjalla osan hiuksista eteen.Koska olen aina ollut todella kekseliäs,otin palan maalarinteippiä ja liimasin sen otsalla roikkuviin haiveniini.Leikkauslinjan merkiksi.Maalarinteipin alareunaa myötäillen,jyrsin äidin oransseilla fiskarseilla itselleni ihanan otsiksen.
Kävi kuitenkin niin,että maalarinteippi ei niin vain ohuista karvoista irronnutkaan ja sakset kalkattivat toisen kerran.
Leikkasin teipin pois.Otsatukkani oli paljon,paljon suunniteltua lyhyempi ja kiitos pyörtyäiseni,myös suoraan pystyssä.
Tästä voisi luulla,että jatkossa käytin saksia vain askarteluun,mutta ei,en minä helpolla luovuta.
Sitäpaitsi olen askartelijana verrattavissa parturointiini.Näen silmissäni jotakin kaunista ja uskon todella sen toteutukseen.Sakset vain tekevät kädessäni jotakin aivan muuta,tottelevat mitä ilmeisimmin sellaista aivojeni osaa,jota en tiedä olemassa olevankaan.
Oman pääni nyrhimisen olen jättänyt ja sen hoitakoon joku ammattilainen kerran kolmessa vuodessa.
Apinasaksistani olen myös joutunut luopumaan,esikoiseni askartelee niillä nykyään.
Täysin saksimatta en silti elä ja mainioiden parturin saksieni uusimmat uhrit ovatkin omat poikani.
Onneksi heitä ei haittaa karttapallo päässä.Pään kartasto ei silti muistuta maapalloa,se on ennemminkin söpöillä kasvoilla varustettu minun ja J.R.R Tolkienin yhteinen näkemys Keski-Maasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti