Vaivatta varsi kädessä!

Olen mielestäni aika kätevä käsistäni.Jos jotakin mieleeni putkahtaa,sellaista mitä tarvitsisi tehdä,niin yleensä alan tuumasta toimeen heti.Ideani ovat kyllä hyvinkin paljon muuta kun tiskaaminen tai imurointi,yleensä saan päähäni ripustaa tauluja tai vaihtaa huonekalujen järjestystä.Jos jonkin hyvän idean kekkasen niin se täytyy päästä heti miten toteuttamaan.Silloin minulla ei ole kärsivällisyyttä pätkääkään.Ihme kyllä,ettei sama innostus ja kärsimättömyys näy myös esim.kotitöissä...

Viime syksynä nikkaroin vasaran kanssa muutamassakin paikassa,mielestäni ihan hyvällä menestyksellä.
Ensin silmiini osui kaksi vuotta sitten tehty aita,joka kiertää pihamme melko hyvin.Jostakin syystä yhdessä kohtaa,keskellä aitaa kasvaa puu.Aitaa ei koskaan tehty puuhun asti vaan siihen jätettiin minulle selittämättömästä syystä lapsen mentävä aukko.
Kun  molemmat pojat olivat aukosta tielle kaahanneet,minulle riitti.Sopivan kokoista laudan pätkää löytyi helposti,tarpeeksi pitkiä naulojakin,mutta vasaran kanssa meni tovi.Lopulta löysyin  vasaran,josta ensimmäisen lyönnin jälkeen jäi pelkkä varsi käteen.En lannistunut,vaan hakkasin loputkin laudat paikoilleen kirveen syrjällä ja jälki oli mitä mainioin.Ei se nyt ehkä ihan remonttireiskan ohjelmasta ole,mutta ajaa asiansa ja toimii vaikkapa nykytaiteena pihalla.Ilmaiseksi saa tulla ihailemaan ja kadehtimaan.

Toinen innostukseni vasaran pariin tapahtui juurikin noiden taulujen kanssa.
Olin saanut päähäni ripustaa kaikki varastossa olevat taideteokset ja lasten maalaukset eteisen rappuun.Kun en mistään löytänyt siroja nauloja sitä varten ja jaksoin sentään etsiä ainakin kahdesta eri kaapista autotallissa,löysin vinniltä lopulta mielestäni oikein kelpo ripustimia.Pieniä ja näppäriä.Niitä sitten vasaroin eteisen seiniin ja ripustelin taidetta esille.
Mieheni tultua kotiin,kuulin niiden "taulukoukkujen" olevan huopakattonauloja.Että mitä?
Ai niin,olipa kerran vasaralla töitä myös saunan ovessa.Kyllästyin ovien päällä roikkuviin pyyhkeisiin ja tilanteen raukeamiseksi naputtelin puiseen saunan oveen kolme erittäin järeää naulaa,naulakoiksi pyyhkeille.Olisihan siinä tietenkin oikeat naulakot nätimmiltä näyttäneet,mutta kun juuri siihen tuskaan en naulakoita mistään saanut ajattelin naulojen ajavan saman asian.Mieheni ei ollut samaa mieltä.

Tästä on nyt jo muutamia vuosia,kun isäni laittoi minut rautakauppaan puolestaan ruuveja ostamaan.Hän oli hienosti lapulle kirjoittanut minkälaisia ja kuinka paljon.
En kuitenkaan ruuvihyllylle päästyäni erottanut niitä tököjä toisistaan,olin kuin mies pikkuhousunsuoja hyllyllä,niinpä hain myyjän avuksi
Annoin isäni kirjoittaman lapun myyjälle ja huokaisin helpotuksesta.Kunnes tuo nuorukainen kysyi:"Niin,otatko näitä puuruuveja?".Minä katsoin häntä hieman pilkallisesti ja hieman ylempää,vastaten todella tietäväisesti ja ivanaurahtaen:"No en,kun niitä metallisia".
Mielessäni ihmettelin myyjän tyhmyyttä.
Pussi kourassa marssin kassalla ja sieltä parkkipaikalle.Parkkipaikalla se tapahtui,parkkipaikalla ymmärsin myyjän kysymyksen ja samantien myös oman vastaukseni enemmän kuin huvittavuuden.

Nauroin ääneen ja kauan,nauran vieläkin,kun asiaa muistelen!
Isäni lohdutti(hänkin nauraen)minua,että tempauksellani olin luultavasti saanut erinomaiset kahvitauko keskustelut rautakaupan taukotupaan.
Ei ole siis ihme,että meillä huopakattonaulat toimivat tauluille ripustimina ja että ulkona komeilee keskellä aitaa nykytaidetta.
En ole Jorma Piisinen,no en edes haluisi olla sillä naisena en samaan komeuteen edes yltäisi ,mutta en myöskään jää pyörittelemään peukaloitani ja odottamaan Piisisen ihme ilmestymistä meille.Minulla saattaa joskus kyllä olla kaksi vasenta kättä ja aivoissa hitaamman puoleinen sytytys,mutta ainakin olen yrittänyt!