Luulen sen johtuvan siitä,että kapaloikäisestä asti minut on raahattu metsään,milloin mustikan,milloin puolukan takia.Lapsen mielestä se oli aina vain ikävä pakko,eikä koskaan kysytty olisinko halunnut mennä vaikka uimaan tai kavereille mielummin.Ei,sinne siimekseen raahattiin kyselemättä pikku ämpäri kainalossa.
Siellä meni aina koko päivä.Hyttyset ja paarmat kiusasivat pientä poimijaa tai pikemminkin eväiden syöjää.Tulivat vissiin herkullisen eväsleipäni perässä ja jäivät siihen sitten pyörimään,ihan kun päiväni siellä ei muutenkin olisi ollut jo yhtä tuskaa.
Luojan kiitos hirvikärpäset saavuttivat metsämme vasta,kun pystyin jo yksin jäämään kotiin perheeni rynnätessä marjastamaan.Ne pirun poikaset helvetin tulesta olisivat todella olleet jo liikaa herkälle ja mukavuudenhaluiselle mielelleni.
Äidiksi tultuani moni asia on osoittautunut vannomatta parhaaksi.
Ennen todella ajattelin,että on enemmän kuin hyvä että thaimaalaiset ja muut himopoimijat vievät marjamme ja itse voin ne sitten ostaa torilta tai odottaa anopin hyväntekeväisyyttä.
Nykyään en enää ajattele niin,enkä myöskään toimi niin.Edelleenkin suon mielihyvin jollekin ulkomaalaiselle talven elannon mustikanpoiminnalla,mutta nyt niiden seassa pyörin myös minä.
En väitä,että nauttisin vieläkään tuosta kapaloaikaisesta traumastani,mutta edistystä on tapahtunut valtavasti viimeisen parin vuoden sisällä.
Olen tullut siihen tulokseen,ettei se anoppikaan loputtomiin jaksa marjastaa(myös meille)ja jotenkin vaistoni sanoo,että ihme on jos poikani joskus sellaisen tyttö- tai poikaystävän löytävät,joka marjastaa viitsii myös minulle.Toivossa on tietysti hyvä elää ja arvoinkin oman marjastamisinnokkuuteni uudelleen jos näin käy.
Se syy miksi "innostuin" marjastamisesta on lapseni.Kuinka paljon he rakastavatkaan kiisseleitä,marjarahkoja ja smoothieita.Niin paljon,että viime talvena meiltä loppui marjat kesken maaliskuussa ja jouduin turvautumaan kaupan pakastemarjoihin omien sijaan.Se tunne oli kamala,kun ei voinutkaan tarjota lapsilleen omia marjoja ja hyvällä omalla tunnolla.Kaupan marjoista ei tulee samaa fiilistä.Lapset eivät eroa huomanneet,mutta minä kyllä.Ero oli pelkästään henkinen ja siksi niin raskas kestää.
Silloin päätin,että nyt en enää roiku vannomisissani vaan alan toimeen.Oli se sitten kuinka tuskaa tahansa.
Sienimetsällä olen käynyt jo vuosia ja vain kahdesta hyvästä syystä.Sienet ovat niin hyviä ja niillä saa ämpärin pohjan peittoon alle kahden minuutin.Yritäpä samaa marjoilla.Ei onnistu vaikka kädessä viuhuisi poimuri.
Marjat ovat myös hyviä,niin hyviä,että tänä kesänä ja itseasiassa tänään matkani veikin mökin uimarannan sijaan metsään.Uskomatonta kyllä,itse ehdotin anopille sinne menemistä.Kauaa ei anoppia tarvinnut suostutella,kun hän jo haki minulle hyttystakkia ja saappaita.Ämpäristä puhumattakaan.Varusteet tulivat todella tarpeeseen,sillä olinhan hellepäivän kunniaksi sonnustautunut vain Tallinnasta ostamaani kesämekkoon ja varvas-sandaaleihin.
Viime kesänä olin kuolla nauruun,kun katselin anoppia ja hänen siskoksiaan heidän tullessaan marjastamasta.Naiset olivat paremmin varustautuneet kuin armeijan miehet.
Tänään pilkkani osui omaan nilkkaani.Varustus oli täysin sama,moloa älypuhelintani lukuunottamatta.
Ihmisen täytyy olla hullu tai rakastaa lapsiaan enemmän kuin elämää,jotta lähtee metsään mustikat silmissään kolmen kympin helteellä.Minä olen sekä hullu että lapsiini rakastunut,koska sen tein.
Hiestä märkänä,pinkki ämpäri kainalossani vaelsin anopin perässä suolle,jolla uskoimme mustikoita olevan.Vaikka kaikki tuntemani marjamiehet olivat valitelleet mustikoiden vähyyttä,se ei meitä lannistanut.
Suolla kuitenkin huomasimme kaikkien olleen oikeassa.Metsästä ei löytynyt mustikoita,kun kourallinen,vattuja jonkin verran.Itselläni vähäisetkin mustikat katosivat,kun suolta bongasin yhden hillan.
Pieni määrä kuningatar sekoitusta tuliaisina,palasimme mökille,mutta voittajina kuitenkin.Helteestä huolimatta olimme uhmanneet muiden varoituksia marjojen vähyydestä ja mikä tärkeintä minä olin ylittänyt itseni lähtemällä metsälle ilman eväitä ja asenne kohdallaan.
Hieman kyllä pistää vihaksi,että valitsin marjanpoimintainnostukseni kohteeksi kesän,joka olikin vähä marjaisin ikinä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti