Oma asennoituminen näihin koitoksiin on aivan ykkösasemassa.Hermoja ei kannata kiristellä vaikka esikoinen joutuukin jäähypenkille vielä retkipäivän aamuna.Se on siellä vain omaksi parhaakseen.
Lapset ovat vain niin innoissaan,ettei koheltamisella ole mitään määrää tai sitten vain meidän lapset harjoittaa tuota lähtöhulluutta...
Innostus ja odottamisen tuska purkautuvat päättömänä hihhulointina huutoa unohtamatta.On parempi,ettei haukkaa itse liian isoa auktoriteetin palaa ja ala diktaattoriksi lapsille tarkoittettuna päivänä.Onneksi ainakin minussa asuu myös Peppi Pitkätossu diktaattorin lisäksi.Sulassa sovussa ne toimivat,tilanteen mukaan!
Puolen päivän jälkeen,kun olimme ystäväni kanssa saaneet lapset ensin syömään lounaan,autot starttasivat peräkanaa kohti kotieläintila Kiviniittyä.
Menomatka kesti noin 45 minuuttia,mutta jo silläkin matkalla koettiin draaman eri vaiheita.
Alku matkasta xylitol-pastillit hukkuivat jonnekin turvatuolin ja lattian välimaastoon.Itku oli valtaisaa.
Itkun lomassa kuopus nukahti,onneksi.
Luonnollisesti en voinut moottoritiellä pysähtyä pastilleja etsimään,joten koetin lastenlaulu cd:llä saada tilannetta raukeamaan.
Ei auttanut leipuri hiiva eikä pyöräretki mummolaan.Päinvastoin,kesken matkan tulikin ikävä mummua ja itku-potkuraivarit takapenkillä(mummuhan olisi tietenkin pysähtynyt ja etsinyt nuo pastillit tai vähintäänkin ajanut ABC:lle uusia ostamaan).
Tuohon melttoamiseen heräsi kuopus,aivan liian lyhyiden päiväunien jälkeen.Hänkin päätti itkeä.Diktaattori nosti jo minussa päätään ja käski tehdä u-käännöksen porintiellä.Peppi vei voiton emmekä kääntyneet.
Jonkin ajan kuluttua navigaattori kertoi ystävällisesti määränpäämme olevan enää kilometrin päässä.
En tiedä johtuiko se pilvissä killuvan miehen äänestä vai suhteellisen nopeasta jarrutuksestani,kun meinasin navigaattorista huolimatta ajaa retkipaikan risteyksen ohi,mutta itkut loppuivat kuin seinään.
Perillä meitä purkautui kahdesta autosta yhteensä oikea sortin sakki.Sekalaisen seurakunnan kokoonpano oli seuraava:
2 aikuista(naista)
2 nelivuotiasta poikaa
1 kaksi vuotias poika
1 kolmikuinen tyttövauva
Tällaisella kokoonpanolla on jo varsin mahdollsita järjestää sambakarnevaalit jopa Sastamalassa.
Lipun myyntiin jäivät sekä rahat että aivot.
Pientä järjestelyä kyllä tarvittiin,kun Tupu,Hupu ja Lupu singahtivat porteista alueelle.
Vaikka edessä oli koko päivä tilalla,lapset sinkoilivat pomppulinnan ja sähkö mönkijöiden väliä niin kuin viimeistä minuuttia ennen kotiin lähtöä jo vietäisiin.
Alkushokista selviydyttyämme ja pienellä ohjauksella lapsetkin kiinnostuivat eläimistä sekä reitistä,joka johdatteli kaikkien tilan eläinten luokse.
Linnut ohitimme suhteellisen vauhdikkaasti,riikinkukkoa lukuunottamatta.Onneksi tuo sulkasankari oli hövelillä päällä ja meidän kaikkien ihastukseksi aukaisi mahtavan pyrstönsä.
Ylämaan karjaa ihasteltiin jännittyneinä,olivathan nuo aika isoja ja hassun pörröisiä.
Tiesin entuudestaan,että siellä oli myös villisikoja.Villitsimme lapset niillä jatkamaan matkaa.
Poroaitauksen kohdalla nelivuotias poikani huutaa ihastuksissaan:"Villisikoja,tulkaa äkkiä katsomaan!".Saman ikäinen kummipoikamme silmät suurina vieressä ihastelee noita joulupukin "villisikoja".
Oikeatkin villisiat nähtiin,mutta perus possut kiinnostivat enemmän.
En ole poikaani yhtään kummoisempi asiantuntija,kun kehotin lapsia kipittämään edessä siintävää possuaitausta kohden,sillä lähemmäs päästyämme paljastuivat possut lampaiksi.
Ei siitä kukaan välittänyt ja lampaat saivat ruohoa ruuakseen,kun pikku kädet sitä auliisti kanotoivat.
Possut olivat seuraavassa aitauksessa,mutta ne eivät syöneet lasten tarjoamia murkinoita yhtä kiitollisina kuin lampaat joten me jatkoimme matkaa.
Olimme saaneet ystäväni kanssa jo ennen retkeä huiman kuningas-idean.Päätimme ottaa makkarat mukaan ja grillata ne siellä paikan päällä välipalaksi.
Sitä kuvittelee kaikenlaista satumaista päässään ja käytännössä se onkin jotain aivan muuta.Niin oli nytkin.
Grillikatos oli kyllä siisti ja tilava.Joku oli grillaillut ennen meitä ja grillissä oli vielä mukava hiillos.Lasten ansiosta siitä kasvoi kokko ja pian makkarat saivatkin jo liekityksen,jota emme olleet tilanneet.
Makkarat saatiin kuumiksi eivätkä ne edes palaneet.Ja mahat olivat täynnä.
Kyllä oli meikäläisen tämän kesän "leirielämä" tässä.Ei todellakaan tarvitse haaveilla satumaisesta leirintäalueesta ja trangiasta,viidestä lapsesta ja teltasta,kun lähes samaan fiilikseen pääsee kotieläintilan grillikatoksessa.
Voi olla,että jos tuo piha ei olisi pitänyt sisällään kahvilaa ja kahvitkin olisi pitänyt raahata termarissa,olisin ehkä tarvinnut koettelemuksen jälkeen viiden tähden hotelliloman toipumiseen.
Villisikaporot ja lammaspossut jäivät taaksemme,kun uudet pehmolelut kainaloissaan lapset suuntasivat kohti autoja.No okei,ei se nyt ihan lahjomatta tuo kotiinlähtö onnistunut,mutta onneksi emme olleet ensimmäistä kertaa asialla.Tikkarit ja pillimehut eivät pettäneet tälläkään kertaa.
P.s Meillä kaikilla oli silti todella kivaa(vauva saattaa olla erimieltä)ja kyllä,tekisin saman uudestaankin.
Vinkki:jos joku ei millään viitsisi lähteä edes minimaaliselle lasten aktiviteettilomalle(heitäkin on,en ole ainutlaatuinen),riittää että kotiin hankkii kanan,pomppulinnan ja sähkökäyttöisen ajopelin!
Porosta,possusta ja riikinkukosta kukin perhe neuvotelkoon keskenään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti